Ihmetellen

Adventin alla

2011-11-15T21:59:00.000-08:00

Helmi lähestyy yhdeksää kuukautta. Helmi on nyt kontannut kohta kaksi kuukautta, noussut pystyyn kuukauden sekä noussut istumaan kolme kuukautta. Vauhti on kova ja jo tähän mennessä kuhmuja on tullut enemmän kuin Hennalle koko ikänsä aikana. Helmi osaa vilkuttaa ja tuulettaa, lisäksi hän tekoyskii, jos joku muu yskäisee, tuhistaa nenäänsä (aivan huippusuloinen ilme nenä rypyssä), jos joku puhaltaa ja kiukuttelee, jos hommat ei suju hänen toiveidensa mukaan. Helmi tunnistaa perheenjäsenten nimet, ei:n, tule. Ja kai tuo muutakin tuntee, mutta nuo ovat tärkeimmät. Pinsettiote on vielä aivan vaiheessa, eikä purkkeja saa vielä sisäkkäin, koska käsi ei osaa irrottaa. Niin, ja hampaita on nolla, merkkiäkään ei vielä niistä ole.

Kooltaan Helmi on pikkuruinen (8kk=7010/67) ja näillä menohaluilla hoikkana (-9%) pysyykin. Syöminen on hieman pakkopullaa Helmille, mutta hiljalleen alkaa ruokaa mennä tuputtamatta toisen lusikallisenkin jälkeen. Sekasyöjyyteen siirtyminen oli vaikeaa, kun Helmin vatsa ei meinannut millään alkaa sulattaa broileria, kuha sitten jo meni helpommin. Broileria harjoiteltiin vaatimattomat 3 viikkoa kahdeksankuisena, kala onnistui viikossa vatsavaivoitta. Nyt on maisteltu munaa ennen influenssarokotetta, sekin tuntuu hiukan kipristävän, mutta ei pahasti. Muita lihoja ei nyt oteta, seuraavaksi alkaa maitotreenit. Herkkävatsaisuuden vuoksi parsa- ja kukkakaali sekä herneet puuttuvat edelleen testatuista ruoka-aineista.

Hennan nielurisaleikkauksesta on kohta 2 kuukautta ja kuumejaksot ovat kadonneet, ei edes yritystä ole ollut. Leikkaus sujui hyvin ja Henna toipui nopeasti, väkeviä kipulääkkeitä tarvittiin vain sairaalassa heti leikkauksen jälkeen. Mies oli viimeisellä isyyslomaviikolla leikkauksen jälkeisen viikon, kun emme tienneet, miten kipeä Henna on, mutta hyvin olisin yksinkin pärjännyt tyttöjen kanssa. Mutta varmassa vara parempi, saipa mies sitten tehtyä pihahommia, kun eivät työt haitanneet.

Viimeinen vanhempainvapaapäivä on perjantaina, sitten jatketaan taas hoitovapaalla ainakin kesän yli.

Vuosi puolessa

2011-08-29T02:59:00.000-07:00

Helmi on puolivuotias ja Henna 3½. Äkkiä se aika kuluu.

Helmi on pieni, simpsakka tyttönen. Vielä 5-kuisneuvolassa 6 kiloa jäi rikkoutumatta toista sataa grammaa. Toivonmukaan loppuviikon neuvolassa saamme sen vihdoin rikki. Helmi on hyvin samanpituinen kuin Henna aikoinaan, mutta paino jälisti jo 1300 grammaa. Asiasta ei kuitenkaan olla huolissaan, sillä tyttö piirtää omaa pientä käyräänsä. Päänympärys on sama kuin Hennalla samanpainoisena.

Helmi pyörii ja kierii. Tyttö vetää komeasti jalat alleen, koittaa liikkua ja pyrkii istumaan. Istuminen tuettuna sujuu, mutta tuetta keikahtaa mihin tahansa suuntaan. Helmi rakastaa pomppimista ja seisoo hienosti omilla jaloillaan (toki tasapaino ei riitä). Neiti on siirtymässä 1-2 uniin: joko kahdet pidemmät (105min ja 65min) tai aamu- ja iltatorkut (maks vartti) ja yhdet pidemmät(145min). Ei tuo tyttö mikään kellontarkka ole, mutta... Yöunille tyttö menee kahdeksan-puoli yhdeksän maissa, aamu koittaa seitsemän-puoli kahdeksan maissa. Eli hyvin menee Hennan rytmissä, Hennan yö on kahdeksasta seitsemään-puoli kahdeksaan.

Kiinteitä on maisteltu koko kuukausi, ei kovin kaksisella menestyksellä. Yli kaksi viikkoa meni siihen, että tyttö oppi avaamaan suunsa. Testattu on nyt vadelma, mustikka, herukat, porkkana, kesäkurpitsa ja maissi (sammaksen häädössä jo puolukka ja sitrukset on todettu sopiviksi), kaikki sopivat, mutta herukat ja kesäkurpitsa eivät kelpaa. Seuraavaa ruoka-ainetta en ole päättänyt, mutta olisikohan hiljalleen kaura ja peruna vuorossa. Kiinteitä menee 2tl-0,5dl aterialla ja syöty ruoka näkyy ikävän hyvin tissihalujen määrässä päivällä. Yösyönti sentään(?) on entisellään, 3 tunnin välein maksimissaan, paitsi kainalossa nukkuen kaksi syöttöä riittää. Kakkaa tulee hurjasti, joten kummoiseen painonnousuun en kiinteiden myötä usko.

Henna on menossa nielurisojen poistoon reilun kuukauden kuluttua, vaikka asianosainen ei vielä tiedä asiaa. Niin pääsemme eroon raivostuttavista kuumejaksoista ja eritoten niitä ennakoivista ärtyneisyys-jaksoista.

Henna on kesän mittaan saanut nauttia leikkikenttätoiminnasta äidin ja siskon kanssa, sukuloinnista, lapsivieraista ja trampoliinista. Marjoja tyttö on taas pistänyt tuulensuojaan kilokaupalla ja auttanut säilönnässä siinä määrin, että kaksi arkkua on enää omena- ja luumuhilloja ja -soseita vaille täydet. Viime vuonna tuli säilöttyä puolukkaa niin, ettei sitä tänä vuonna juuri tarvita.

Kasvua ja kuumeilua

2011-06-30T20:16:00.000-07:00

Helmi kasvaa tasaisesti omalla käyrällään. Henna oli aikanaan pienehkö, Helmin pituus pyörii samoissa, mutta painossa hän on huomattavasti Hennaa hennompi. Nyt nelikuisena Helmi nauraa hekottelee, tarttuu varpaisiin, keikkuu kyljeltä toiselle ja satunnaisesti kääntyy niin mahalleen kuin selälleen, mutta vielä ne ovat vahinkoja. Tytöllä on kova hinku istumaan ja ryömiäkin pieni yrittää. Yöllä Helmi syö kolme kertaa.

Hennalla on ollut joulun jälkeen selittämättömiä kuumeiluja useita noin kerran kuussa. Syyksi on varmistumassa periodic fever, johon ainoa hoitokeino on nielurisaleikkaus. Sairaus paranee itsekseen ajan kanssa, mutta sairastamisaika voi olla ihan mitä vain puolen vuoden ja kymmenen vuoden välillä. Ja on todella rasittavaa odottaa joka kuukausi sitä muutaman päivän korkeaa kuumejaksoa ja jos sitä ei tulekaan, milloin tuleekaan seuraava...

Muutoin elämä on hyvin tasaista. Henna leikkii Helmin kanssa usein, varsinkin lääkäriä. Verenpaineet mitataan vähintään joka toinen päivä ;) Uhmaa ei enää esiinny, vain tavallista kiukuttelua. Helteet sekoittavat molempia tyttöjä, Helmi pienempänä kärsii Hennaa enemmän.

Kahden kevättä

2011-05-06T02:25:00.000-07:00

Elämä kahden lapsen kanssa alkaa asettua uomiinsa. Helmin elämän 3.-5. viikot olivat vaikeimpia, jolloin Henna kapinoi vahvasti, mutta hiljalleen tyttö alkaa palautua entiselleen. Ensimmäinen viikko Helmin kanssa kotona meni niin, ettei Henna juuri ottanut minuun spontaanisti kontaktia. Toinen ja kolmas viikko oltiinkin tyttöporukalla kotona. Sitten oli vuorossa isyyslomaviikko ja pahin kapina.

Henna on kauhean innoissaan siskosta. Hän hoitaa Helmiä ja kantaa huolta, ettei Helmi vaan unohdu tai jää minnekään. Helmi saa kymmeniä halauksia ja pusuja päivässä pelkästään siskoltaan ja Henna tykkää harjata Helmin hiuksia (niissä on mitä harjata). Ja Helmi antaa palkinnoksi siskolle leveimmät hymynsä ja iloisimmat kiljahduksensa.

Helmi on tyytyväinen vauva. Vatsanpuruja tyttö saa herkästi ja äiti onkin tiukalla ruokavaliolla, ettei aiheuta lisää vatsanpuruja turhaan. Kakkaamisessa Helmi jatkaa Hennalta tutulla linjalla: joskus ja jouluna. Kooltaan Helmi on vielä Hennaakin pienempi, kaksikuisena Helmi oli samankokoinen kuin Henna kuusiviikkoisena.

Rapiat kaksikuinen pirpana hymyilee leveästi ja erityisesti herättyään riemuitsee, kun häntä tullaan katsomaan. Hän laittaa käsiään suuhunsa, etenkin oikeaa, mutta ei vielä huido niillä tietoisesti leluja. Ystävältä saatujen vinkkien jälkeen pää kääntyy myös vasemmalle ja lepoasento on muuttunut suoraksi. Helmi keikahtelee kyljeltä toiselle, mutta ei käänny. Helmi kantaa melko hyvin päätään pystyasennossa, mutta selältä nostettaessa kaipaa vielä tukea. Vasen puoli on vielä niin heikko toispuolisen päänkääntämisen jäljiltä.

Henna on oppinut tekemään solmun. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. On suloista, kun toinen koittaa solmua aina kaksi narunpäätä nähdessään, mutta voi sitä umpisolmujen määrää... Värityskirjat värittyvät jo hienosti rajojen sisälle ja omia piirrustuksiaankin hän koittaa jo värittää. Mielileikkejä ovat legoukkelit ja kotieläimet, nukkeleikit tai paperinukkeleikit. Ulkoleikeissä polkupyöräilyä harjoitellaan taas, suurin ongelma on tytön pituus. Jalan joutuu oikaisemaan niin suoraksi, että teho meinaa loppua. Apupyörät siis toki on käytössä. Kevään lämmettyä ja vaatteiden vähennyttyä Henna sai taas pissatulehduksen, seuraavaksi vuorossa on kaikututkimus, että kaikki on kunnossa.

Prinsessoja

2011-03-09T00:20:00.000-08:00

Kalevalanpäivä alkoi meidän perheessä kiukkuisen pikkutytön itkulla. Voi tosin olla, että äiti sitä ennen hiukan huusi aiaiaita ;) Synnytys oli lopulta nopea ja helppo, parin viimeisen avaavan supistuksen ajan apuna oli paraservikaali pyöristämässä kärkeä, muuten riitti hengitys, rentoutuminen, kauratyyny, suihku ja ääntely, tässä järjestyksessä. Aina siinä vaiheessa otin lisäapukeinon käyttöön, kun en saanut enää pidettyä kasvoja rentona supistuksen aikana.

Eli tasan rv 41 syntyi terve tyttö 3520 grammaa, 50 cm ja pipo 35 cm. Mitat on helppo muistaa, kun Henna oli grammalleen samankokoinen syntyessään.

Helmin syntymä

2011-02-28T02:39:00.000-08:00

26.2. klo 4.30 lurahteli. Lurahtelu jatkui kolme tuntia ja vallan oli housut märkinä. Soitin synnärille ja kätilö oli sitä mieltä, että vettä taitaa tulla. Käski tulemaan näytille. Mies meni vielä auraamaan ja lähdimme ajamaan kymmenen maissa. 11.30 päästiin perille ja käyrille, vauvan sykkeet olivat koko ajan yli 170. Toista tuntia olin käyrillä, koko ajan syketason ollessa 160-190. Vedestä ei ollut merkkiä, vain hyvin, hyvin vetisestä valkovuodosta. Lääkäri otti vuorokaudeksi osastolle tarkkailuun vauvan sykkeiden vuoksi.

Iltavuoron kätilölle juttelin, että kohdunsuuta ei ollut katsottu koko aikana ja että entä jos lääkäri aamulla sen katsoo, lähdemme kotiin ja kosketus provosoi synnytyksen käyntiin. Siinä tulee 180 kilometriä turhaa ajoa julmettoman mahan kanssa ja olen siis väsynyt synnyttäjä. Kätilö sitten suostui katsomaan kohdunsuun. Mittaa 1,5 senttiä, kahdella sormelle niukin auki, vauva ylhäällä, mutta tuntui. "Jospa minä hiukan vielä pyöräytän," sanoi kätilö. Kuulemma aamuun mennessä alkaa, jos kosketuksella on jotain vaikutusta.

27.2. klo 4.30 heräsin supistukseen huonosti nukutun yön jälkeen. Haa! oli ensimmäinen ajatukseni, sillä tiesin heti, että nämä eivät lopu. Puoli kuudelta lähdin etsimään yökköä ja kysyään kaurapussia. Totesin, että ei tästä vielä mitään tule, mutta vuorokauden sisällä tapahtuu. Aamupäivällä lääkäri totesi käyriäni katsottuaan, että jään odottamaan synnytyksen käynnistymistä. Hän oli samaa mieltä kanssani, että kyseessä oli lopulliset ennakoivat supistukset. Jos olisimme asuneet paikkakunnalla, olisi minut kotiutettu ottamaan vauhtia, mutta koska matkaa oli niin paljon, sairaalassa odottaminen oli paras vaihtoehto. Supistukset jatkuivat koko päivän muuttuen koko ajan intensiivisemmiksi ja väli oli koko ajan 10-12 minuuttia. Mies, Henna ja vanhempani kävivät päivällä aikaani kuluttamassa ja lapsen äiti-ikävää helpottamassa. Klo 19 alkoivat kunnon supistukset ensimmäisen kerran ja limaa alkoi valumaan. Iltapala ei uponnut ja supistuskäyrät nousivat jo ohi asteikon. Soitin miehelle, että menee nukkumaan, soitan muutaman tunnin sisällä.

20.30 supistuksiin tuli "taukoa", vartin välein supisteli tunnin ajan. Tein iltatoimet, pakkasin tavarani valmiiksi ja menin nukkumaan. Huonekaverin vieraat olivat lähteneet ajoissa, kun tytön äiti oli todennut puhinastani, että nyt on aika lähteä, naapuripeti ei enää yleisöä kaipaa. Tytön äiti sitten vain sanoi tyttärelleen, että tuollaista se sitten on kun supistaa, kun tyttö juuri aiemmin illalla oli ihmetellyt, mistä hän sitten tietää, milloin supistaa.

21.30 menin nukkumaan. Ja Supisti. Yhdeksän minuutin päästä UUdestaan ja kahdeksan minuutin päästä TAAs. Lähdin päiväsaliin keinumaan. Kymmenen jälkeen sanoin ohi menevälle hoitajalle, että pyytää kätilöä käymään, kunhan tämä ehtii. Ei mitään kiirettä. Aloin jutella, että voisinko soittaa miehen paikalle, en halua enää olla yksin, kun supistus tulee. Saisiko hän tulla osastolle, vaikka ei ole vierailuaika, emme me kauaa enää täällä olisi. Kätilö ensin meinasi, että menen suihkuun, katsotaan kohdunkaula ja sitten sen mukaan soitellaan miehelle. Tuli supistus. Kätilö muutti mieltään ja sanoi, että soitan miehelle, menen suihkuun ja katsotaan kohdunkaula. Lähdin liikkeelle suihkua kohti ja supisti. Kätilö tuumasi, että mennään katsomaan kohdunkaulaa ja soitetaan miehelle. Lähdin kävelemään tutkimushuonetta kohti ja supisti. Kätilö sanoi, että jos sittenkin katsotaan tilanne tuossa käyrähuoneessa (seinän takana päiväsalista, tutkimushuone osaston toisessa päässä). Vielä ennen sisätutkimusta kätilö epäili, että varsinaisia supistuksia on ollut niin vähän aikaa, ettei vielä ole mitään muutoksia tullut. "Jestas! Tämä on neljä senttiä auki ja reunat ovat kokonaan poissa! Ja melkein voisin vannoa, että vauvalla on tukkaa päässään! Nyt soitat heti sille miehelle, pistät tavarasi kasaan, menet hetkeksi suihkuun ja lähdetään alas (=synnäri), mies saa tulla suoraan sinne."

22.30 soitin miehelle. Unenpöpperöinen mies sanoi lähtevänsä heti tulemaan. Menin suihkuun, joka oli autuas kokemus. Limaa valui pitkin suihkun lattiaa, mutta suppareista meni kärki ihanasti suihkun takoessa alaselkää. Saliin menin lopulta kävellen muutaman supistustauon kanssa.

23.15 saavuin synnärille. Käyrillä vartti ja suihkuun. Mies tuli 23.45 saliin. 00.20 mies soitti kätilön paikalle, kun en enää saanut pidettyä naamaa rentona suihkussa edes äännellen. Auki 7 cm. Päädyttiin paraservikaaliin, "jos lääkäri ehtii ajoissa luoksesi. Tämä on pian ohi." Ehtihän se. Paraservikaali vei kärjen ja ääntely riitti kasvojen rentouttamiseen. Kätilö käski soittaa, kun alkaa ponnistuttaa tai menee vedet. "Ei mene kauaa, sinä olet nopea." Kaksi supistusta ja meni vedet.

00.35 Ponnistamaan. Kätilö ensin meinasi, että kyljellään synnytetään, mutta lonkkaan poltti jalan nosto niin paljon, ettei mitään jakoa. Hennan ponnistin epiduraalin jälkihuuruissa, Helmin tunsin hyvin. Luulin repeäväni suunnilleen siinä otsan kohdalla ja ponnistusvaihe venyi oman jänishousuiluni vuoksi. Kunhan olin muutaman kerran upottanut kynteni miehen olkapäähän ja käskenyt kätilön irrottamaan näppinsä pyrstöstäni sekä kätilö oli ruiskinut suunnilleen pullollisen Ceridalia Helmin päähän, kello 01.10 Helmin pää tuli ulos ja loppu samaa vauhtia. Jestas, kun oli kiukkuinen tyttö! Äitille möteissään kai, kun olin mokoma pitänyt häntä puolitiessä vartin mamoiluani. Papereissa lukee ponnistuksen osalta pää: normaali, vartalo: helppo. Harmittaa, kun se pääkin olisi ollut helppo, jos olisin luottanut kätilöön ja olisin ollut välittämättä venymiskivusta. Mutta yhtäkaikki, tyttö tuli jälkiä jättämättä! Jälkeisiä odoteltiin vielä 35 minuuttia, mutta kahden Cytotecin avulla tuli omin voimin ulos. Synnytyksen kesto oli siis 4h15min, josta ponnistus 35 minuuttia ja jälkeiset 35, eli auki 3h5min.

Helmi nostettiin heti rinnalle ja tyttö imikin hanakasti molemmista rinnoista yhteensä toista tuntia. Mies sai juhla-ateriansa ja sitten tyttö puntarille, mittaukseen, vaipatukseen ja nakuna miehen paidan alle. Sitä mies ei unohda varmaan koskaan, kuulemma vielä kotonakin paita haisi vauvalle. Sillä välin minä kävin suihkussa, söin ja join hyvällä halulla ja hetken torkuin. Kun lähtölupa tuli, siirryin tuoliin, tyttö paidan alle ja osastolle. Paidan alla tyttö sai olla aamuseitsemään saakka, jolloin mitattiin lämpö ja sokerit. Aamupalan syötyäni olisin ollut valmis lähtemään kotiin.

Niin, sitä Ceridalia saatiin pestä kuukauden verran pois Helmin runsaista, pitkistä hiuksista...

Ohitettu

2011-02-22T20:42:00.000-08:00

Vastoin kaikkia lääkärinlausuntoja saavutin lasketun ajan ja jopa ohitin sen! Nyt viikkoja on 40+2 ja eilen tuli ekan kerran ihan todella sellainen olo, että noinkohan lähtö häämöttää. Ei ollut se aika vielä viime yönä, mutta saas nähdä, mitä tämän päivän ajot neuvolaan tekevät (70 km). Mutta kahden viikon sisällä joka tapauksessa ;)

Hennan kanssa kävimme keskussairaalalla edellispäivänä. Paikallisessa tk:ssa crp oli liian korkea eikä lääkäri löytänyt syytä. Tosin pimu ei suostunut avaamaan suutaan. Pikalähete keskussairaalan lastenpolille ja sielläkin pääsimme viidessä minuutissa sisälle. Ensin hoitajalle kuumeenmittaukseen (ja antoi Panadolia, kun kello näytti niin ja tyttö hakkasi taas kuumehorkassaan), sitten kandi tarkasti Hennan ja lopulta lääkäri. Vasta lastenlääkäri havaitsi huomattavan turvonneet imusolmukkeet ja sai katsottua kurkkuun. Vuorossa oli vielä nieluviljely ja streptokokkihan sieltä löytyi! Mikä helpotus. Antibioottikuuri mukaan ja tyttö pääsi kotiin crp-arvostaan huolimatta. Tänään mennään crp-kontrolliin ja toivotaan, että lasku on riittävää. Toiselta keskussairaalakeikalta en enää yhtenä kappaleena kotiin pääsisi.

Loppusuoralla

2011-01-13T02:30:00.001-08:00

34 viikkoa on täynnä ja olen yhtenä kappaleena. Seuraava tavoite on päästä helmikuulle ja jos vielä pimun syntymäpäivien yli menisi, olisin jo sangen tyytyväinen. Ja kun kerran ennenaikaisuuteen on varauduttu kuukausia, lapsi tietysti syntyy vasta maaliskuussa reilusti lasketun aikansa jälkeen ;) Hiljalleen vauva alkaa valtaamaan taloa ja Hennan huonetta onkin mulkattu rankalla kädellä, että sinne sopii kohta kaksi leikkimään. Omaan makuuhuoneeseemme lipastoon ovat muuttaneet lasten vaatteet ja omat vaatteemme ovat saaneet makuuhuoneen kaappiin todella kätevät lokerikot. Lipasto tulee toimimaan jonkin verran hoitotasona. Pinnis odottaa vielä ihan rauhassa vaatehuoneessa. Joutaahan tuon. Seuraava homma taitaa olla raivata tilaa kaukalolle eteisen kaappiin. Ja siskolta pitää hakea vauvalle haalari lopputalveen.

Henna jäi kotihoitoon vuodenvaihteelta. Alunperin olimme ajatelleet, että Henna olisi jatkanut hoitajallaan pari päivää viikossa helmikuun loppuun saakka, mutta kunta päätti perustaa alueelle päiväkodin, siirtää kaikki yli kaksi vuotiaat lapset sinne ja lomauttaa Hennan hoitajan. Koska Henna oli vasta sopeutunut hoitajaan ja hoidossa oloon, koimme stressin käyvän tytölle liian suureksi ja otimme pikku arkajalkamme kotiin. Henna ei siis uskalla toimia isossa ryhmässä. Hän ei leiki edes itsekseen jossain nurkassa, vaan hän jumiutuu täysin nurkkaan yksin tai takertuu tuttun aikuisen syliin ja sulkee sanaisen arkkunsa totaalisesti. Pienessä, tutussa ryhmässä ja tutussa paikassa tyttö on kuin kuka tahansa.

Henna on saavuttanut täyden kyselykauden. Miksi, miksi, miksi... kyllästymiseen saakka. Siis äidin kyllästymiseen, ei lapsen! Pahin uhma on ohitettu, mutta kaipa se vielä päänsä nostaa vauvan synnyttyä. Vauva on Hennalle erittäin tärkeä. Vauva on kuulemma tyttö, Henna Helmi Kukkanen nimeltään. Aamulla vauvaa pusutellaan ja halitaan ensimmäiseksi, illalla vauvalle toivotetaan hyvät yöt. Hennan ääni lie muutenkin vauvalle tutuin.

Henna sai alkutalvesta luistimet miehen ystävän lapsilta. Mahtavia nämä nykyajan luistimet! Muovirunkoisen luistimen nilkka on niin jäykkä, että tuon ei-motorisesti innokkaan vajaan kolmevuotiaankin nilkka pysyy oikeassa asennossa ja tyttö osaa alustavasti luistella. Parhaiten luistelu sujuu mailan ja kiekon kanssa, kädestä kiinnipitäessään tyttö tukeutuu liikaa aikuiseen ja muksahtaa tuon tuosta. Mutta kiekkoa lyötyään, tyttö lähtee "luistelemaan" kiekon luo saadakseen lyödä uudestaan ja tasapaino pitää! Myös hiihtäminen on kivaa, oma 30 metrin latu kierretään kerran läpi ja sitten muihin touhuihin. Henna on oppinut nousemaan myös pystyyn suksilla kaatuessaan. Luistimilla Henna tarvii aikuisen tikapuikseen päästäkseen jäästä ylös.

Askartelussa ja muussakin sorminäppäryydessä Henna on melko näppärä. Henna leikkaa saksilla yksinkertaisia muotoja viivaa pitkin. Hän pujottaa mielellään helmiä nauhaan neulan kanssa tai ilman ja saa jopa langan neulansilmään. Pääjalkaisiakin tapaamme, tosin jalat ovat kaukana päästä. Ihmiset ovat mittasuhteissaan, vartalo vaan puuttuu välistä. Kasvoista löytyy silmät ja suu, päästä hiukset.

Huomenna suuntaamme Hennan kanssa neuvolaan. Terkkaria varoitin valikoivasta mutismista, ettei hän puhumattomuuteen turhaan tartu.

Innostuneita sisaruksia

2010-11-16T23:05:00.000-08:00

Henna siis tietää, että meille tulee vauva. Tyttö selittää vauvalle asioitaan, pussaa ja halaa vauvaa, toivottaa vauvalle hyvää yötä, antaa vauvalle leluja (varsinkin unilelu on tärkeä) ja odottaa ihan kamalasti vauvaa. Lumen tultua kuului aamun ensimmäinen kysymys: "Tuleeko vauva tänään, kun nyt on talvi? Miksi ei vauva vielä tule?" Olemme koittaneet tytölle selittää, että ensin juhlitaan serkkupojan synttärit ja joulu ja varmaan tytön omatkin synttärit ennenkuin vauva syntyy.

Vauva on Hennalle ehdottoman totta. Pyysin tyttöä piirtämään meidän perheen kuvan ja siinä oli jo vauva mukana. Henna piirtää hellyyttäviä ihmisiä, jalostettuja pääjalkaisia. Pää, jossa on silmät ja suu (pitkähiuksisella myös hiukset=vaakasuora viiva pään yläpuolella) ja sitten kädet ja jalat ihan oikeille paikoilleen, vartalo vaan jää puuttumaan välistä. Siis kuin tikku-ukko ilman vartaloa. Mummulle Henna piirtää toiseen käteen myös rannekellon= poikittainen viiva noin ranteen kohdalla käden viivan päällä. Yhtäkaikki, suunnattoman suloisia ihmisiä!

Kolmevuotisneuvolan tavoitteet siis täyttyvät jo kaikki. Ympyrä ja viivat, mahdollisesti jopa ihmishahmo. Osaa hypätä, seistä hetken yhdellä jalalla, juosta, kyykistyä, puhuu lauseilla, uhmittelee ja kyselee. Pituutta on tullut ja painoakin jonkun verran. Nou hätä, siis.

Minä olen ollut taas supistusten vuoksi sairaslomalla, kuten Hennastakin. Kotiin jäätiin tällä kertaa 24+2 paikkojen kypsymisen ja runsaan supistelun vuoksi. Eka viikko meni vuodelevossa, sitten tilanteen tasaannuttua saan hissun-kissun olla pystyasennossa, mutta rasittaa ei saa. Seuraava kontrolli ja taas sairasloman jatkaminen 27+3. Henna on hoidossa, sillä en voi ulkoilla hänen kanssaan ja uhmakohtauskin olisi hankala käsiteltäväksi yksin. Eniten käy surku miestä, joka joutuu nyt tekemään ihan kaiken. Tällä hetkellä (26+2) tilanne näyttää toiveikkaalle jopa täysiaikaisuuden suhteen, ekalla käynnillä etäiseksi tavoitteeksi asetettiin 30 viikkoa täyteen.

Pikkuhiljaa helpottaa

2010-10-08T22:46:00.000-07:00

Pikkukakkosen (vai miksi ikinä voisi näin monetta raskautta nimittää) odotus on ohittanut laskennallisen puolimatkansa. Rakenteet näyttivät olevan kunnossa. Esikoisesta poiketen kohtu on takakenossa ja istukka möllöttää sillä ainoalla kohdalla, joka osuu vatsan ihoon. Liiketuntemukset ovat siis vielä hyvin vähäisiä, mutta erittäin päivittäisiä sentään ovat olleet jo useamman viikon. Aivan alavatsalla on sentään istukaton kohta ja jos pieni siihen osuu, sen tunnen.

Hiljalleen alkaa mieli uskaltaa ajatella helmikuutakin ja aikaa sen jälkeen. Pikkuhiljaa alkaa olla sellainen olo, että tämä lapsi olisi tulossa kotiin saakka. Tänään aamulla mietimme nimiä. Olikin oikeastaan ensimmäinen kerta, kun olimme valmiita puhumaan tästä lapsesta omana itsenään. Työnimikin on ollut hankala, kun emme ole uskaltaneet kiintyä pieneen niin paljoa. Nyt nimeksi lie vakiintumassa Senna (Ayrton Sennan mukaan), sillä pieni aktivoituu usein autossa. Mutta useimmiten hän on vain Pieni.

Olemme päätyneet siihen, että otamme äitiyspakkauksen myös tälle lapselle, saa sitten jotain ihan omaa ja on helpompi säilyttää kummallekin omia muistoja omissa pakkauksissaan. Muutenkin hankinnat ovatkin todella vähäisiä. Parit pienet villahousut ilmeisesti teen ja toiseenkin autoon pitää ostaa kaukalolle telakka. Tytölle vaatteita olisi mielinmäärin, poika joutuisi palelemaan. Joitain unisex-vaatteita sentään on. Sukupuolesta meillä on aavistus, mutta kuten Hennastakaan, emme arvaa halua tehdä mitään sukupuolihankintoja ennenkuin lapsi on sylissä.

Eniten hankintoja tulee sitten, kun toinenkin siirtyy tavalliseen turvaistuimeen. Turvaistuinasioissa olemme siis hyvin tarkkoja, Henna esim. matkustaa autossani edelleen selkä menosuuntaan ja saa vielä niin ollakin. Miehen autossa kasvot ovat menosuuntaan, mutta miehen auto on kuorma-auto ja mahdollisessa onnettomuustilanteessa se siis erittäin suurella todennäköisyydellä on se painavampi osapuoli, jossa kiihtyvyys on huomattavasti pienempi. Ja koska meillä molemat autot ovat yhtäläisessä käytössä, ei istuinten siirtelyssä ole mieltä. Johan se jatkuva kiinnittäminen heikentää turvallisuutta, kun se istuimen kiinnittäminen ei ole mitään helppoa eikä istuimet ymmärtääkseni mitenkään nauti siirtelystä muutenkaan. Eli istuimissa on jo nyt paljon rahaa kiinni ja rahamäärä tulee vain kasvamaan, mutta se kuuluu niihin menoihin, joita mieluiten "turhaan" maksaa.

Vatsa on huomattavan suuri. Kotimittauksilla sf on sentteinä sama kuin viikkojen määrä eli valtava. Ja ainakin Hennan aikana mittaukset pitivät hyvin paikkansa. Eli kohtukin on iso. Ultrassa pieni oli kuitenkin päivälleen kokoisensa ja lapsivedenmäärä normaali. Eli kehittelen muuten vaan jättikohtua itselleni. Seuraavassa neuvolassa tulee lähete sokerirasitukseen. En ole varma, tuleeko se täällä kaikille, johtuuko se iästä vai sitä, että olen itse ollut sokerivauva. Mutta en vastusta, hyvähän se vain on.

Muuten olen voinut hyvin. Alkuraskaus meni ilman pahoinvointeja tai väsymystä, tukilääkitys vei loputkin oireet. Nyt on ollut vain supisteluja (harkkareita), mutta kylläkin aika reippaanlaisesti. Mutta taaksekallistunut kohtu on huomattavasti kevyempi kantaa kuin etukeno.

Henna on alkanut kommentoimaan äidin muuttunutta ulkomuotoa. "Äitiwwä on möhömaha," sanoo tyttö. Viikko sitten saunassa tyttö katseli vatsaani ja alkoi pohtia, että onko hän tullut navasta ulos mahastani. Kerroin, että äideillä on pepussa vauvareikä, josta vauvat tulevat ulos. Selitys oli ilmeisesti sopiva, sillä jatkokysymyksiä ei tullut. Samoin tyttö on alkanut jutella, että hän tahtoisi meille oman vauvan, mutta "ensin sen pitää owwa kauan äitin mahassa." Hiljalleen näiden spontaanien kommenttien myötä ohjailemme ajatuksia vauvasuuntaan ja kohta koittaa se aika, jolloin kerromme hänelle tulevasta muutoksesta.

Henna on selkeästi saavuttanut ns. 3 vuoden uhman. Toisin kuin edellinen uhmakausi, tämä on huomattavasti järkevämpi. Lapsi osaa kertoa, mikä suututtaa. Niin no, osaa se myös haukkua. "Äiti on tyhmä ömpössössö!" Mitä ikinä tarkottaakaan, mutta täydessä raivossa asia sanotaan, eli ei ömpössössö voi mitään kivaakaan olla ;) Hermoja syövää tämäkin on, mutta kuitenkin mielekkäämpi kuin pelkkä eieiei.

18+5, 2v8kk

Elämää

2010-09-16T09:09:00.001-07:00

Henna on jo reipas hoitolapsi. Hoitotäti on ihana ja Henna tykkää hänestä kovasti, samoin hoitokavereistaan. Hoidossa on hänen lisäkseen aivan samanikäinen tyttö ja tyttöjä hyvin tarkkaan vuotta vanhempi poika. Suuri elämänmuutos ei vaikuttanut edes kaksi viikkoa aiemmin pois jääneeseen yövaippaan: tyttö on kuiva.

Hennalla on seuraava suuri mullistus luvassa helmikuussa, kun hänestä tulee isosisko. Hän ei tosin vielä tiedä sitä ja saanee vielä tietoa odottaakin. Muutaman siperianreissun jälkeen me aikuiset alamme vihdoin uskoa siihen, että tämä lapsi olisi tulossa syliin saakka. Olen voinut oikein hyvin, maha vain on järjettömän kokoinen viikkoihin nähden.

Henna 2v7kk, Onni 17+3 (emme tiedä sukupuolta)

Tattoisin avaimet omalleni

2010-07-31T05:56:00.000-07:00

Siinäpä suurimmat opinportaat. Kaksivuotispäivän tienoilla "Henna" korvautui "minällä" ja nyt viime viikkoina käsitteistöön on tullut "itse", jonka tilalla Henna tosin käyttää vielä sanaa oma. Verbit taipuvat paitsi aikamuodoissaan, myös moduksissa (vanh. tapa). Pikkuhiljaa asioita pyydetään kauniimmin ja kauniimmin ja komentaminen vähenee. Konditionaalia Henna käyttää sujuvasti varsinkin leikeissään, arkeen asia on enemmän vielä työn alla.

"Äiti, en minä tahallani, se oli vahinko! Ankeesi!" Tämä lausepari sujahtaa suusta, kun sattuu jokin haaveri, kuten jos pihaleikeissä lehtiä täynnä oleva ämpäri kaatuu. Tai jos muroja tipahtaa lattialle. Koskaan asiayhteys ei ole ollut väärä, mutta joskus vain tuppaa huvittamaan, mikä on lapsen mielestä katastrofaalisen kauhea vahinko.

Henna on ympärivuorokautisesti kuiva. Henna osaa polkea pyörää ja kulkee rappusissa hienosti yksin ylös ja alas. Henna osaa kattaa pöytään oikean määrän haarukoita ja veitsiä, oli väkimäärä mikä tahansa. Henna osaa tunnistaa ja nimetä suurimman osan väreistä (ei vielä harmaa, ruskea ja violetti). Henna osaa laskea esineitä kolmeen saakka ja osaa luetella numerot yleensä kymmeneen saakka. Henna tunnistaa lähes kaikki kirjaimet (ei c:tä eikä q:ta). Henna osaa näyttää todella pieniäkin kehonosia (kämmen, kämmenselkä, jalkapöytä, ranne, nilkka, kulmakarva, silmäripsi...). Henna harjoittelee kovasti vuorokaudenaikojen erottamista, mutta lähes joka aamu hän pyytää "iitapavaa". Hennan puheesta puuttuu edelleen totaalisesti r, l ja d ja ne korvautuvat joko pitkällä vokaalilla tai v-kirjaimella. Miksi, minne, mistä, mikä, kuka, kenen, milloin jne ovat erittäin (=turhankin) tuttuja lauseenaloittajia perheessämme.

Mankikka, mukkikka ja lukikka ovat vihdoin korvautumassa mansikalla, mustikalla ja lusikalla, mutta utittia (=jogurtti) meillä syötäneen vielä kauan. Muutoin omat sanat johtuvat lähinnä äännepuutoksista. Henna saattaa leikkiä tunninkin itsekseen pikkuhahmoillaan. Henna viihtyi hyvin kesälomareissussa ja oli innoissaan sukulaisten tapaamisista.

Henna ujostaa edelleen todella voimakkaasti, jopa lapsia. Muutoinkin Henna on melko varovainen ja arka. Hennaa joutuu usein rohkaisemaan kovastikin fyysisiin suorituksiin. Rohkaistuttuaan liukua alas 1-vuotiaille tarkoitetusta liukumäestä ihan yksin, Henna katsoo ansaitsevansa huimat kehut. Ja me ne annamme, koska tiedämme, kuinka kova rohkeuden ponnistus se hänelle on. Ujosteluun suhtaudumme Hennan ominaisuutena, joka varmaan rippikouluikään mennessä helpottaa. Nopeimmin ujostuskohtaus menee ohi, kun siihen ei liiemmälti reagoi, vaan antaa lapsen piileksiä jaloissa aikansa.

Ja vaikka Henna ujostaakin ihan kamalasti tulevaa hoitotätiään ja kahta siellä olevaa lasta, Henna on kovasti innoissaan menossa hoitoon. Henna selittää, että: "Isä menee töihin, äiti vie minut hoitoon ja sitten äitikin menee töihin. Sitten minä syön monta kertaa ja leikin paljon ja huilaan ja sitten isä tulee hakemaan minut kotiin. Ja sitten me ollaan kaikki kotona."

Kuumekouristus

2010-05-22T03:16:00.000-07:00

Minä en tiennyt, että kuumekouristuksessa lapsi on tajuton. Minä en tiennyt, että eka kuumekouristus voi tulla vasta yli kaksivuotiaana. Minä en tiennyt, mitä on hätä ja pelko. Nyt tiedän.

Eilen illalla Hennalla nousi äkillisesti kuume 39 asteeseen. No annoin iltapalalla suppoa ja annoin syödä puuroa vain sen, minkä jaksoi. Eli vähän. Koko päivän tyttö oli huono syömään. Puolentoistatunnin päästä nukahtamisestaan tyttö alkoi itkeä. Itku oli jotain sellaista, jota en hänen ollut koskaan kuullut itkevän. Menin tytön luo ja silitin ja silloin se alkoi: tyttö värisi ja tärisi kauttaaltaan, seassa muutama voimakkaampi kramppi. Ja itki sitä outoa itkua. Otin lapsen syliin ja käskin miehen soittaa päivystykseen. Tyttö oli kuin kekäle. Kouristus meni ohi, mutta kaamea itku jatkui ja tyttöön ei saanut kontaktia. Puimme äkkiä vaatteet päälle ja lähdimme ajamaan päivystykseen (onneksi ei tullut poliiseja vastaan). Autossa itku loppui, mutta kontaktia en tyttöön saanut ennen nukahtamistaan. Päivystyksen ovella tyttö heräsi ja oli selkeästi tässä maailmassa.

Tottahan sitä sitten jo ehti miettiä kaikenmaailman aivokalvontulehdukset läpi, kun ei lapseensa saa kontaktia lainkaan. Mutta kaiken takana olikin "vain" pissatulehdus.

Päiväuneton

2010-05-03T13:14:00.000-07:00

Kevään myötä Henna aloitti iltakukkumiset. Tyttö nousi sängystä ylös kikattelemaan ja huhuilemaan. Parin viikon harjoittelun jälkeen ylösnousut sentään jäivät, mutta huhuilu jatkui vaan. Ja sitä ilta rumbaa kesti puolesta tunnista tuntiin. Ensin lyhensin päiväunet puolestatoista tunnista maksimissaan tuntiin -> ei apua. Lyhensin päiväunet puoleen tuntiin -> kukkumisaika aavistuksen lyheni, ehkä. Annoin nukkua noin vartin esim. autossa -> nukahti illalla normaalisti, eli parissa minuutissa. No, koska näin lyhyt unonen riitti, kokeilimme täysin unettomia päiviä. Unettoman päivän jälkeen illalla ei ole kiukkumyrskyä, mutta tyttö todella uuvahtaa viimeisen puolen tunnin aikana. Vapunaattoaamuna pesin sitten yhdistelmät pois, sillä Henna ei niitä enää unilleen tarvitse. Henna sai nukkua koko päiväuni-ikänsä ulkona, mikä on minusta todella hienoa. Tällä hetkellä yöunille mennään noin varttia aiemmin kuin ennen (20.15-20.30) ja aamu ainakin vielä koittaa entiseen aikaansa seitsemän maissa.

Lumien sulettua pihaan tehtiin hiekkalaatikko tytölle. Leikkimökki pitää uusia, sillä vanhan leikkimökin lastulevyt ovat joskus päässeet kostumaan niin pahasti, että ne (ja koko leikkimökki) lienevät jo terveysriski. Haju meinaan tuntui talvipakkasillakin mökin ulkopuolelle saakka. Alapihaan tehdään toinen hiekkalaatikko, jossa lapsi voi leikkiä, jos me olemme pellolla. Alapihalta ei ole yläpihaan minkäänlaista näköyhteyttä ja Henna on vielä useamman vuoden niin pieni, että hänet on hyvä pitää ns. silmien alla varsinkin peltotöiden venyessä.

Henna jaksaa keskittyä koko ajan enemmän ja enemmän. No niinhän sen kuuluukin. Yhtenä päivänä sain rauhassa huseerata huushollissa yli puoli tuntia, kun tyttö leikki nukkekodilla. Muutenkin Henna kehittää ihan mistä tahansa perheitä: pyykkipojista, varpaista, siivilöistä, hiekkalapioista, kepeistä... Ja sitten ne puhuvat ja käyvät kaupassa ja töissä ja koulussa ja päiväkodissa...

Josta tulikin mieleen, että Hennalle on anottu elokuulta päivähoitopaikkaa. Todennäköisesti ja toivotusti Henna päässee perhepäivähoitajalle, eikä ryhmikseen. Kolme hoitajaa asuu tässä muutaman kilometrin säteellä ja kaikilla on vapaata, eli ihan hyvä tilanne. Anoimme paikkaa elokuun alusta saakka, ekat kaksi viikkoa osa-aikaisena ja sitten sen 7 tuntia/päivä. Koska Henna on kuitenkin ollut niin pitkään kotona ja on välillä hieman varautunut vieraiden ihmisten kanssa, haluamme tarjota hänelle pehmeän laskun, kun se luultavimmin on mahdollista. Toisaalta etuna on juuri Hennan kuitenkin jo aika korkea ikä päivähoidon aloittamiselle (2½v): hänelle voi jo asioita selittää ja hän myös ne ymmärtää. Mutta pahalle se silti tuntuu laittaa lasta vieraalle.

Kevään tullessa

2010-04-08T03:24:00.000-07:00

Kevät on saapunut tänne hupenevien lumikinosten, peippojen, kiurujen, mustarastaiden, tinttien ja kurkien muodossa. Keväthaalari on ostettu ja kurahaalarit ovat palanneet käyttöön. Onneksi syksyllä tuli ostettua uudet, jotka jonkin aikaa menevät päälle, ovat näet kokoa 104.

Hennan mielestä oli tosi kivaa, kun hankikanto alkoi. Oli hauska mennä leikkimään lumen päälle. Koko talvena tyttö ei lumihankeen juuri mennyt, kun hötöä oli kainaloihin-nenänpäähän saakka. Nyt ulkona on tylsää, kun lumi on märkää ja kovaa, hiekkalaatikon paikalla on edelleen lunta 20-30 senttiä eikä muualta oikein saa hiekkaa irti. Hetken hän viitsii palloa potkia tai laittaa kiviä "uimaan", mutta muuten ulkoilu on melkoista firinää. Onneksi äiti ja isä osti tytölle uudet kiesit, joita on kevyempi lykkiä, joten muutaman vuoden vanhat Emmaljungan Scooterit saa ajoittain kyytiä lähikilometrien kurarapakoissa. Yhdistelmät alkoi olla tuon tytön kanssa jo raskaat lykkiä, kun jousitus on suunniteltu joustamaan vastasyntyneen painostakin.

Henna sai pääsiäisenä äitini ja siskojensa vanhan nukkekodin, joka on ollut aivan huippujuttu. Pääsiäisen jälkeen äiti askarteli tytölle muistikortit (6 paria) ja ne ovatkin jo kovassa käytössä. Kuvalotto pitänee tehdä seuraavaksi, tai jos laiskuus taas yllättäen iskee, niin ostaa.

Henna on löytänyt puheeseensa sivulauseet. Hän myös yrittää perustella ja hakea perusteita ja jonkin verran puheessa esiintyy jo miksi-siksi -sanoja. Milloin, missä, mikä, kuka, mistä ovat selkeitä suosikkeja, mutta siis sitä odellista kyselykautta odotellessa. Omaa tahtoa löytyy ja pureminen on taas nostamassa päätään, samoin lyöminen. Yleensä kiukku kohdistuu vanhemman tekemisiin, tyttö ei niinkään turhaudu itseensä.

Henna kiipeää rappuset ylös tuetta ja kädestä kiinni pitäen voi harjoitella alasmenoa kävellen. Yksin alas ei ole asiaa vielä aikoihin kuin pylly edellä, mutta ylös voi antaa jo melko huoletta mennä.

Yökuivuus kolkuttaa oven takana. Yövaippa on nyt viikon ollut kuiva, sitä ennen pari kuukautta se oli kuiva 2 yötä kolmesta. Emme ole alkaneet yöllä herättämään pisulle, vaan ajatelleet, että kyllä se yöpissiminen sitten loppuu, kun tyttö on siihen valmis. Käyttäköön vaippaa siihen saakka, tyttö on vasta kahden. Mutta jos tämä meno jatkuu, vappuna jää vaippa lopullisesti pois. Päiväunilta vaippa jäi kuukausi sitten.

Juhlan jälkeen

2010-02-14T22:53:00.000-08:00

Nyt on vuorossa hyvin materialistinen postaus, johon koitan listata Hennan synttärilahjoja, jotta joskus vuosien päästäkin osaan Hennalle sanoa, mitä hän sai keneltäkin.

Meiltä Henna sai erityisesti kattilan, kahvipannun ja paistinpannun sisältävän keittiösetin. Huippujuttu se on ollut. Mummulta ja vaarilta tuli kaulanauha, rannekoru, kukkaro, olkalaukku, 15 palan palapeli ja pipityyny. Ensin kauhistelin, kun äitini sanoi etsineensä 25-30 palan palapeliä, että sehän on vielä liian vaikea. Mutta kun tyttö on nyt kahdesti tehnyt tuon uuden palapelin, niin olen äitini kanssa samaa mieltä. Kotona menisi hyvin vaikeampikin. 9-palaisen kanssa tyttö on tajunnut palapelin idean, joten palamäärä ei ole enää ongelma, jos kuva ei ole liian syherö.

Mammalta ja pappalta tuli pupu- ja enkeli-koristeet. Miehen vanhimman veljen perheeltä sellainen häkkyrä, jossa on puuhelmiä kolmessa erimuotoisessa rautakaaressa, keskimmäisen veljen perheeltä tuli "maatila" eläimineen, ihmisineen ja traktoreineen sekä nuorimmalta veljeltä Duplo-palikoita.

Siskoni perheeltä Henna sai My First Piano-soittimen värinuotteineen, toiselta kummitädiltä miesystävineen tuli nukke, jonka nimeksi tuli Suvi antajansa mukaan ja kolmas kummitäti antoi Duplon hahmolajitelman, jossa oli pikkutyttö ja maatilan eläimiä.

Kahvipöydässä oli tarjolla kermakakkua, mokkapaloja, suklaamurukakkua, juustotankoja ja pullaa. Pipareina oli suklaasydämiä, Maailman parhaita pipareita, Tyyne-mummun kakspäällisiä ja Hyviä ässiä. Koska me ostamme käyttämämme munat suoraan tuottajalta, käyttämämme munat ovat suuria ja minun pitäisi oppia muistamaan, että tarvitsen enemmän jauhoja, mitä ohjeessa lukee. Suurin ongelma oli ässissä, jotka uunissa levisivät.

Nollalinjan kaksivuotias!

2010-02-12T01:58:00.000-08:00

Meidän pikku päivänsäteemme on nyt kaksivuotias. Tämän merkkipaalun kunniaksi kävimme heti aamulla neuvolassa määräaikaiskatsastuksessa. Neuvolakäynti oli kaikinpuolin onnistunut. Ensinnäkin äidin suuri jännityksen ja hermostuksen aihe: paino. Tyttö kasvaa nyt ihan kaikilta osin aivan nollakäyrillä! Pituus 87,5 cm, paino 13,5 kg ja päänympärys 50 senttiä. Tyttö oli paljon lyhyempi kuin luulin, johtuu kai lähinnä housuista. Hennalle alkaa 92 käymään hiljalleen housuissa lyhyeksi ja sillä oletin, että kyllä se sitten varmaan 90 senttiä on ohittanut. Mutta sepä onkin vain merkki siitä, ettei tytössä ainakaan persjalkaisen vikaa ole. Paidoissa siis edelleen menee sujuvasti 86.

Muutenkin palaute oli hyvää. Hennan mielileikkejä on nuken hoitaminen (syöttö, potatus, riisuminen, kylvettäminen, nukuttaminen ja että aikuinen pukee nuken, kun itse ei vielä osaa), Duplo-hahmoilla leikkiminen (menevät kauppaan, kotiin, kouluun, töihin, pussaavat, halaavat jne) sekä "ruuan" tarjoilu ja valmistus omassa huoneessa. Muita mieluisia juttuja on palapelit, piirtäminen, pallon potkiminen isän kanssa ja Haban Minun ensimmäinen pelini - Värit&Muodot (suosittelen kaikille noin kaksivuotiaille, menee pitkään ja on hauska). Terkkari tuumasi, että Hennan leikki menee keskiverto kolmivuotiaan tasolla. Puhumisesta terkkari totesi aika pian, että eipä meillä taida olla enää aavistusta sanojen lukumäärästä. Miehen kanssa keskenämme juteltiin, että sanoja on satoja, jos ei mennä jo nelinumeroisen puolelle, ja kaiken huippuna on sanojen taivuttaminen sijoissa, persoonissa ja aikamuodoissa sekä omistusliitteen liittäminen sanan perään. Me emme siis itse puhu suinkaan kirjakieltä, jos edes puhekieltä. Raa'asti murteella menee.

Nuppipalapeli siis meni leikiten. Torniin Henna pisti 10 palikkaa tukien viimeisten palojen asettamisessa tornia kädellään. Niin kuin sinäkin korkean tornin kasaisit. Henna luki kirjaa, laittoi nuken nukkumaan, halasi nallea, laittoi nallen nuken kainaloon nukkumaan ja oli muutenkin oma touhukas itsensä, hieman vaitonaisena toki. Henna selitti tädille, että isä oli tuonut hänet illalla nukkumaan ja että kun isä tulee kotiin, niin syödään ja hän saa paketin. Henna näytti, että hän on kaksi vuotta vanha ja kertoi, että yhdellä kaverillakin on tänään synttärit ja sekin täyttää kaksi ja että toisella kaverilla oli synttärit ja sillä kaverilla on vauva kotona ja hän haluaisi silittää sitä vauvaa.

Poistuessamme jäimme vielä leikkimään odotustilaan ja siihen tuli seuraavaksi uusi poika. Osoittautui, että poika on Hennan tuleva luokkakaveri, jonka toinen mummula on naapurissamme. Pojan äidiltä sain kyseltyä kulmakunnan päivähoitoasioista, ne kun on meille täysi mysteeri. Tämä äiti auttoi meitä paljon tässä asiassa ja varmasti tulemme jatkossa tapaamaan, kunhan lapset vanhenevat ja poika osaa kipittää suoraan mummulasta meille leikkikaveria hakemaan. Jos ei Henna sitten jopa joskus päädy samaan hoitopaikkaan.

Uuteen vuoteen

2010-01-04T23:05:00.000-08:00

Henna puhua pälpättää niin kauan kuin silmät on auki. Uusin, aivan mahtava oivallus on "minä". Enää tyttö ei sano "Henna tekee, Henna juoksee" jne vaan tekijänä on minä. "Minä kaajan maitoa äitin hasiin," sanoo pimuralla kestitessään äitiä omassa huoneessaan. Ja jos kysytään jäljestäpäin josatian hänen teoksestaan, että kuka sen on tehnyt, vastaus kuuluu: "Minä!" Äiti on suunnattoman ylpeä lapsestaan, joka ymmärtää noinkin vahvasti olevansa oma persoonansa, vaikka onhan sillä tietysti kääntöpuolensakin.

Uhmakohtaukset on päivittäisiä ja toiset päivät on pahempia, toiset parempia. On kiukuttelukohtauksia, raivokohtauksia ja virnistelykohtauksia. Viimeinen tarkoittaa sitä, että naama virneessä ei tehdä sitä mitä pyydetään, vaan venkotetaan vastaan ja virnuillaan ja vielä enemmän virnuillaan, jos saa äidin hermostumaan. Pahinta on, että tämä äiti kyllä kestää raivoamisen ja kiukuttelut ihan hyvin, mutta virnistelykohtaukset saavat savun nousemaan korvista todella nopeasti.

Joulusta Henna innostui kovasti. Tyttö odotti kovasti tontun paketteja ja kyllä hän niitä saikin. Isänsä puolelta Henna on ainoa pieni ja nuorin serkkukin pääsi ripiltä jo viime kesänä, joten siellä innoikkaita setiä perheineen riittää. Äitinsä puolelta Hennan suvussa onneksi löytyy muitakin pieniä, mutta vastaavasti mummu ja vaari ovat hyvinkin ihastuneita kaikkiin kolmeen lapsenlapseensa. Joten nyt puolikauhulla äiti ja isä odottavat kuukauden päässä häämöttäviä synttäreitä. En enää tiedä, mitä vailla Henna olisi, itse ajattelimme ostaa kattilan ja paistinpannun tai vastaavia. Joululahjoista ihan huippuja olivat uuni, värikynät, heijastimet, nuken hoitosetti ja Duplon hahmo-paketit. Jemmassa odottaa leikkimökkiin tarkoitettu emalinen piknik-setti, jonka tiedän saavan pikkuemännän haltioihinsa. Olikin hyvä, että setti tuli jouluna, jolloin se oli helpompi saada vaivihkaa odottamaan kevättä.

Ja kuten kuuluukin, Henna oppii koko ajan uusia taitoja. Karkeamotoriikan puolelta onnistuu kuperkeikka (ei ole erikseen opetettu, innostui vaan serkkupojan kuperkeikasta niin, että halusi itsekin tehdä) ja juoksu muuttuu koko ajan lennokkaammaksi. Hyppy ei vieläkään onnistu, eikä juuri kiinnostakaan. Hienomotoriikassa onkin kehitystä taas huimasti. Henna osaa pukea kaikki muut vaatteet paitsi sukkahousut ja tavalliset sukat, koska ne on niin napakoita, ettei voimat vielä riitä. Tavallinen takkikaan ei vielä onnistu, se nyt vaan on vaikea. Mutta alusvaatteet, vaatteet, villasukat (kääntää itse kantapään alle) ja ulkoiluvaatteet hän saa halutessaan päälle. Vaatteet tietysti myös riisutaan, uusimpana taitona on työntää sukat (ja sukkahousut) varresta kantapään yli, enää sukkia ei riisuta kärjestä kiskomalla. Joululahjaksi Henna sai kaksi 9 palan palapeliä ja ne sujuvat, jos aikuinen istuu vieressä ja tarvittaessa auttaa. Pingu onnistuu paremmin kuin Puh, mutta kumpikaan ei ole liian helppo tai vaikea. Mielellään Henna myös itsekseen laulaa ja leikkii laululeikkejä, saati jos aikuinen on mukana.

Ehkä suurin uusi taito on päiväkuivuus, jonka tyttö oppi vaippaihottuman huipennuttua ja pakkovaipattomuuden myötä tyttö oppi ensin pidättämään ja sitten kertomaan vessaanpääsytarpeesta. Pissahätä tulee nykyään noin kahden tunnin päästä edellisestä. Päiväunille ja yöunille vaippa tarvitaan edelleen. Päikkäreille lähinnä siksi, ettei tyttö useinkaan herättyään suostu potalle ja heräämiseen kuitenkiin liittyy hänellä pissaaminen.

Parhaillaan Henna harkitsee päivärytmin muuttamista. Henna on selvästi pidentänyt yöuniaan noin tunnilla ja vastaavasti päikkärit kestää vähemmän. Tällä hetkellä Henna nukkuu yöunet 20.30-7.30 ja päiväunet kestävät puoli tuntia- tunnin kohta puolenpäivän jälkeen. Vaikka päiväunet ovat tunnin lyhyemmät, ei se lisää kiukuttelua iltaan ollenkaan. Jossain vaiheessa siis tuoltakin tytöltä jää päiväunet pois, mutta koska iltaisin ei ole mitään vastustelua normaaliin nukkumaanmenoaikaan, saa päiväunenpätkä vielä pysyä kuvioissa.

Pulinaa ja pulputusta

2009-11-24T12:58:00.000-08:00

Töin tuskin näppäimistö oli viilennyt edellisen kirjoituksen jäljiltä, kun Se tapahtui: Sanojen mahtava maailma aukesi Hennalle! Jo jonkin aikaa Henna oli puhunut tyyliin: pupu pois, isä 'änne, ei koi'a. Kunnes tuli ensimmäinen lause, jonka äitikin hyväksyi lauseksi: Ninni pippui (Lilli-nukke tippui). Nipo äiti kun ei hyväksy lausetta ennenkuin siinä on verbi, ammattivika kai. Pari päivää myöhemmin tuli ensimmäinen yhdyssana: iimapavvo (ilmapallo) ja heti samana päivänä vielä keikkimökki. Pari päivää ja lauseessa saattoi olla kolme sanaa. Ensimmäisen neljän sanan lauseen kirvoitti kukkamekko: Mummu tehny tämä mekko ja toisen vierailulle tullut ystäväperheen poika Hennan huoneen ovelta kurkatessaan: Veikka ei tule tänne. Muutama kolmen tavun sanakin kuuluu Hennan sanavarastoon, näistä ehkä tärkeimmät ovat pypärä (polkupyöräkypärä), hasara(vasara) ja Maaritti (äidin vanha Maarit-nukke), mutta myös tuttavapiirin pisimmän nimen omaava kummitäti on vihdoin päässyt nimien joukkoon: Husanna.

Pikku papukaijamme toistaa kaiken, joko heti tai sattuvassa asiayhteydessä. Mitään ei voi puhua, joka ei saisi jonkun ihmisen korviin kantautua syystä tai toisesta. Tämän todisti eilinen äidin ja lapsen piirustustuokio. Tyttö piirteli rauhassa, nosti päänsä ja lohkaisi: "Hoitovapaajja äiti on" ja jatkoi piirtämistään. Mistä se moisen edes tiesi?!

Henna ymmärtää käsitteet alla, päällä, takana, edessä ja vieressä ja osaa toimia niihin liittyvien ohjeiden mukaan tai selostaa toimintaansa niiden mukaisesti. Henna yrittää taivuttaa sanoja (siis lähinnä substanttiiveja, adjektiivit puuttuvat vielä, muista puhumattakaan) sijamuodoissa ja verbin aikamuodoista preesens ja imperfekti alkavat löytyillä. Huimaa, miten nopeasti pikkuihmiset oppivat kielen rakenteet! Henna koittaa käsitellä pienillä harmailla aivosoluillaan käsitteitä minä ja sinä. Ei ole vielä hahmottunut noiden sanojen koko sielu.

Henna 1v9kk

Yssi-kassi-moome...

2009-10-16T03:02:00.000-07:00

...neenä-iisi-kuusi-seessä-kaassa-yyssä-kymmee. En osaa sanoa, millä ymmärryksen tasolla tuo on, mutta viiteen saakka ainakin vaikuttaisi ymmärtävän. Tänään laskimme lintulaudan tienoolta viisi oravaa ja ne viisi löytyi sormistakin. Ei ihan kuulu ikätavoitteisiin, mutta josko tuo sitten vie huomiota kuivaksi oppimiselta. Samoin sormista Henna nimeää peuppu, miime ja rilli tai pikku. Miime on nimetön. Kehonosista tyttö näyttää jo keskiviivan ylittäen kyynärpään, kainalon ja olan.

Olemme muuttaneet maaseudun rauhaan. Muutto sujui Hennan osalta varsin rauhallisesti, mutta parin viikon huippu-uhmapiikki siitä tuli. Nyt uhma on taas järjellisisissä mitoissa. Viikko meni, että tyttö kotoutui ja halusi taas leikkiä itsekseenkin. Mutta kaikkinensa niin hyvin on mennyt, että viikko muutosta uskalsimme siirtää tytön pinnasängystä lastensänkyyn ja ongelmitta siirtyminen onnistuikin. Pari iltaa itketti, mutta rauhottui itse nukkumaan ja pois hän ei ole kertaakaan tullut sieltä, mitä muutaman kerran tipahtanut unissaan.

Uudessa pihassa on huippua keikki (leikkimökki), jossa tyttö tekee "kuukaa" isovanhempieni jäämistöstä saamissamme emalikulhoissa vanhoilla puulastoilla ja -haarukoilla. Pihassa on hauska seurata, näkyykö jossain ovaa, tiitu, nento, kikka, hakraa, kissa tai pupu (orava, lintu, lentokone, tikka, harakka, kissa ja pupu). Yhdessä puussa on tiitu-toti eli linnunpönttö. Joka kerta pitää myös tarkistaa, onhan isän akraa (traktori) ja kairuu (kaivinkone) tallessa.

Eli puhetta tulee paljon, mutta kaikkienymmärrettävät sanat vielä ovat haussa. Kehitystä kuitenkin tapahtuu huimaa vauhtia ja lähipiiri alkaa jokainen saada ihan oikeaa nimeään muistuttavan nimen tai sen jo oikein. Viimeisimpänä tuli eilen aari (vaari). Henna käyttää kovaa kurkku-ärrää, mutta selvästi hän siis erottaa äänteen puheesta ja puhe viittaa siihen, ettei r-vika olisi hänelle periytynyt. Tai sitten se jää tuonne kurkkuun. Kurkku-r onneksi muuttuu kohtuullisellä työllä normi-ärräksi, kun taas esim. presidentti Halosellakin oleva d-l-r -ongelma vaatii paljon enemmän kielijumppaa.

Uuteen neuvolaankin olen jo tytön ilmoittanut. Jännittää, millaista se toiminta on täällä ja missä neuvola ottaa sitten vuodenvaihteen jälkeen vastaan, kun tämä paikkakunta vaihtaa terveydenhuollon yhteistyökumppaniaan. Nyt tarvisi vain päättää, otammeko tytölle sikainfluenssarokotteen vai emme, tavallisen kyllä otamme. Tavallinen on pajon testattu ja pitkään käytössä ollut, mutta samaa ei voi sanoa ensinmainitusta...

Henna 1v8kk

Puolitoista

2009-08-24T02:38:00.000-07:00

Tämäkin rajapyykki on nyt saavutettu ja tyttö kasvaa ja oppii huisia vauhtia. Henna ryömii, konttaa, kävelee ja juoksee etu- ja takaperin. Henna osaa pyöriä ja vaihtaa painoa jalalta toiselle, hyppy ja kuperkeikka vaanivat aivan nurkan takana. Henna heittää, potkii ja vierittää palloa haluamaansa suuntaan. Henna tekee sujuvasti pinon 9-10 palikalla, täyttää palapallon avustamatta, rakastaa palapelejä, "piirtää", lukee kirjaa oikeinpäin, pukee paidan ja housut hyvin pienellä avustuksella, osaa laululeikkejä, sanoo kahden sanan lauseita omakielen ja suomen yhdistelmällä, sanoo monta sanaa, koittaa matkia kaikkea kuulemaansa ja ymmärtää ihan hirmuisesti.

Hennalla on 12 hammasta, takaposkihampaat ja kulmurit vielä uupuu. Hennan tukassa on pampula, kun äiti ei antanut kaikista etuhiuksista tulla otsatukkaa. Takahiukset yltäisivät lavoille, mutta kun ne ovat niin kikkarat, tuskin niska peittyy. Henna vinkkaa pitkillä räpsyripsillään vanhoille sedille kaupassa. Ryhti on suoristunut täysin kävelevälle ominaiseksi, mutta vauvanotkeus on edelleen kudoksissa. Henna rakastaa keinumista ja nukkeleikkejä. Myös pianoa on kiva soittaa.

Henna oli ottanut huikean kasvuspurtin ja on jo 82 senttinen ja rapiat 12 kiloinen. Vihdoin pituus- ja painokäyrät ovat balanssissa ja Hennan pituuskin on noussut käyrälleen. Piikki otettiin hyvin vastaan, nyt vaan seuraillaan, tuleeko kuumetta.

Henna jatkaa seuraavan vuoden kotielämää äidin kanssa. Olemme onnellisia, että pystymme tämän tarjoamaan lapsellemme. Luvassa on muutto ja toinenkin oletettavasti: ensin tilapäiskotiin ja sitten toivottavasti jo omaan kotiin. Minne ja milloin, sitä me emme tiedä.

Alkukesässä taas

2009-05-29T02:31:00.000-07:00

Touhu ja tohina taloudessamme on vain lisääntynyt, kun Henna opettelee juoksemista ja kiipustelee tuoleille tutkimaan maailman menoa hiukan ylempää. Toisaalta tyttö viihtyy yhä pidempiä aikoja aivan itsekseen leikkimässä. Aivan huippua on, että isä teki pihaan hiekkalaatikon. alkuviikosta Henna sai jo ensituntumaa ruohoon paljasvarpain. Hiekkalaatikko oli ok, mutta ruoho oli jo pelottavaa.

15-kuisena kävimme neuvolassa kasvukontrollissa. Vihdoinkin Hennan pituus ja paino matkaavat samassa suhteessa! Pituutta tytöllä on nyt 76 cm ja painoa 11160 g. Makkaroita on enää reisissä yhdet ja käsivarsissa yhdet. Masu on suloisen pyöreä ja kaksoisleuka on hävinnyt.

Viime viikonloppuna Henna oli ensimmäsitä kertaa mummun ja vaarin luona hoidossa. Vein tytön aamupäivällä ja haimme pari tuntia päikkyjen jälkeen. Hyvin oli mennyt, ikäväkin oli iskenyt vasta muutaman minuutin ennen äitin ja isän paluuta. Meistä oli kummallista olla ilman Hennaa, mutta koitimme ottaa ilon irti ja kävimme lähes puoli vuotta myöhässä hääpäivälounaalla. En kyllä kauheasti jäänyt kaipaamaan Hennatonta aikaa. Siksi minä olen kotona, että Henna saa olla kotona.

Pohjanoteeraus ja raivostus

2009-04-16T04:12:00.000-07:00

Pohjanoteeraus ei ole sen kummempaa kuin että Hennan sänky piti laskea pohjille. Alkoi olla kiipeily siinä haarukassa, että kohta olisi tullut laidan yli pää edellä lattialle.

Henna lähti sitten kävelemään päivälleen 13-kuisena. Nyt kävely sujuu jo hienosti niin kengillä kuin kengittä, mutta ulkona tyttö ei tahdo ottaa jalkoja alleen kuin taluttaessa.

Päätään Henna oppi puistamaan maaliskuun lopulla. Jo sitä ennen ilmassa oli enteitä tulevasta. Pään puistamisen myötä tytöllä on nyt ollut keino ilmaista tahtoaan ja sitähän riittää. Pääsiäisen edellä Henna sai jo muutaman hepulin, nyt hepulit ovat jo päivittäisiä. Eli kohta tuo varmaan raivoaa pari kertaa päivässä. Ja voi sitä kiukun määrää! Pieni huutaa pää punaisena kiukkuaan, potkii, hakkaa, repii, puree ja vetää itseään kaarelle milloin mistäkin syystä. Äiti-parka tässä on hieman ihmeissään, että kuinka sen raivon saisi asettumaan. Mutta meille siis on saapunut uhma kunnon itkupotkuraivareineen.

Parhaillaan tyttö syö toista antibioottikuuriaan pitkittyneeseen yskään. Kohta neljä viikkoa Henna on yskinyt limaa ja lääkäri oli sitä mieltä, että lima kannattaa jo kuivattaa pois antibiooteilla, muuten se tekee jonkun jytymmän tulehduksen.

Henna rakastaa pyörän kyydissä istumista ja rattaissakin on kiva katsella ympäristöään. Maassa on tyhmää, kun siellä voi vaan kontata ja on ne tyhmät, kömpelöt hanskatkin kädessä. Laulaminen on huippua ja musiikin tahtiin on kiva tanssia. Aikuisten tuolille Henna pääsee kiipeämään, jos tuolin jaloissa on poikkipienna, muuten lyhyenlännällä tytöllä ei ole vielä mitään jakoa kiipeilykisoissa. Henna juttelee paljon etenkin omilla sanoillaan, jotka muistuttavat aina vaan enemmän alkuperäistä sanaa. Mutta kun se k puuttuu... Sanan alusta jää konsonantti pois lähes järjestään.

Isää tyttö huutelee etenkin aamuisin. Kun sitten kerron, että isä on töissä, tyttö sanoo apeana "Äitä, aa-aa", joka tarkoittaa, että hän haluaisi isän syliin. Halaaminen ja syli on Hennalle aa-aa ja samaan aikaan kädet laitetaan rinnalle halaamaan. Mamma, Pappa, Mummu ja Vaari ovat saaneet oman sanansa, samoin Veeti, Elina ja Kalle (amma, appa, ummu ja entee sekä eeti, eena ja antee). Täti on äti ja setä on äte. Ja Henna siis kaupungilla jo aika hyvin erottaa, onko aikuinen äti vai äte. Mutta vauvat... kaikki vauvat on enna! "Peilissä näkyy pieni, peilistä näkyy Henna, tuokin on pieni, siispä sekin on Henna".

Lusikoiden

2009-03-09T03:45:00.000-07:00

Jihaa! Äiti saa syödä yhdessä muun perheen kanssa! Eli toisin sanottuna Henna on keksinyt, miten ruoka saadaan lautaselta lusikkaan. Pitkään Henna on jo tiennyt, miten lusikka viedään suuhun niin, että ruoka siinä pysyy. Muutaman viikon Henna on kieltäytynyt ottamasta lusikkaa käteen ja aiemmasta viisastuneena olemme osanneet odottaa, että seuraavan kerran kun lusikka kelpaa, lapsi sitten syökin itse. Henna on aivan pienestä saakka ollut siisti syömään ja sama linja jatkuu nytkin. Äiti auttaa lähinnä ruuan lusikan eteen ja erityisesti auttaa suun ympärille jääneet ruuat pois häiritsemästä.

Tällä hetkellä kävely on melkolailla jäissä. Henna ei juuri suostu kävelemään tai seisomaan ilman tukea. Henna siis muhittaa nyt kävelyä ja seuraavan kerran, kun hän suostuu kävelemään, on tyttö valmis kävelemään niin kauan kuin haluttaa. Sitä odotellessa.

Edistysaskeleita

2009-02-26T02:26:00.000-08:00

Ja kirjaimellisesti askeleita. Reippaan viikon Henna on jo kävellyt äitin ja isän sylin väliä noin metrin. Edellispäivänä hän käveli sitten taaperokärryilleen ja vaununkoppaan, eilen illalla ihan vaan tyhjää kohti. Matkat ovat vielä hyvin lyhyitä, mutta kävelyä kuitenkin. Nyt minäkin uskon, että tyttö kävelee. Kiitos ahkerien kävelyharjoitusten, tyttö on iltaisin aivan tattis ja nukkuu parissa minuutissa ja läpi yön. Kaipa se sitten jossain vaiheessa hihkuu yölläkin kävelytaitonsa.

Toinen arkielämää huikeasti helpottava asia on se, että syömme koko perhe samaa ruokaa. Enää ei tarvitse väsätä Hennalle omaansa ja meille omaa ruokaa. Puh-huh!

Ja tänään Henna vihdoin keksi, että pulkka on kiva juttu. Vauvapulkkia kun Henna on kokeillut, ilme on ollut kauhunsekainen, sama oli lumikolan kanssa. Mutta nyt ostimme Hennalle ahkion ja siinä tyttö tönötti ja hihkui, kun äiti veti pulkkaa. Äiti sai jopa hölkätä kuullen takaansa pelkkää kikatusta! Tällaisen varovaisen lapsen kanssa pulkkakin voi olla haastava asia.

Vuosikas

2009-02-20T02:42:00.000-08:00

Yksivuotissynttärit on ohi. Kakkua on maisteltu ja paketit avattu ja elämä jatkuu. Hurjaa. Minne se vauva katosi?

Tässä parin kuukauden aikana Henna on alkanut viihtyä yhä enemmän pystyssä. Itsenäinen seisominen on aivan nurkan takana ja sitä myöten sitten se kävelykin tulee. Henna puhuu joitain sanoja ja tapailee vielä useampia. Säännöllisesti tulee äiti, äitä (=isä, voi olla myös itä tai ishä) ja aito (=maito). Säännöllisesti tulee myös opphu (=loppu), phuphu (=pupu), itta (=kirja), atta (=ankka), anta (=anna), anttu (=lamppu) jne, eli jonkin verran äänteissä uupuu vielä. K-äännettä Henna ei vielä sano ja se rajoittaa aika monessa sanassa. Hirmuisen määränä hän sanoja ymmärtää ja osaa jo yhdistellä kuulemaansa yllättävän pitkälle. Hereillä ollessaan tyttö papattaa kuin papupata, mutta suurin osa on sellaista, josta ei saa mitään tolkkua.

Lempileikkejä Hennalle on juuri nyt vaunukoppaan kömpiminen. Jos koppaa ei näy, kiva on kömpiä myös koriin, taaperokärryyn, pahvilaattikkoon.... Palapallo on kovassa käytössä, vastaavasti palapelejä tyttö yrittää tehdä. Duplot Henna saa yhteen ja irti ja pukeutuminen kiinnostaa. Olemmekin antaneet tytön leikkiä lakin, hanskojen ja sukkien kanssa aivan vapaasti, niin ahkeraa harjoittelu on ja niin autuas on ilme, kun hän saa jonkin näistä pitkän aherruksen jälkeen puetuksi.

Neuvolatätikin kiinnitti huomiota Hennan keskittymiskykyyn. Henna saattaa tosiaan koittaa pukea lakkia päähänsä kymmenenkin minuuttia ja onnistuttuaan jatkaa toisen mokoman hanskan kanssa. Palapalloon ei mene pala tai kaksi, vaan se kootaan 4-5 kertaa peräkkäin kokonaan. Henna on tekemisissään perusteellinen. Hän miettii ensin ja vasta sitten toimii. Hän tarkkailee mieluummin muita lapsia kuin lähtee tavoittelemaan lelua. Vaikka tämä nyt kuulostaakin muulta, hän on aktiivinen, mutta jotain asiaa opetellessaan hän todella keskittyy.

Vuosikkaana Henna oli 73 cm pitkä ja painoi huikeat 10, 5 kiloa! Parin kuukauden aikana paino on siis noussut yli 1700 grammaa. Tilapäisesti Hennalta jätettiin nyt välipala pois ja hän syö aamulla, aamupäivällä ja iltapalaksi puuron, iltapäivällä perunat. Nyt koitetaan pitää painonnousu kurissa ja odotellaan, että pituus saisi painon kiinni. Todennäköisesti kulutus kasvaa siinä vaiheessa viimeistään, kun Henna lähtee kävelemään. Itselleni välipalan jättäminen pois oli tavallaan helpotus. Henna ei siis syö mitään suuria annoksia, mutta kun hänelle ei ehtinyt tulla missään vaiheessa päivää nälkä, niin epäilin, että hän syö "liikaa". Hennalle nyt vaan sattuu riittämään neljä pienehköä annosta ruokaa päivässä.

Vuoden vaihduttua aloitimme hiljalleen irroittamaan Hennaa rinnasta. Vierotus onnistui ateria kerrallaan niin, että viimeiseksi oli enää aamu- ja iltatissit. Niistä päätimme Hennan antaa irtautua itse. Noin viikko edellisen tissiaterian poisjättämisestä Henna ei vaan eräänä aamuna pyytänyt tissiä, enkä minäkään sitä tarjonnut ja sen jälkeen hän ei sitä ole pyytänyt. Muutamana iltana Henna vielä penäsi iltatisun heti iltatoimien jälkeen, sitten sekin alkoi viivästyä, kunnes 31.1. hän ei enää pyytänyt tissiä. Henna siis vierottui noin neljässä viikossa aivan kivuttomasti. Minä olen palannut raskautta edeltäviin rintaliiveihini. Samat liivit menevät kuin ennenkin. Ehkä kuppi on aavistuksen aiempaa täydempi, mutta kiitos pienten rintojeni, jotka eivät aivan älyttömiksi turvonneet imettäessäkään, ne eivät roiku kansallispuvun taskuina vieläkään, vaan tunnistan itseni edelleen peilistä.

Imetyksen nyt jäätyä itse olen alkanut taas käydä vaa'alla. Epäilen, että vaikka painon saisinkin ennalleen, en tiettyihin hameisiin tule enää koskaan sopimaan. Minulla taisi lantio levitä peruuttamattomasti entisestään. Sillä en usko, että jäljellä olevat 3-4 kiloa voivat olla vain reisissä niin, ettei eräät hameet vaan nouse puolireittä ylemmäs. Vajaa kaksi kiloa/reisi ei vaan niin paljoa muuta ympärystä. Pitäisiköhän koittaa pukea niitä hameita yläkautta... Vatsalihasliikkeistäkin pitäisi varmaan innostua, mutta kun niitä on ikänsä inhonnut, aloittamisen kynnys on korkea.

Mutta on se ihan kivaa saada itse päättää kropastaan ja syömisistään.

Maitolupa!

2008-12-16T03:13:00.000-08:00

Jihaa! Käytiin neuvolassa ja kysyin mieltämme askarruttaneen kysymyksen: Jos Henna tekee tenän, pitääkö vielä alkaa korvikkeiden kanssa pelaamaan? Vastaus oli, että heidänhän pitää ohjeistaa 12 kk saakka korvikkeelle, mutta eräs rintalapsi 10kk oli käynyt lastenpolilla ja äiti oli saman kysynyt lastenlääkäriltä. Lääkäri oli todennut, ettei kannata enää tässä vaiheessa aloittaa korviketta ja pulloa opettamaan, vaan siirtyä suoraan maitopurkille ja mukille. Terkkarimme lisäksi totesi, että itse hän kyllä tässä vaiheessa siirtyisi maitoon ilman välivaiheita. Eli meidän ei tarvitse korvikkeita ostaa!!! Tavoite on saavutettu ja meidän tyttö on saanut korviketta vain ekan 2 viikon aikana yhteensä n. 0,5 litraa.

Henna on nyt 10-kuisena 69,5 cm ja painaa 8740 grammaa. Edelleen menee hienosti omalla käyrällään. Neuvolassa saadaan 70 senttiä rikki sitten vasta 1v neuvolassa, tällä vauhdilla Henna on silloin 72-73 cm pitkä. Nauratti muuten, kun Henna sai joulumekon. Name it:in mallistoa, eli väljähkö mitoitus. Pistin sitten 10-kuisen lapseni päälle vaatteen, jossa lukee new born!

Ylöspäin on ihmisen mieli

2008-11-17T03:25:00.000-08:00

Henna kävi ekstraneuvolassa ja omalla käyrällään Henna menee. Pituus on Hennan omasta oletuskäyrästä tosin noin -1,5, mutta siellä kasvu on tasaista. Yhdeksänkuisena mittaa oli 68,7 cm ja painoa 8540 grammaa. Influenssarokotteen Henna otti sievästi, eikä pientä kärttyisyyttä lukuunottamatta tullut mitään oireita.

Neuvolatäti lähinnä huvitti meitä sanomalla, että Hennaa pitäisi kannustaa konttaamaan, ei pystyyn. Me nyt täällä ihmettelemme, että miten me sen muka teemme, kun tyttö itse itsensä ylös nostaa. Henna on kai myös jonkinlainen kummajainen, kun se osaa nousta istumaan, vaikka se ei konttausasentoa harrasta ollenkaan. Ihan masumakuultaan se nousee pyllylleen. Tai kyljen kautta. Tai polviseisonnasta. No, neuvolatäti vauhkoilkoon, Henna menköön omalla tyylillään.

Hennan lempipuuhia on lukeminen. Henna lukee lehtiä kuin mikäkin aikuinen. Kääntää sivun kerrallaan ja taas ja taas ja taas ja aloittaa alusta. Hän ei revi sivuja tai syö, sillä kirjat ja lehdet on lukemista varten. Aivan viime päivinä Henna on alkanut laittamaan purkkeja sisäkkäin ja asettelemaan renkaita torniinsa, myös palapalloa tutkitaan tarkoin. Sormellaan tyttö osaa näyttää ympäristöstään pallon, kirjan, lampun, nenän ja varpaat varmasti, muita tulee satunnaisesti. Pikkiriikkinenkin leivänmuru löytää tiensä pöydältä suuhun, jos ei muuten, niin pöytää nuolaisemalla. Ja kaikille heilutetaan, jos vähänkin vihjastaan.

Potalla Henna käy useamman kerran päivässä ja harvoin turhaan. Niin pisut kuin kakat löytävät tiensä pottaan ja vaipasta kakkaa siivotaan noin kerran viikossa, muut löytyy potasta. Parisen viikkoa Henna on ollut kotipuolessa täyskestopylly, kun vihdoin uskalsin myös yöhön ottaa kestovaipan. Kerhoissa Henna käy kestoilla, mutta osa kyläreissuista kuljetaan kertseissä, jos ei ole varmaa, onko pottaa. Ja mummun ja vaarin luona on kertsit, kun mummu ja vaari ovat ostaneet Hennalle omat vaipat sinne.

Nukkea Henna kaipaa kovasti, mutta onneksi tontut ovat vihjaiseet, että nukke on tulossa. Henna ottaa sukat pois jaloistaan, jotta voisi koittaa laittaa niitä jalkaansa. Paidan hän vetää itse pään yli, kun paita on hupuksi laitettu ja työntää kädet hihoihin ja tarkistaa, että kaikki sormet tuli hihasta näkyviin. Että vaikka emme ole yhtään tuota tyttömäisyyteen ohjanneet, niin tyttöhän tuo tuntuu jo olevan.

Neuvolan jälkeen

2008-10-27T04:24:00.001-07:00

Liki pari viikkoa sitten Henna kävi neuvolassa. Hurjannäköisesti kasvanut tyttömme olikin kasvanut vähemmän kuin luulimme, mutta eteenpäin oli menty. Kahdeksankuinen tyttäremme oli 67,2 cm pitkä ja painoi 8 350 grammaa. Marraskuussa menemme kasvukontrolliin ja samalla Henna saa influenssorokotteen ekan annoksen.

Hiljalleen Hanna on alkanut ottamaan painoa jaloilleen pystyyn nostaessa ja muutenkin tytön mieli on hiljalleen ylös. Mahaltaan tyttö punkeaa itsensä istumaan spagaatin kautta kääntäen varpaat pään viereen molemmille puolille ja siitä käsien avulla istumaan. Vastaavalla tyylillä Henna on koko ajan mennyt makaamaan istumasta. Kaksi alahammasta on saamassa ylös kaverit varmaan pikapuoliin kuolan määrästä päätellen. Ja lukeminen on Hennasta tosi hauskaa.

Nyt höpöttäjä pyytää äitiä hakemaan hänet vaunuista sisälle.

Kakonkirves ja purkkiruoka

2008-10-10T03:12:00.000-07:00

Hennalla on suussa majaillut hammas reilun kaksi viikkoa. Toista ei vielä näy ja kuolan määrästä päätellen ei ihan lähipäivinä ole tulossakaan. Ensimmäinen hammas sai aikaan etukäteen pikkuisen nuhan ja hurjan määrän kuolaa, mutta unia se ei vienyt, eikä aiheuttanut kärttyisyyttä tai mitään muutakaan. Se vaan tuli, plumpsis. Miehen kotipaikkakunnalla hampaita kutsutaan kakonkirveiksi. Kakko taasen on täkäläinen nimitys vaalealle hiivaleivälle.

Ja nyt Hennalla on käytössä edes yksi kaupan purkkiperunaruoka. Kun oikein kovasti opeteltiin uusia ruoka-aineita, käyttöön saatiin yksi 8-kuisten ruoka. Lähinnä ongelma on siis ollut Hennan vielä vähäiset testatut ruoka-aineet. Hennan mielestä kaupan ruoka ei äitin tekemiä voita, mutta juuri sitä nälkäänsä syö. Nyt siis voimme jatkaa harjoituksia ja tarvittaessa reissun päälle on siis tämä yksi valmis lämmin ateriavaihtoehto olemassa. Jipii!

Ruuan karkeus ei tuottanut Hennalle ollenkaan ongelmia, sillä Henna on tähän astikin syönyt haarukkakarkeaa ruokaa. Olen jo jopa hiukan vähentänyt haarukan heilutusta, että ruuassa olisi enemmän vastusta. Maissinjyvät Henna syö sellaisenaankin takeltelematta ja hyvin uppoaa kiisselin seassa myös mustien herukoiden kuoret. Ainut, mikä vastustaa, on omenankotien kovat kohdat, mutta kaurapuurossa jopa ne uppoaa. Ei mikään sihtikurkku siis tämä tyttö ole. Viidettä kiinteää ei olla vielä edes harkittu. Henna on aivan tyytyväinen näinkin ja hyvässä lihassa näyttää olevan. Kiitos sen ekan purkkiruuan, tiedän nyt, että Henna syö puuroaterioilla n. 150g, välipalalla 100-125g ja pääaterialla n. 150g. Plus joka aterialla tissiä ja yksi tissivälipala illansuussa. Tissin kyljessä ei vieläkään ole asteikkoa, joka kertoisi uponneen maidon määrän.

Ensi viikolla on vuorossa 8 kuukauden neuvola. Henna on meistä kasvanut hurjasti, mutta toisaalta on edelleen oma tanakka itsensä. Puhtaat veikkaukseni Hennan mitoista ovat rapiat 9 kiloa ja noin 68 senttiä. Katsotaan sitten, mitä ne torstaina näyttävät todellisuudessa olevan. 68 vaatekoko on edelleen käytössä, vain kaksi bodya kokoa 74 ei ole liian isoja, vain reiluja. Pikkuinen tyttö siis edelleen on, mutta eipä taida talven mittaan tulla ongelmia toppiksen kanssa, kun äippäpakkauksen puvusta ei vielä sormenkärjetkään yllä ulos edes kiverretyistä hihoista.

Seitsenkuinen

2008-09-16T02:43:00.000-07:00

Meidän nuori neiti kulkee pitkin poikin huushollia kierien. Hän koittaa kurkkia kaikkialle, mikä on silmien yläpuolella ja koittaa vetää itseään ylös. Henna istuu tuetta, muttei itse nouse istumaan. Suosituimmat tavut ovat vau-vau, väy-väy, mää-mää, maa-maa ja ei-jei. Henna vierastaa ja tunnistaa erityisen hyvin oman viittomamme 'maitoa' (josta seuraa virnistys, kielen ulos työntäminen ja käsien ojennus äitiä kohti).

Henna rakastaa laululeikkejä ja pianonsoittoa. Henna haluaa jutella kaikkien vauvojen kanssa, mutta kun ei ne toiset ehdi kuunnella. Henna voi virnistää niin kovasti, että meinaa poksahtaa, kun isä oikein hauskuuttaa. Ihan huippukivaa on, jos isä murisee, isä tulee Hennan ja äitin perässä rappusissa tai jos äiti ja isä halaa tai pussaa. Mutta siis isä on se, joka on huippukivaa.

Henna syö neljä kiinteää ateriaa päivässä, aamupuuron kasilta, yhdeltätoista hedelmiä ja marjoja, kolmen edellä peruna-liha-soseen, kuuden edellä tissiä ja kahdeksaa ennen iltapuuroa. Yöllä Henna ei syö, silloin nukutaan, päättivät äiti ja isä kolmisen viikkoa sitten. Ja aika hyvin Henna antaakin nukkua.

Kaikki hyvin taivaan kannen alla.

Puolivuotias

2008-08-13T03:21:00.000-07:00

Henna on jo pitkälle päässyt. Puolisyntymäpäivää vietimme marjapuskia tyhjennellen.

Meidän nappulamme on maistellut nyt ruokia parisen viikkoa. Hallussa on peruna, porkkana, luumu, vadelma ja herukat. Puolukkaa Henna on saannut pariviikkoisesta saakka ja tänään aloitimme kaurapuuron. Perunaporkkana on Hennan lemppari, toisena tulee luumu. Vaikka puuroa on maistettu vasta kerran, se oli selvästi mieluisampaa kuin mikään marjoista.

Henna liikkuu pitkin poikin lattioita kierimällä. Jos näyttää kierähdykset vievän väärään suuntaan, tyttö tarkistaa suunnan kääntymällä napansa ympäri ja jatkaa matkaa. Tuokion tyttö pysyy istumassa lattialla ja tuetusta istuma-asennosta pois mennään vain tietoisesti. Pianonsoitto on tytöstä niin hauskaa, että ihan hihkua pitää. Pöytää on kiva taputtaa ja kaikkein hauskinta on, jos isä kierii lattialla.

Isänsä kesäloman mittaan Henna on käynyt pohjoisessa sukuloimassa ja pääkaupunkiseudulla vauvaa katsomassa. Viimeisellä lomaviikolla poikkesimme vielä päiväristeilyllä hurmaamassa venäläisiä. Tyttö on selvästi nauttinut, kun isä on ollut kotona tai muuten hänen kanssaan.

Edelleen Henna on rauhallinen otteissaan. Tyttöä ei voi sanoa mitenkään papupadaksi. Hän ei myöskään ole mikään elohiiri, vaikka jatkuvasti liikkeessä onkin. Henna viihtyy yllätävänkin kauan itsekseen leikkimässä, vaikka sitten on taas aikoja, jolloin yksin ei ole yhtään kiva olla. Kulmakarvoista näkee, että tyttö miettii paljon ja vasta sitten toimii.

Kullannuppu on vienyt puolen vuoden aikana sydämemme kokonaan.

5 kuukautta

2008-07-17T00:30:00.000-07:00

Hennan oli neuvolassa 63 cm pitkä ja 7170 gramman painoinen. Kasvaa ihan oletetusti, rintalapsena tosin paino on yläkanttiin ja pituus alakanttiin, mutta niin se kuulemma tässä vaiheessa pitääkin olla. Rokotteen Henna otti tyynesti vastaan, tosin nyt on ollut pari
päivää kitinää. Täti antoi jo ohjeita kiinteiden aloitukseen, kuun vaihteessa aloittelemme perunalla. Äitille moinen toisaalta nostaa tipan linssiin, toisaalta sitä odottaa jo innolla.

Ja vielä Hennan mielipide neuvolakäynnistä:
11lpå,,,,, ..fx

Ympäri

2008-07-06T23:35:00.000-07:00

Pieni tyttömme ei tunnu enää lainkaan niin pienelle. Henna kääntyy mahalleen molempien kylkien kautta, jos sattuu huvittamaan. Henna viihtyy mahallaan jo pitkiäkin aikoja, jos vaan mielekästä tutkittavaa. Mahallaan Henna koittaa ährätä jalkojaan alleen; hapuilee ryömimisen suuntaan siis. Tyttömme on ensi kerran kikattanutkin, mutta seuraava kerta antaa vielä odottaa itseään. Istumaan tyttö koittaa vänkittää aina, kun mahdollista, mutta me odotamme sen maagisen puolen vuoden täyttymistä. Jos Hennalla on aikuisena selkä kipeä, emme ainakaan koe syyllisyyttä, että olemme tyttöä pienenä istuttaneet.

Tällä hetkellä Henna syö yöllä 2-3 kertaa, päivällä ruokailuja on viisi. Varsin maltillinen määrä siis liki viisikuiselle rintalapselle. Hennan yö on 10-11 tuntia, päivällä hän ottaa aamupäivällä kolmen vartin, päivällä tunnin-kolmen ja puolen tunnin ja illalla puolen tunnin torkut. Päiväunien pituus riippuu lämpötilasta. Jos on lämmintä, unet jää lyhyiksi, 15-20 asteessa päikkärit on pari tuntia ja sadesäällä tai alle 15 asteessa kolme tuntia tulee helposti täyteen.

Höpötystä ja kujertelua on hereilläoloaika tulvillaan. Varsinkin kotona ja omassa rauhassa. Nytkin tyttö heräsi aamupäivätorkuilta ja jo kujerrsuta kuuluu sohvannurkasta!

Kasvua ja kehitystä

2008-06-10T22:34:00.000-07:00

Henna on taas kasvanut. Eilen neuvolassa tytön uusiksi strategisiksi mitoiksi tuli 6225 grammaa ja 61 senttimetriä. Tissimaidolla jatketaan, jos yösyöttökerrat vaan pysyvät kohtuullisina.

Viimeisen kuukauden aikana Henna on sairastanut ekan nuhansa, josta selvittiin onneksi tuhinalla ja korinalla. Kovasti olemme koittaneet nuhaneniä vältellä, mutta jostain pimu sen vaan onnistui saamaan kuitenkin. Saattoi olla jopa ihan minun oma lievä nuhani, joka pienellä vaan oli pahempi.

Viime viikonvaihteessa ajelimme Savon sydämeen häihin. Matkat sujuivat molemmin päin hienosti, eikä tytöstä huomaa mitään rasituksia 1000 kilometrin automatkasta. Matkalla Henna aloitti jonkun ihmeen neljän kuukauden kehityspyrähdyksen. Nyt Henna osaa leikkiä kukkuu-leikkiä, vaihtaa lelun sujuvasti ja varmasti kädestä toiseen, ei tiputa lelua vahingossa kädestään, vie lelut suuhunsa, sunnuntaina oppi kierähtämään kyljelleen ja pari päivää myöhemmin tyttö löytyi mahaltaan sekä varpaansa pimu löytää ja ottaa niistä kiinni ja koittaa viedä suuhunsa. Ja tämä kaikki on opittu neljän päivän aikana! No, lelujuttuissa Henna on kehittynyt pikkuhiljaa, mutta noihinkin taitoihin havahduimme tässä kehityspyrähdyksen keskellä.

"Pelkällä rintamaidolla hyvin kasvaa"

2008-05-12T03:27:00.000-07:00

Käytiin neuvolassa. Nyt kolmekuisena Henna on 58,4 cm pitkä ja painaa 5495 grammaa. Päänympärys on kasvanut syntymästä viisi senttiä ja on nyt 40,5 cm. Henna otti nätisti vastaan niin rota- kuin yhdistelmärokotteenkin. Nyt sitten vaan jännätään, kuinka niihin reagoidaan.

Terkkari oli oikein tyytyväinen, että maito riittää, vaikka syötän vain yhdestä rinnasta kerrallaan. Siis yksi rinta riittää 3-4 tunniksi, paitsi illalla. Tiheän imun kausi on ohitettu ja syöttövälit ovat taa normaalit. Päivärytmistä minä en tiedä mitään, mutta yö on ainakin uniaikaa ja vaikuttaisi, että edelleen jossain vaiheessa puolenpäivän tienoilla nukutaan pidempään.

Siirtymäkausi

2008-05-08T00:46:00.000-07:00

Hennasta on tulossa isompi. Henna muuttaa päivärytmiään ja tilaa lisää ruokaa. Harmi vaan, että nämä osuivat ihan samaan ajankohtaan, niin tällähetkellä ei tiedä lainkaan, milloin tytöllä on päiväuniaika tai nälkä. Sen kyllä tietää, että yöt ovat todella levottomia, kun koko ajan on nälkä tai sitten pitää ihan muuten vaan tuhtata, jolloin minä en nuku. Viime yönä unta tuli minulle nelisen tuntia, yhteensä.

Muutoin Henna on varsinainen päivänpaiste. Hymyilee varsinkin äitille ja isille, muille hiukan varovaisemmin. Käsiään Henna tykkää natustella ja hipellellä käsillään toisiaan kasvojensa edessä. Hän tarttuu jonkin verran leluihin kiinni ja koittaa koskea kaikkea lähellä olevaa nyrkillä tai kämmenllä. Henna kääntyy kyljeltä toiselle, mutta ei mahalleen. Mahallaan Henna ei viihdy, mutta ajoittain onnistumme hämäämään hänet nostamaan päätään myös lattialla, ei vain sylissä. Pää alkaa muutenkin olla melko hyvin hallinnassa. Henna ei juuri ääneen juttele, mutta käsillään, huulillaan ja kielellään kyllä höpöttää. Henna seuraa aktiivisesti ympäristöään ja koittaa aina seurata katseellaan, minne äiti tai isi menee. Äitin ja isin ääni myös saa suuret silmät pyörimään ja etsimään, mistä ääni kuuluu.

Edelleenkään kakkaaminen ei ole Hennan vahvin juttu. Kakka tulee noin kerran viikossa korkeintaan ja kovan äheltämisen jälkeen. Ei tytön vatsa ole kovalla, hän vaan käyttää maidon niin perin juurin, ettei suoleen kerta kaikkiaan kerry kakattavaa.

Ensi viikolla onkin vuorossa jo kolmekuukautisneuvola.

Eroahdistus

2008-04-24T23:24:00.000-07:00

Nolottaa.

Minulle on tulossa menoja, jonne en voi ottaa Hennaa mukaan. Henna on hoitajista parhaimman huostassa sen aikaa ja vietää isin kanssa laatuaikaa. En ole siitä yhtään huolissani, mutta sitä minä pelkään, miten minä pärjään ilman Hennaa. Kaikissa opuksissa lukee ja neuvola toitottaa sitä, että vauva on riippuvainen hoitajastaan ja leimaantuu lähimpiinsä, mutta miksi missään ei mainita, että hoitaja leimaantuu lapseen ja tuntee itsenä vajaaksi ilman lastaan. Toivottavasti osaan hetkeksi edes ajatukseni irroittaa Hennasta, kun sen aika tulee.

Kaiken huipuksi koen syyllisyyttä siitä, että olen menossa jonnekin ilman lasta. Minä raakalais-äiti vien lapseltani ruokapöydän pois! En nyt tarkoita, että äidit, jotka lähtevät tuulettumaan ilman lastaan olisivat jotenkin huonoja äitejä. Mutta minä vaan koen itse olevani paha ihminen. Hermoilen jo nyt, että kuinka pimu saa ruokaa sillä aikaa. Suostuuko se syömään pakastettua äidinmaitoa? Jos ei, kelpaako edes korvike? Entä uskallanko syötätyttää Hennaa pullosta vai pyydänkö hörpyttämään? Pitäisikö minun lypsää lisää maitoa pakkaseen (ei kiinnosta)? Entä jos Hennalla on juuri tiheän imun vaihe, meneekö koko imetys pipariksi?

Jo on murheet minulla.

2 kk neuvola

2008-04-14T04:08:00.000-07:00

Pimu painaa 4710 grammaa, mittaa on 56,5 cm. Hyvin kasvaa rintamaidolla, lukee kortissa. Rotarokotteen tyttö nieli mukisematta.

Ja äidin huoli lapsen kasvamisesta helpotti taas hetkeksi...

Ikäongelma

2008-04-07T22:21:00.000-07:00

Vauvan ikähän lasketaan ensin päivissä, 2 viikon vanhasta eteenpäin viikoissa ja kahden kuukauden vanhasta eteenpäin kuukausissa ja vasta taaperona siirrytään vuosiin.

Mutta kuinka vanha on vauva, kun se on täyttänyt 8 viikkoa, mutta ei vielä kahta kuukautta?

Onko Henna nyt iältään siis vajaa kaksikuinen vai mitä?

Perhekerhossa

2008-04-07T03:20:00.000-07:00

Olen käynyt seurakunnan perhekerhossa marraskuun lopulta saakka. Viime viikolla olimme Hennan kanssa ekan kerran siellä yhdessä ja tänään taas. Mukana oli monta uutta kasvoa. Keskimäärin lapset ovat 2-5-vuotiaita, mutta nyt oli oikea "vauva-kerho". Henna on nyt sen vajaan 2 kuukautta, sitten mukana oli Salli 3kk (uusi), Robert 5 kk (uusi) Ronja 8 kk, Sanni 11 kk ja Oskari 11 kk. Kaikki nuorimmat vauvat ovat perheenä ensimmäisiä ja siinähän meillä kolmella tuoreella äidillä riitti puhetta. Vertaisryhmä, jihaa! Vaikka muutkin äidit ja isät ovat mukavia ja kovasti muistelevat omien lastensa vauva-aikoja, oli todella mukava tavata äitejä, jotka oikeasti ovat samassa elämäntilanteessa: ihan ekaa kertaa äitejä.

Henna on kerhossa ihan kiltisti. Ihmettelee vaan kaikkia lapsia ja sitä hälyä, mutta on ihan tyyni. Ruokailu perhekerhossa kestää normaalia kauemmin, kun tyttö tankkaa turvallisuudentunnetta vielä masun täytyttyäkin ja kerhon jälkeen uni maittaa, vaikka kerhossakin tyttö ottaa unet sylissäni. Nyt tyttö on vaunuissa nukkumassa. Hiukan on levotonta, kun oli aamulla niin paljon tohinaa, mutta kova uni on. Saas nähdä, koska herää.

Keskiviikkona menemme Hennan kanssa tapaamaan pikku-Kallea ja äitiään. Kalle odotti meitä sairaalassa, kun menimme synnyttäneiden vuodeosastolle. Henna on Kallea kaksi päivää nuorempi. Jännittää minua moinen.

Henna 6 vk

2008-03-27T09:26:00.000-07:00

Pikku tyttömme kastettiin pääsiäissunnuntaina ja hänen nimensä on nyt Henna. Neuvolassa kävimme Hennan kanssa tiistaina ja tyttö kasvaa aivan käyrällään. Hassua, että noin pienelle on kahden mittauksen perusteella muodostettu jo "käyrä". Mutta siis Henna on 54,2 cm pitkä (uskomattoman tarkkaan ne osaa sen mitata, en osaa oikein luottaakaan) ja painaa 4310 grammaa. Mittaa on tullut siis liki 5 senttiä ja painoa 800 grammaa. Tyttö kasvaa käyrällään, mitä nyt painossa näkyy ensimmäisen elinviikon vähäruokaisuus. Lääkäri kirjoitti neuvolakorttiin, että tyttö on sievä ja kaunissilmäinen. Emme siis ole kuvitelleet äidin- ja isänrakkaudessamme lastamme suloiseksi, kun kerran lääkärikin niin kirjoitti.

Kasteella Henna oli yhtä nätisti kuin mitä oli kevätpäiväkin; pelkkää auringonpaistetta. Henna otti pappia sormesta kiinni niin lujasti, että papin piti pyytää tyttöä irrottamaan otteensa. Muutoin kummitäti kertoi tytön jutelleen ja virnistelleen koko toimituksen ajan. Minä en Hennaan papin läpi nähnyt kuin kasteen aikana ja silloin tyttö oli kyllä oikein tyytyväinen. Hennan toiset nimet tulevat isoäitiensä mukaan, Henna on aivan hänen ikiomaansa.

Henna on kiltti ja rauhallinen tyttö. Pääasiassa yöt menevät kerta syötöllä 2-3 välillä, kun yöunille mennään kohta yhdeksän jälkeen ja aamu koittaa seitsemän maissa. Massu tahtoo pikkuneitiä kiusata. Ongelma on lähinnä siinä (ainakin meidän vanhempien mielestä), ettei tyttö vielä osaa ponnistaa tarpeeksi voimakkaasti kakkaa ulos ja kakka pääsee kertymään ja alkaa kiusaamaan. Kakka tulee noin viikon välein kovan kitinän ja itkun säestämänä. Ei vatsa ole kovalla, mutta tyttö vaan ei osaa. Kun oikein kovasti jumpataan kakkaa ulos, tyttö sen saa juuri päkistettyä itse, mutta kerran oli jo pakko käyttää kuumemittaria, kun lapsi vaan itki ja ähisi.

Minä sain itse ahaa-elämyksen alkuviikosta. Poissa on kodistamme pikkuvauva, meillä on jo vauva. Henna ei näytä enää yhtään pikkuvauvalle hymyillessään ja kiljahdellessaan. Ja minä kärsin masukateudesta kaverilleni, joka aloittelee viimeistä kolmannesta, vaikka masua en ole edes nähnyt. Vaikka niin hyvin muistan, kuinka tuskainen se viimeinen kolmannes oli. Ja varsinkin se viimeinen viikko. Onneksi Henna on täällä.

Pikkuinen tyttö

2008-02-24T02:15:00.000-08:00

Meillä on tyttö. Tyttö syntyi 12.2. klo 18.00. Painoa oli syntyessä 3520 grammaa ja pituutta 49,5 senttiä. Ihmetelemme kyllä, miten noita muka puolen sentin tarkkuudella mitataan. Synnytys alkoi lapsiveden menolla ja siitä 13,5 tunnin päästä tyttö oli täällä. Kaikki meni hyvin ja ihan hyvä maku jäi suuhun. Huvittava yksityiskohta sairaalareissulla oli, että satuin siskon työkaverin kanssa samaan huoneeseen.

Lähtöä edeltävänä päivänä lääkäri puuttui tytön väriin ja tytöstä otettiin bilirubiiniarvot illalla ja seuraavana aamuna. Arvot olivat ihan hyvät ja pääsimme kotiin. Pari päivää kotona oltuamme neuvolatäti kävi meillä ja passitti taas bili-kokeisiin. Seurauksena oli, että jouduimme keskussairaalalle näytille ja tyttö jäi kellimään sinivaloihin. Sairaalareissu oli minulle todella kova paikka eikä tuore isäkään mitenkään nauttinut jättää lastaan yksin sairaalaan. Pari yötä sairaalassa nukuttuaan saimme tytön taas kotiin ja millaisen saimmekaan! Tytön, joka syö, nukkuu, pissaa ja seurustelee! Ennen hoitoa tyttö vaan nukkui ja nukkui ja nukkui, mutta nyt hän on kuin normaalit vauvat.

Pikkuinen "Elma" on isän ja äidin silmäterä ja koko suvun suosikki. Serkut ovat ihan lääpällään, pieninkin niistä virnusti vieressä ja osoitti naama korvissa sormellaan "vauva!"

Hennan syntymä

2008-02-12T02:19:00.000-08:00

2.30 heräsin supistukseen. Supistuksia tuli 8-12 minuutin välein. Kävin pari kertaa vessassa suolta tyhjentämässä, muuten olin vaan hissun-kissun, että mies sai nukutuksi. Tiesin, että tämä on nyt sitä. Neljältä mies heräsi vessaan ja päädyimme, että hän alkaa tehdä lähtöä töihin, että jotain ehtii tehdä ennen soittoani. Menin vielä vessaan 4.30 ja sieltä kiljaisin miehelle, että jätäpäs menemättä, nyt meni vedet. Koska vauva oli kiinnittymättä, soitin ambulanssikyydin, matkaa sairaalaan oli 50 minuuttia.

5.45 olin keskussairaalalla. Käyrille. Kohdunkaulan pituus oli nolla, auki sentin. Ei säännöllisiä supistuksia.

8.45 lääkärikierto. Lääkäri suositteli käynnistystä oksitosiinilla, että saadaan lapsi ulos. Vartin päästä alkoi tippa juoksemaan, puolen tunnin välein annosta nostettiin.

11.30 Supistukset alkoivat äkkiä ja säännöllisesti. Aluksi väliä oli 3-4 minuuttia, mutta kyllä ne siitä kipakoituivat ja tihenivät. Keinutuolilla aloitettiin, puoli kolmelta alkoi ilokaasu (kamalaa ainetta!). Puoli neljän aikaan kätilö totesi, että olla äiti aika tuskainen (supistus 2-3 minuuttia, väli 50 sekuntia) ja tilasi miehen kanssa yhteistuumin epiduraalin. Neljältä tuli anestesialääkäri ja epiduraali vei kivun. Torkuskelin tunnin verran ja mies kävi syömässä.

17.30 Mies tuli ruokareissultaan. Juttelin, että pitäisi päästä vessaan kohta isolle asialle ja mies soitti kätilön paikalle. Kätilö kurkkasi paidanhelman alle ja sanoi: "Täällä näkyy jo pää, rouva voi alkaa ponnistelemaan." Kätilö kävi vaihtamassa vaatteet edellisen vauvan jäljiltä ja totinen ponnistus alkoi 17.40. Pieni välilihanleikkaus ja tyttö parkaisi klo 18.00!

Henna pääsi heti syliini ja isä leikkasi napanuoran. Hiukan tissittelyä, vauvan siistiminen, punnitus ja pukeminen. Jälkeiset tulivat kymmenessä minuutissa. Itse olin sen verran tyyperryksissäni, etten pysynyt tolpillani ennen seuraavaa päivää. Juuri ja juuri sain syötyä saliin tuodun juhla-aterian. Kahden tunnin päästä siirryimme tytön kanssa osastolle ihmettelemään toisiamme.

39. viikon neuvola

2008-02-06T01:23:00.000-08:00

Kaikki hyvin. Vauva ei ole kiinnittynyt, pissa puhdas, paineet ok. Kohdunpohja noussut nyt parin laskuviikon jälkeen taas kaksi senttiä, mutta kylkiluiden ja kohdun väliin menee koko käsi. Kohtu on siis kasvanut tuohon eteen. Lapsivesi on vähentynyt, siksi vauva tuntuu niin selvästi mahanahan läpi.

Nivuskivut johtuvat löystymisestä ja hermopinteestä. Ylävatsalla on toinen hermopinne ja oikeassa pakarassa kolmas. Aika vähän siis.

Terkkarin kanssa meillä oli oikein antoisa puolituntinen. Täti selitti niistä kivunlievityskeinoista, minä nyt vaan kuulun niihin ihmisiin, joiden on helpompi olla, jos saan ennalta tietoa. Kohdunkaulanpuudutus kuulosti minusta varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta, jos isoa kipua pitää helpottaa. Eikä se epiduraalikaan mikään huono ole, mutta en vaan tajua, miten muka sellaiseen mykkyrään pääsen. Juttelimme tädin kanssa myös jännittämisestä ja siitä, että pieni määrä pelkoa vanhemmuutta kohtaan on ihan normaalia. Ihanan lämmin neuvolatäti on meillä.

Ensi viikolla on alustavasti yksi käynti, tarvittaessa perjantaina toinen. Sitten mennään kai kahdesti ja sitten onkin vuorossa käynnistys.

Kolme viikkoa, korkeintaan...

39+0

Kääk!

2008-02-03T20:35:00.000-08:00

Nyt meinaa iskeä paniikki. Ihan oikeastiko ollaan jo näin pitkällä? Laskettuun aikaan on enää reipas viikko ja vauva voi tulla koska vaan. Apua, olenko minä valmis äidiksi?! Mies ja äitini povaavat jo tällä viikolla olevaa päivää, kun minä eilen vasta havahduin, että en ole edes ajatellut, että vauva voisi ihan aikuisten oikeesti syntyä jopa ennen laskettua aikaa. Kyllä nyt on aivoilla työstämistä.

Vauvalla on toimeliaita päiviä, rauhallisia päiviä ja hyvin, hyvin hiljaisia päiviä. Jälkimmäiset aiheutavat minulle sydämentykytyksiä, kun en saa pikkupöhköä hereille millään tai jos saan, saan vastukseksi yhden vaimean tökkäisyn ja sitten taas täysi hiljaisuus. Viime viikolla kävin tällaisena päivänä jo kuunteluttamassa sydänäänet neuvolassa, kun masumönkiäinen oli niin hiljainen. Kyllä pelotti. Nivuset ovat toisina päivinä oikein tuskaisen kipeät, toisina vain arat. Välillä nukun hyvin, välillä todella huonosti. Saan kuumia aaltoja, kohdunsuu kipunoi välillä, supistukset ovat yleisiä ja napakoita, mutta eivät kivuliaita. Taitaa olla kroppa valmiimpi tositoimiin kuin minä ;)

Miltähän synnyttäminen sitten tuntuu? Enkä minä tiedä mitään niistä kivunlievityskeinoistakaan, tarttee muistaa kysyä huomenna neuvolassa.

38+5

Kokemuksen rintaääniä

2008-01-30T02:32:00.000-08:00

Tässä vaiheessa voisin ehkä hiljalleen jo kuvitella jotain tietäväni raskaudesta. Ajattelin kirjata ylös asioita, jotka olen matkan varrella oppinut, jotta ne vastaisuudessakin muistan.

Raskaana olevalla naisella on kaksi apuvälinettä yli muiden: tukisukkahousut ja tukivyö mahalle. Minusta maha kannattaa tukea heti, kun se alkaa pömpöttämään. Mieluummin käytin tukivyötä "liian aikaisin" kuin olisin saanut kovat selkäkivut. Mieluummin käyttäisin vyötä myös "turhaan" kuin olisin todennut jossain vaiheessa kärsiväni karmeista selkäkivuista. Nyt selkä on pysynyt ihan hyvässä kunnossa. Ei se kivuton ole, mutta helposti siedettävä. Tukisukat taas ehkäisevät suonikohjuja ja turvotusta. Mutta miksi tukisukkahousut? Koska vatsan kasvaessa ne tukevat taas vatsaa, ikäänkuin vetävät navan selkärankaan ja siis taas auttavat selkää. Mutta älä osta liian pieniä, vaan osta mieluummin kokonumeroa liian isot sukkikset, sillä lopussa nekin ovat mahan kohdalta liian matalat.

Sairaslomalla oleva tuleva äiti ei välttämättä ole "raato". Sairaslomalainen ei juuri kotoa pois pääse, ettei oireet pahene, mutta kotiympyröissä aika moni asia onnistuu, jos ne voi ennakoida ja saa levätä. Sairaslomalainen ei oikein pääse vierailemaan muutamaa kymmentä kilometriä kauemmas kotoa, mutta vieraita voi ottaa vastaan. Ja normaali äiti kyllä sanoo, jos ei vieraat ole tervetulleita, jos on liian huonovointinen. Oman kokemukseni perusteella väittäisin, että sairaslomalaiselle vieraat ovat äärettömän tervetulleita, koska kotiseinät alkaa kaatua niskaan viimeistään, kun niitä seiniä on päivät pitkät katsellut 2-3 kuukautta. Yllätysvieraat eivät ole hyvä juttu, mutta päivää-paria ennen kun tietää vieraista, ehtii hyvin lepäämään voimia itselleen. Ja keksimään jotain helppoa ja nopeaa tarjottavaa. Ja jos vierailee sairaslomaäidin tai viimeisillään raskaana olevan äidin luona, on aivan luonnollista seurustella makuulla olevan emännän kanssa. Voi vaan olo vaatia vaateria. Jos emäntä paneutuu maaten seurassasi ja jatkaa jutustelua, ota se luottamuksenosoituksena. Tämä ihminen luottaa sinuun niin paljon, ettei koita esittää liian hyvinvoivaa.

Raskaanaoleva nainen haluaa puhua vauvasta, ainakin ekakertainen. Mutta raskaanaoleva nainen on edelleen myös se aiemmin ollut nainen. Tulevat vanhemmat valmistautuvat vanhemmuteen ja mitä lähempänä synnytys on, sitä enemmän vauva pyörii ajatuksissa. Mutta edelleen ystäväsi on kiinnostunut sinusta ja sinun asioistasi. On jopa rentouttavaa joskus puhua ja ajatella jotain ihan muuta kuin vauva-juttuja. Emme mekään kotona puhu vain vauvasta, vaikka molempien päässä pikkupöhkö on lähes koko ajan. Miksi siis haluaisimme puhua kavereidenkaan kanssa vain vauvasta? Meille kai se muutos on tulossa ja muutos on helpompi, kun tuntee, että kaverit edelleen pitävät kaverina, ei ihmishautomona.

Raskaanaolevan naisen ulkonäköön ei kuulu puuttua sen enempää kuin ei-raskaanaolevankaan. Kuka sanoo naiselle, että onpas sinulla pienet tissit tai onpa peppusi kasvanut? Ei kukaan. Älä siis sano raskaanaolevan mahaakaan isoksi tai pieneksi. Vatsansa kantajasta se on juuri hyvä, ei liian iso tai pieni. Älä puutu raskauden tuomiin kiloihin. Älä edes sano, ettei painoa näytä tulleen. Huonona hetkenä sekin voi tuntua siltä, että on epäonnistunut tulevassa äitiydessä, kun ei edes muutamaa tulevaa maitokiloa ole saanut kroppaansa aikaiseksi. Parhaat kommentit, joita olen saanut viime kuukausina ulkopuolisilta, ovat olleet luokkaa "ihana maha", "suloinen masu" ja neuvolalääkärin "muhkean muotoinen". Niistä on tullut hyvä mieli. Miehen sanomiset muodoistani taas ovat ihan omaa luokkaansa ja niin eheyttäviä, rakastavia ja aitoja.

Ja äitiyslomalainen, vielä masullinen. Nuku, kun nukuttaa. Älä nuku, jos ei nukuta. Kyllä kroppasi omansa ottaa, älä ota nukkumisesta stressiä. En sano, että nuku, kun vielä voit. Ennemminkin nuku ja nauti elämästä. Ihanammaksi se vaan on tulossa ja levänneenä se tuntunee vieläkin ihanammalle.

38+0

38. viikon neuvola

2008-01-29T03:30:00.000-08:00

Taas kävin neuvolassa, tällä kertaa yksin ja ensi viikolla taas yksin. Neuvolatäti ei enää varmaksi lupaa, että olisin menossa neuvolaan ;). Paino ei ollut noussut kuin 300 grammaa, onneksi. Pitää koittaa pitää se tuossa. Paineet ja pissat oli ok. Ja viikonloppuna alkaneet kivuttomat, mutta napakat supistelut ovat tuottaneet tulosta; sf-mitta on laskenut sentillä (edellinen viikkohan oli jo "kasvuton") ja kylkiluiden ja kohdun väliin sopii kolme sormea viime viikon yhden sijaan.

Kohtu ei enää ihan kamalasti paina palleaan, ainakaan, jos antaa mahan roikkua, eikä kannattele sitä reisien päällä istuessa. Mutta vastavuoroisesti verenkierto jalkoihin tahtoo olla huonoa, jos istuu. Ja pienen pää painaa häpyliitokseen jo ihan riittävän napakasti.

Kuukauden sisällä pikkupöhkömme on täällä!

37+6

37. viikon neuvola

2008-01-24T07:44:00.000-08:00

Käytiin taas. Ja tiistaina sitten taas. Alvariinsa siellä saa rampata.

Väiski on laskun päällä, sf-mitta on pysynyt viimeviikkoisessa ja käden saa jo kohdun ja kylkiluiden väliin, kuulemma. Pää ei ole kiinnittynyt, mutta lepäilee häpyluun päällä, mikä selittää juupelinmoiset liitoskivut. Supistuksetkin ovat palanneet. Kivuttomina, mutta kuitenkin. Kovin tervetulleita alkavat näillä viikoilla jo ollakin. Kohdunkaulahan todettiin viime viikolla pehmenneeksi, mutta vielä lyhentymättömäksi. Kaipa nuo supistukset sitten alkavat lyhentämäänkin verkalleen, että on aina vaan Väiskin parempi tulla.

Jonain päivänä viiden viikon sisällä saamme tavata vihdoin pienen kullannuppumme.

37+1

Odotustunnelmia

2008-01-22T02:26:00.001-08:00

Virallisesti Väiski on huomenna jo täysiaikainen. Syntymään voi kuitenkin mennä yli viisi viikkoakin. Mitä ajatuksia se herättääkään?

Toisaalta olen jo hyvin malttamaton saamaan vauvan vatsanahan tälle puolelle. Vauva ei ihan hirveästi liiku, kun se ei vaan mahdu, mutta nekin vähät liikkeet ovat sitten tosi hurjan tuntuisia ja koko maha tempoaa puolelta toiselle, ylös ja alas. Vatsanahan tällä puolella oma olo vauvan suhteen olisi siinä mielessä levollisempi, että voisin myös nähdä, kuinka hän voi, nyt olen tuntoaistin varassa. Ja ajatus Väiskistä heittelemässä kuperkeikkaa napanuoran kanssa samassa tilassa ei ole maailman rauhoittavin. Väiski kun on jo niin iso, että hän selviäisi hyvin tässäkin maailmassa, niin ajatus kuristumisesta on ihan kamala.

Toisaalta ajattelen, että vauva on aina vaan valmiimpi tähän maailmaan, mitä kauemmin hän sisälläni viihtyy. Hänen lämmönsäätelynsä kehittyy, sisäelimet toimivat vakaammin, ruuansulatus hieman kypsyy ja vauva on kaikin puolin vahvempi.

Kotona alkaa olla valmista vauvan tulla. Peikonpesä odottaa enää petaamistaan, reunafrilla äitiyspakkauksella jo on. Pukluliinoille pitää tehdä koristeompeleet ja pari hanskoja ja sukkia on tekemättä. Hoitolaukku pitää viimeistellä kestämään kulutusta. Vaatteet on pestyt ja silitetyt, kotiintulovaatetusta olen jo laittanut kasaan. Oma sairaalakassini on jo pitkälle mietitty, mutta täysin pakkaamatta. Kun on tuo maha laskemattakin, mikäs hätä minulla vielä on. Aikanaan sitten.

Mutta mitä minä sitten teen, kun valmisteleva työ on tehty?

36+6

Viimeinen lääkärineuvola

2008-01-17T03:48:00.000-08:00

Väiski on päällään ja iso! Minua lääkäri kehui muhkeaksi ulkoisesti ja sanoi, että vahvistaahan sf-mitta (35 cm) ja vauvan painoarvio (3223g) näköhavainnon oikeaksi. Vauva on tuskin ihan lähiaikoina ulos tulossa, todennäköisesti menee yli, epäili lääkärikin. Karkauspäivä, täältä tullaan... Laskettuna Väiski lie rapiat neljä kiloa ja yli mennessään vielä enemmän. Mutta tilaa on kuulemma tulla isonkin vauvan.

Jos kutkat jatkuvat, soitan neuvolaan ja sitten mennään keskussairaalaan ja saavat arvioida, mitä tehdään. Minulle kelpaisi sellainenkin, että menisin vaikka kerran viikossa illalla osastolle, ottaisin lääkkeen ja saisin olla käyrällä seuraavan päivän iltapäivään. En hermoilisi toisen unteloa, kun asiaa valvottaisiin ja minä saisin nukkua väsyn pois ilman stressiä.

Lääkäri onnistui ottamaan Väiskistä aivan suunnattoman söpön kuvan! Pullea poski, nykerö-nenä ja suppusuu näkyvät niin hyvin, että maallikkokin näkee kuvassa olevan aivan yltiösuloisen pienen vauvan. Minä kurkin kuvaa parin minuutin välein ja ihastelen, kuinka kaunis hän jo onkaan! Oli ihan pakko ajaa suoraan neuvolasta miehen työmaalle näyttämään vauvan kasvokuvaa, kun en malttanut odottaa, että mieskin sen näkee. Vaikka tokihan Väiski jo näyttääkin vauvalle, alkaahan hän olemaan iältäänkin jo valmis. Painoltaan pienempiä täysiaikaisia syntyy paljon kuin mitä Väiski on nyt.

Vaan mahtaa tulla aika pitkäksi odotellessa...

36+1

Sietämätön kutka

2008-01-14T22:27:00.000-08:00

Kutina jatkuu vaan. Iho näyttää paremmalle eikä päivällä kutise ihan yhtä paljoa, mutta yöt ovat aivan kauheat. Jos otan Ataraxia nukkumaan mennessä, Väiski herää seuraavana päivänä vasta illansuussa lääketokkurastaan normaaliliikehdintään. Sinne saakka pieni liikkuu ponnettomasti ja hyvin, hyvin vähän. Ja minä sydän syrjälläni kuulostelen pienen liikkeitä.

Kaikki allergeenit olen karsinut pois mahdollisimman tarkkaan. Ei apua. Koitan olla stressaamatta. Ei apua. Koitan syödä lääkettä. Ei apua. Koitan olla syömättä. Ei apua. Itken väsyä ja turhautumista.

Ylihuomenna on neuvolalääkäri. Jos se jotain keksisi.

35+6

Terveyspäivä

2008-01-10T23:16:00.000-08:00

Eilen oli varsinainen terveyspäivä. Aamupäivällä menin terveyskeskukseen, kun mystinen ihottumani ei ota laantuakseen. Sunnuntaista saakka olen syönyt cetiriziniä ja eilen troppi muuttui Ataraxiksi. Jotenkin huikii syödää niin vahvaa lääkettä, mutta unikin tuntuu kivalle. Ei se kutinaa vie, mutta taju menee niin, ettei ymmärrä raapia tai herätä kutinaan. En muuten herännyt edes kylkeä kääntämään, vaan kääntyilin ihan unessa!

Neuvolassa Väiski oli päällään, onneksi! Paino oli laskenut joulukiloista 500g ja sf-mitta noussut sentin viikossa 34 senttiin. Yläkäyrän yläpuolella siis mennään. Ensi viikon jälkeen neuvolakortissa alkaa seuraava "sivu", käyntikortissa on enää neljä paikkaa vapaana. Siis tuskin riittää.

35+2

Myllerrystä

2008-01-08T23:20:00.001-08:00

Väiski on nyt viimeisen viikon sisään kääntynyt neljästi 360 astetta ja nyt viimeisimmästä kääntymisestään mönkiäisemme on melko oikein päin. Siksi "melko", että Väiski on aika vinossa, pää vasemmalla lonkkamaljassa ja kroppa menee noin 45 asteen kulmassa poikki mahan niin, että pylly on maksani alla. Oma uni on ollut melko huonoa, kun toinen vähän väliä tempoaa itseään uuteen asentoon.

Olen muuten huomannut, että oikeinpäin ollessaan Väiskin liikkeet tuntuvat paremmin kuin silloin, jos jalat ovat lonkkamaljan uumenissa. Ja olen huomannut, että silloin on pylly tai pää oikeassa kohdassa tyrkyllään, kun omat liitoskivut ovat pahimmillaan. Siis tarjoutuva osa koittaa raivata tilaa itselleen. Ja jos pää on alimpana, pysyvä kipu palleassa on paljon pahempi kuin jos pää painaa palleaan. Pallean kipu on minusta raivostuttavinta, sillä jatkuva veitsenvääntö-kipu molemmin puolin kroppaa syö hermoja.

Eilen käytiin tutustumassa synnäriin. Karmeat ne kaakelit oli. Synnytyssalissa oli kovapatjainen sänky, keinutuoli, puolapuut (!) ja jotain mittareita. Aika karu. Synnärin kätilö oli aika tyly, vuodeosastolla oli paljon lämpöisempi täti. Synnärin tätistä tuli sellainen olo, että ennen ei sitten heille passaa tulla, kun on mukelo liki polvissa jo roikkumassa. Eikä sitten kuulu soitella. Ihme täti. Vuodeosastolla taas on tiukat säännöt vierailijoista. Isovanhemmat klo 18-19 välillä, isä ja aiemmat lapset 9-21, eikä ketään muuta.

Ja juuri saamani tiedon mukaan ystäväpariskunta on kasvamassa kolmeksi myös tänä vuonna. Aivan ihanaa! Onnea E&J!

35+0

Ps. Väiski käänsi itsensä taas, pyllylleen...

Pyllyllään

2008-01-03T21:41:00.001-08:00

Eilinen neuvola vahvisti sen, minkä me jo tiesimmekin; Väiski istuksii. Pylly alhaalla, pää kylkiluissa ja kantapäät rakossa. Siitä hyvästä menemme ensi viikollakin neuvolaan ja jos Väiski on edelleen pyllyllään, pitää lähteä äippäpolille käymään. En ole ihan varma, olisiko terkkari niin tarkkaan syynännytkään Väiskin asentoa, jos en olisi sanonut, että jalat on muuten alhaalla. Loppuviimeksi käytiin vielä ultralla tarkistamassa ja päähän se siellä keikkui sydämen alla. Ensi viikon aika on taas niin, että tarvittaessa pääsemme ultralla varmistamaan Väiskin asennon. Ja samalla aika on sellainen, että mies pääsee mukaan, ettei minun tarvitse yksinäni hermoilla.

Ja käynti numeroina rv 34+1:
paino +1500g/vk (syytän joulua, grr)
RR 121/72 (syke 99)
pissa ok
Hb 131 (ihanaa!)
sf 33 (+3cm), aivan yläkäyrällä
syke 136 ja tosiaan perätila

Joulu sujui leppoisasti. Joulupäivänä tosin tuli kolme kipeää supistusta puolessa tunnissa ja sen jälkeen kivuttomia jo liki ajattelemisesta. Soitinkin siitä synnärille, mutta levolla onneksi sain ne helppaamaan. Vuoden viimeisenä sunnuntaina menimme vihille lähimpien todistaessa. Väiski tempoi ihan hullun lailla valokuvaamolla, kun salamat räiskivät. Muutoinkin Väiski tuntui tietävän, että päivässä on jotain erikoista. Pientä turvotusta on ollut sormissa nyt viikon, jaloissa sitä havaitsin ekan kerran eilen. Pitää siis juoda enemmän, josko saisin sen pidettyä kurissa.

Pikkuista pyykkiä olen pessyt nyt tänä vuonna ja silittänyt. Viikonloppuna mahdamme saada viimeisen lainaerän vaatetta ja sitten listaamaan, mitä pitää kaupasta vielä hakea. Viikon päästä ajattelimme koota pinniksen, mies siihen tekee irtopuusta "laidan". Siis niin, ettei laitaa tarvitse laittaa paikoilleen (eli tielle) niin kauan kun Väiski nukkuu kopassa, vaan vasta myöhemmin. Kuulostaa ylettömän kätevälle. Viikonlopun aikana mies mahtaa hioa ja koota hoitotason, että pääsemme sen käsittelemään. Kohta olemme valmiita vastaanottamaan pienen. Kai se on pakko varautua vähän liian aikaisin, jos joudumme käännölle ja Väiski päättää siitä hyvästä tullakin jo ulos. Pelottaa hiukan.

34+2

32 viikon neuvola

2007-12-19T22:27:00.000-08:00

Eilen oli neuvola. Todella hyvä käynti, saimme puhua ja kysyä monenlaista ja terkkari tuntui vain halukkaalle antamaan aikaansa. Jäi todella hyvä mieli.

Painonnousu 650 g/viikko, jota se on ollut jo 2 kuukautta. Kokonaisnousu 12,4 kg. Terkkari vaan tuumasi, että on niin vakiintunut, että sitä sitten vaan tulee, vaikka onkin reippaasti tulossa.
Tällä kertaa en ihan kamalasti stressannut verenpaineen mittausta ja paineet oli "vain" 114/67, syke huiteli 95:ssä.
Hemoglobiinia ei mitattu.
Kohdonpohjan korkeus 30 cm (+1cm)
Väiski oli päällään, mutta pää oikealla lonkkamaljassa, pylly vasemmalla kylkikaaren alla. Siis viisto asento. Väiskin sydän tykytteli 140 sykäyksen minuuttivauhdilla.

Terkkari tuumasi kohdunpohjan mittaa ottaessaan, että onhan nuo liitokset näköjään aikalailla kipeät, kun oikein sävähdin, kun hoitajan sormet etsivät häpyluun päältä oikean kohdan. Ei ne minusta ole. Sattuuhan ne melkein koko ajan, mutta ei nyt mitenkään paljoa ja hyvin harvoin edes häiritsevästi. Ja tuo kipu nyt vaan kuuluu tulla. Sf-mitta on palannut keskikäyrän ja yläkäyrän puoliväliin, siitä olen ihan kiitollinen. Ei jättivauvaa meille kiitos, pieni ja pullea on tilattu.

32+1

Karmea säikähdys

2007-12-18T09:03:00.000-08:00

Kävin koululla. Koululle menin aamulla rehtorin kyydillä. Takaisinpäin eskariope heitti minut kuntakeskuksen linja-autoasemalle ja siitä jatkoin linja-autolla kotipaikkakunnalle. Oli ihana nähdä luokkaa pitkästä aikaa ja monet pikku kätöset tulivat halaamaan ja silittämään mahaa ja kuuntelemaan vauvaa. -Nähdäänks me sitä vauvaa koskaan? kysyi eräs vilkasliikkeinen poika. Lupasin tulla, mutta vasta jossain vaiheessa hiihtoloman jälkeen, vasta sitten vauva on syntynyt. -Niin kauan vielä?! kuului petynyt kommentti.

Linja-automatka päättyi pelottavasti. Kuskin kanssa oli höpötellyt päihtynyt mieshenkilö, joka lähti hieman ennen linja-autoasemaa suuntaamaan paikalleen takkiaan ja laukkuaan hakemaan. Ensin tämä mies puheli edessäni istuvalle naiselle. Seuraavaksi mies pysähtyi kohdalleni höpisemään. En juuri kommentoinut, kun opiskeluaikojen kaupankassa-vuosieni jälkeen en ole voinut sietää humaltuneita silmissäni juuri ollenkaan. Yhtäkkiä tämä känniääliö laittoi käden vatsalleni auton kaartaessa samaan aikaan linja-autoaseman pihaan. Ja kuinka ollakaan miehen tasapaino petti kurkottuneessa asennossa ja hän nojasi aika voimakkaasti vatsaani kädellään!

Tunsin, kuinka vauva oikein muljahti sisälläni. Olin aivan tyypertynyt ja kauhuissani; entä jos vauvalle sattui jotain! Onneksi Väiski ilmoitti tulleensa väärinkohdelluksi ja rummutti oikein raivoisasti vatsaani, että suuri huoli meni pois. Kivahdin miehelle, ettei koskaan saa koskea raskaana olevan naisen mahaan. Mies koitti pyydellä anteeksi ja sanoi, ettei siinä nyt kuinkaan käynyt. Minä vaan totesin, että eipä mahassani ole koskaan ennen noin valtavaa muljahdustakaan tuntunut. Mies pyyteli vielä linja-autosta poistuessani anteeksi. En osannut sanoa mitään, kun itku oli jo tulollaan.

Ja sittenhän sitä taas itkettiin. Pelästystä pois. Minä, joka olen koittanut jo kauan suojella mahaani liioilta töytäisyiltä ja iskuilta ja ahtaamisilta aivan automaattisesti, olin herpaantunut hetkeksi suojauksestani ja sitten heti kävi näin. En ollut onnistunut suojaamaan lastani. Entä jos jotain olisi tapahtunut? Olisinko osannut toimia niin, että känniääliö olisi saatu vastuuseen vauvamme kuolemasta tai ennenaikaisesta syntymästä? Minä kun vain lamaannuin kauhusta.

Itkuparkupuhelut miehelleni, äitille ja siskolle. Mieheni totesi sitten kotiin tultuaan, että oli hyvä, ettei hän ollut mukana, hän olisi kuulemma suuttunut sille miehelle aivan silmittömästi. Kuulin sen jo puhelimessa, että hän suuttui ja lujaa. Hänen lapsensa ja vaimonsa terveyttä oli uhattu. Äiti ymmärsi tunteeni täysin. Hän oli jäänyt liki auton alle minua odottaessaan. Ja jotenkin tuntui, että äitikin suuttui ääliölle. Sisko oli yksinomaa kauhuissaan ja koitti lohdutella.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Väiski käännähti muljahduksen voimasta taas enemmän pää alaspäin, eikä enää niin istuksi. Ja kultamme on potkiskellut muutenkin oikein virkeästi koko loppupäivän. Minua ei satu minnekään (paitsi selkää, mutta vain lihaksia ja jo tutulla tavalla) ja mielikin on taas ihan hyvä. Voi olla, että jonkin päivän asia painaa mieltä enkä tapahtunutta varmaan koskaan unohda, mutta mitään pysyviä traumoja en asiasta saanut.

31+6

Nukkumisia ja kukkumisia

2007-12-16T22:28:00.000-08:00

Edellisyönä taas synnytin. Synnytin ja synnytin ja synnytin. Tai siis itseasiassa vain avauduin, en ponnistamaan asti jaksanut synnyttää, vaan heräsin ennen -yllätys, yllätys- selkäkipuun. Unessa ei kipu ollut suunnaton. Kova, mutta ei tolkuton. Paljon pahempia kuukautiskipujakin olen kokenut. (Ja tähän minä en sitten halua mitään kertomuksia, kuinka musertava se kipu olikaan. Eikös meistä jokainen koe omat kipunsa itse, paha meidän on muiden kiputuntemuksia mennä arvioimaan. Minä haluan tuudittautua äitin sanomisiin, ettei se ole sen kummempaa kuin kovat kuukautiskivut, paitsi että synnytyskivuissa on järki. Antakaa minun elää siinä uskossa, kaipa tosipaikka sitten kertoo, onko asia näin.)

Takana on muutama levoton yö. Selkä herättää yöllä kukkumaan ja sitä pitää jotenkin liikutella, että uni taas jatkuisi. Viime yönä istuskelin lantiota auki venyttäen ja rintarankaa liikutellen vartin ja toisen vartin pyllistelin selkää pitkäksi, mahan paino tyynyllä. Sillä sain sitten nukuttua loppuyön. Kävely ei ollut nyt se, mitä kroppa pyysi. Sitä pitää osata vain tulkita.

Normaalit, kivuttomat supistukset ovat saapuneet kunnolla meille. Aina välillä maha vaan kovettuu ja sitten se menee ohi. 5-15 kertaa päivässä. Mahtava juttu, kroppa siis toimii! Edelleenkään isoja ei tarvitse tehdä tai suurempia stressata, kun tulee niitä kivuliaampia, ei-toivottuja supistuksia. Mutta mitä ovat ne kivut, jotka tuntuvat kuukautiskipujen tavoin lantion ympäri menevänä, kuumana rautalankavanteena, mutta joista maha ei kovetu? Näitä on erityisesti yöllä ja ne voivat olla niin voimakkaita, että niihin herää.

31+5

Kaksi kuukautta ennen

2007-12-12T23:23:00.000-08:00

Maanantaina katsoimme Yle1:n Prisma-dokumentin toisen osan monikkoraskauksista. Siinä syntyi mm. kolmoset viikolla 31. Tosin epäselväksi jäi, syntyivätkö vauvat tosiaan 31. raskausviikolla vai olivatko sikiöt 31-viikkoisia, eli raskaus olisi ollut viikolla 33. Mutta joka tapauksessa yllätyin, että joko Väiskimme on noin iso! Ihan vauvan näköinen ja ja oloinen ja valtavan ponnekas itkemäänkin! Siis olivathan vauvat liian pieniä vielä, mutta niin isoja jo. Aivan jotain muuta kuin kolme raskausviikkoa aiemmin syntyneet neloset.

Olen löytänyt uuden nukkuma-asennon puolimahallaan. Ja selkä kiittää. Alajalka oikoiseksi ja toinen jalka koukkuun, tyyny alle ja molemmat kädet eteen. Selkä on melkein rento ja maha tukevasti alustallaan, eikä Väiskikään enää valita, että äiti makaisi päällä. Pieni vain etsii oikean asennon äidin kääntäessä kylkeään ja jatkaa itsekin uniaan.

2-vuotiaalle kummipojalle on hiukan koitettu selitellä, että Katin mahassa on vauva ja ettei Katin mahaa saa lyödä ja ettei Kati nosta. Eipä poika juuri mitään asiasta ymmärrä, ei kuulukaan. Mutta sunnuntaina poika totesi, kun menin pötkölleen vanhempieni sängylle: "vauva". Sellainen minusta siis on tullut. Siskoni sitten koitti pojalleen selittää, ettei Kati ole vauva, Katin mahassa on vauva. Mutta todella kiltisti poika leikkii lähelläni ja muistaa, kun muistutan, että en saa häntä nostaa. Yksin en voi poikaa hoitoon ottaa ennen synnytystä, kun en saa häntä tarvittaessa nostettua pyllypesulle tai muutenkaan, jos tulee yhtäkkiä jokin hätä.

Vuodenvaihteeseen saakka koitan elää hissuksiin, supistuksia vältellen. Sitten aloitan normaalimman elämän uskoen, ettei ne supistukset mitään pahaa tee ja jos tekee, Väiskillä on jo riittävät edellytykset selviytyä. Silloin kun on viikko 34 täynnä. Siinä vaiheessa on pakko aloittaa lenkkeily ja kunnonkohotus, että edes jotenkin selviän synnytyksestä.

Kevään sijainen on menossa tänään koululle. Minun pitää nyt tunnustella, että onko minusta mukaan lähtijäksi. Jaksanko istua autossa tunnin ja sitten vielä koululla toimittaa asioita? Huomenna olisi koekampaus ja hääkukkien valinta, että sinnekin pitäisi voimia säästää. Aikooko se tänään supistella? Voi kun tietäisin...

Tänään on laskettuun aikaan 2 kuukautta. Mies eilen ilmoitti työnantantajalle asiasta. Palkanlaskija oli sitten vaan kehottanut pitämään isyyslomat, hän oli äitinä ollut sitä mieltä, että isää tarvitaan kotona silloin. Olimme kyllä itsekin samaa mieltä.

31+1

Neuvolaa ja valmennusta

2007-12-10T02:04:00.000-08:00

Viime viikolla käytiin taas neuvolassa. Paineet ok, sf-mitta 29 cm, Väiski päällään, mutta vinottain, painoni ok ja hemppari 122. Ja sitten käskivät alkaa raudan pupeksimisen. Jotenkin tuntuu hassulle, kun kuitenkin arvot on ihan hyvät vielä, mutta teen, kun käskettiin. Josko ei sitten tipahtaisikaan.

Kun täällä neuvolassa on niiiiiiiin aukotonta tuo tiedonkulku, niin meiltä jäi sitten molemmat synnytysvalmennuskerrat väliin. Ensimmäisen päivämääräähän oli aikaistettu, mutta meille ei ollut asiasta kerrottu. Toinen kerta oli ihan samana päivänä, mutta alkoi tuntia aiemmin ja siitäkään ei ollut meille kerrottu. Ei, vaikka soitin neuvolaan ihmetellessäni ensimmäisen katoamista. Toinen pettymys oli minulle jo ihan liikaa ja sain sellaisen itkuhepulin, että ihan kävi miestä sääliksi. Parkua vollotin kuin pahainen teini ensirakkauden ihastuttua toiseen. Puolisen tuntia meni, ennenkuin itku loppui. Ja se ei muuten ollut mitään vienoa nyyhkimistä, vaan todellakin ihan parkumista...

No, tästä hyvästä terkkari pitää meille nyt sitten synnytysvalmennuksen neuvolakäynneillämme. Viime viikolla oli synnytys 1, ensi viikolla synnytys 2. Kotitehtäväksi saimme pari synnytysvideota. Onneksi jostain peränurkasta löytyi vielä vhs-nauhuri. Mieluusti katsoinkin videot kotona, kun olisi ollut noloa vetistellä vieraiden ihmisten nähden. Varsinkin video, joka käsitteli synnytystä tunteiden näkökulmasta, oli kuohuttava. Itkin jo sitä, kun videon naista sattui niin kovasti avautumisvaiheessa. Toinen video oli enemmän faktoihin perustuva ja sen pystyi jo katsomaan suuremmitta kuohuitta.

Oikeastiko ne sitten laitoksella antavat äidin etsiytyä sopivaan asentoon? Saako äiti tosiaan liikkua vaikka käytävässä, jos haluaa ja jaksaa? Eikö ne oikeasti kimpaannu synnyttäjän älyttömiin oikkuihin?

Laajenemassa

2007-12-03T22:13:00.000-08:00

Lonkat ja si-nivelet huutavat aamuyöstä niin lujaa, että ei ole lainkaan kivaa. Yöllinen vessareissu ei ole ainoastaan rakon tyhjennystä vaan ennenkaikkea lonkkien liikuttamista ja venyttelyä. Huushollin paksuin tyyny kahden tyynyliinan kanssa majailee reisieni välissä yöt ja se helpottaa, mutta ei riitä. Makuuasentovaihtoehdot ovat oikealla kyljellä tai vasemmalla kyljellä, selällään alkaa huimaamaan. Alla oleva jalka alkaa polttamaan ja pitää kääntää kylkeä, kunnes vuorostaan toinen polttaa. Tähän asti se ylempi on aina palautunut sillä aikaa kun makaan toisella kyljellä, mutta enää se ei tehoa koko yötä. Kaipa sitä saa jossain vaiheessa alkaa harrastamaan yöjuoksuja, että saa nukuttua vaikka kolmessa pätkässä tarpeeksi.

Väiski kävi edellisyönä meillä. Tällä kertaa Väiski kertoi sukupuoltaan. Kolme kertaa olen nähnyt Väiskin. Ihan silloin alussa hän kävi kertomassa sukupuolensa (sen saman) ja muistutti ulkonäöltään lähinnä 15 senttistä, muovista sumopainijaa. Toisella kerralla synnytin Väiskin, mutta sukupuoli ei ollut esillä. Tällä kertaa Väiski oli syntynyt ja tiesin, kumpi hän on. Ensimmäinen ajatukseni kuitenkin oli, että mitä ihmettä minä ostan pienelle joululahjaksi. Väiski oli muuten viikkoihinsa nähden komean kokoinen. Siis unessa pieni syntyi näillä viikoilla ja painoa oli rapiat 2700 grammaa, pituutta en tiedä. Naurutti.

Väiski harrastaa edelleen kuperkeikkoja, mutta aina vaan useammin tunnen potkut ylhäällä. Aina välillä sanonkin pienelle, että voisi asettua oikein päin, ei ne kuperkeikat enää niin kivoille tunnu. Joudun antamaan tilaa käännöksille, kun se nyt vielä onnistuu. Napaani Väiski tykkää tuuppia selällään ja siksi kai se ajoin aristaakin. Tai siis se navanjämä.

Hiljalleen olemiseen tottuu. Kohtahan on jo joulukin. Aika hyvin keksin tekemistä ihan hiljalleenkin. Viimeiselläkin kympillä.

29+6

Arjen tohinaa

2007-11-27T23:53:00.001-08:00

Vai onko se tohinaa, jos suurimman osan päivästä istuksii paikoillaan ja miettii, mitähän sitä tekisi? Onneksi Väiski pyörtää niin usein ajatuksiin, että aika ei tunnu liian pitkälle. Eilen leivoin joulupipareita ja mies sitten paistoi ne tultuaan töistä kotiin. Kumartelu uuniin ei tunnu kivalle ja ei olisi kiva polttaa mahaakaan kuumassa hellanluukussa, jos kyykistelisin.

Unen tarve on edelleen huikea. Aivan kevyesti nukun 10,5 tuntia ja silloin aamulla kestää heräily aika kauan. Tosin unenlaatua heikentää se, että yöllä herään jokaisen kyljenkääntöön. Mahan iho tai muu sellainen sattuu, kun heilautan massan toiselle puolelle, enkä herää ennen käntämään kylkeä, kun joko selkä tai mikä-lie pakara-jalka-hermo huutaa hoosiannaa sillä voimakkuudella, että ihmettelen, miten mies ei siihen meluun herää ;)

Tuntuu hurjalle, että 30. raskausviikko jo alkoi. Viikon päästä siis pyörähtää käyntiin teoriassa viimeinen kymppi. Ja kun loppiaisen yli mennään, ollaan jo viikolla 35. Äkkiä se aika kuluu!

Meidän saamiemme tietojen mukaan meillä piti olla eilen perhevalmennuksessa synnytys1-kerta. Siis se, jossa puhutaan synnytystä ennakoivista merkeistä, synnytyksen alkamisesta ja milloin sinne sairaalaan pitää lähteä. Kohtuullisen olennainen siis. No eipä sitten eilen ollut sellaista. Soitin heti aamulla neuvolaan ja kyselin, että koska sellainen sitten olisi. Viime viikolla kuulemma olisi ollut meidän kertamme, vaan eipä ollut tieto meitä saavuttanut. Onhan siitä kyllä liki 2 kuukautta aikaakin, kun päivämäärän saimme. Seuraava olisi tammikuussa ja terkkari oli sitä mieltä, että se on liian myöhään. Minua naurutti, kun en todellakaan osaa uskoa, että tämä ainakaan ennen laskettua olisi ulos tulossa. Mutta voihan se olla, että tammikuussa ei enää kamalasti välitä istua toista tuntia kuuntelemassa jonkun tädin puhetta. Synnytys1-kerta käsitellään osaltamme seuraavassa neuvolassa ja saamme videon kotiin katsottavaksi. Tänään pitäisi olla parisuhde-kerta. Unohdin kysyä vaan terkkarilta, että kai se tänään on...

Toisina päivinä Väiski myllertää kuin adrenaliinipiikin saanut yliaktiivinen lapsi, toisina päivinä se muistuttaa liikkeiltään lähinnä kolmivarvaslaiskiaista nukutuspiikin jälkeen. Netistä lukemani vinkin (selinmakuulla nostaa vatsalihaksilla hartiat ylös alustasta ja maha pingottuu vauvan ympärille asentonsa mukaan) kanssa näen, että laiskiaispäivinä Väiski on poikittain, adrenaliinipäivinä pitkittäin. Ja minusta Väiski vielä kyllä pääasiassa istuksii pitkittäin ollessaan.

29+0

Tässä olen enkä muuta voi

2007-11-20T03:08:00.001-08:00

Lääkäri sitten määräsi lomalle jouloman alkuun saakka, joululoman jälkeen jatkankin sitten äitiyslomalle. Kolmeksi kuukaudeksi pitäisi nyt keksiä rauhallista tekemistä, etten vallan homehdu kotiin. Taitaa tulla hyvin valmisteltu joulu...

Sinänä kaikki oli kunnossa, mutta turhan herkässä supistukset lääkärin mielestä ovat. Perjantaina kävin kuunteluttamassa Väiskiä, kun pieni oli ollut kovin hiljainen pari päivää. Silloin Väiski oli poikittain, mutta tänään pää oli jo löytänyt paikkansa alhaalta. Lääkäri sanoi, että pysyvännäköisestikin. Painoarvio pienelle oli 1200g, eli pikkuisen reippaan kokoinen, mutta ei liikaa. Niin, se paino tuli sitten siitä mahamitasta, reisiluu ja pää menivät viikoillaan. Pikkupullero se siellä siis möyrästää. Rakas pikku pullero.

Oma painoni siirtyi uudelle kymmenluvulle. Painonnousu oli minulle inhimilliset 670g/vk. Alusta painoa on nyt tullut 9800g. Vähän vai paljon, en osaa sanoa. Lihonnut en ole. Reisiin ja pakaroihin on tullut hieman lisää tavaraa, mutta eipä juuri. Ja kuuluu sitä tullakin, että saan annettua maitoa, kunhan siinä on tolkku. Kohdunpohja huiteli himpun käyrien yläpuolella, 28 sentissä, siitä syytä painoakin.

Toisaalta olen helpottunut, toisaalta olo on todella syyllinen.

27+6

Kaksijakoista

2007-11-18T23:32:00.000-08:00

Sairasloman toisiksiviimeinen päivä. Toisaalta haluaisin jo töihin, etä olisi jotain tekemistäkin. Toisaalta pelottaa, etten minä jaksa. En fyysisesti ja henkisestikin joulunalus on todella raskasta aikaa. Siis kun pitää sitä joulujuhlaohjelmaa harjoittaa hiukan joka suuntaan. Oma luokka, eskareiden kanssa yhteinen juttu ja sitten isojen musiikkiesitykset. Todistukset, luokan siivous ja sijaiselle kertomus luokasta. Puh!

Kunto on puolentoista viikon aikana lähes romahtanut, kun ei ole saanut mitään oikein tehdä. Kävellessä etana menisi melkein ohi (mutta en vaapu!), ylös-alas-liikkeet ovat työläitä, kauhean kauaa ei jaksa keskittyä keskusteluun ja niin edelleen ja vielä pitäisi kolmisen kuukautta pärjätä. Kyllä välillä pelottaa. Toisaalta töissä jäljellä olisi jäljellä viiden viikon aikana 21 työpäivää, joista 8 on korkeintaan neljän tunnin päiviä. Sitten olisin jo raskausiikolla 33, tulisi joulu ja sitten äippäloma alkaisi jo oikeastikin. Joululoman ansiosta aloitan vain pari viikkoa aiemmin.

Kävimme siskon perheen kanssa maakuntakeskuksessa lastenvaatekirppiksillä. Emme olisi varmaan kumpikaan niille osanneet ilman oppaita. Vau, mitä kirppiksiä! Täynnä pelkästään lastenvaatteita ja -tavaroita ja myytävä tavara oli pääasiassa todella hyväkuntoista. 11 eurolla saimme 3 puolipotkarit, 7 bodyä ja 5 olkaimelliset potkarit. Alushousuja ja puolipotkareita pitää hommata, myssyjä, sukkia ja hanskoja ei ole. Siskolta saamme jotain lainaan, samoin serkulta ja äitiyspakkaus on saapumatta. aika hyvin mahtaa siis pienellä olla sukupuolineutraalia vaatetta. Vaikka meille on sanottu, kumpi pieni todennäköisesti on, emme todellakaan uskalla tuudittautua siihen tietoon, emmekä sitä erityisemmin halua kertoakaan. Hassua oli vaan katsella pikkuisia vaatteita ja miettiä, mitkä noista olisivat ihania pienellä, jos hän nyt on, mitä on sanottu. Välillä aina osui silmiin jotain äärettömän hurmaavaa, mutta tankoon sai jäädä.

Huomenna lääkäri katsoo, onko minulla asiaa mennä edes kokeilemaan työntekoa. Supistukset ovat aika hyvin nyt kurissa, kivuliaita en enää ole saanut. Napakaksi kyllä saattaa vetää ja puristaa hanakastikin, mutta kipuja ei niihin liity. Pientä kipua muutoin eripuolilla mahaa saattaa kyllä esiintyä, mutta se kai on kasvua se.

27+5

Eka nuttupyykki

2007-11-14T02:29:00.000-08:00

Eilen käytiin inventoimassa omia vauvanvaatejäämistöjämme. Siis niitä, jotka olivat äitillä ja isällä ja joita sisko ei ollut ottanut aikanaan käyttöön. Pikkuisia paitoja otin, pari potkaria ja parit sukat. Ja jos tyttövaatteita tarvitaan, niitä on vaikka kuinka ihania siellä odottamassa. Ja niin tytölle kuin pojalle sopivat kirkkaanvihreät ulkohaalarit kokoa n. puolitoista vuotta, kuin työmiehen housut ikään tai oranssi ulkotakki suunnilleen samanikäiselle. Aivan ihanat!

Nyt laitoin lakanapyykkiä koneeseen ja päädyin laittamaan ekan erän vauvan vaatteita samaan koneelliseen täytteeksi. Meillä kun käytetään hajusteettomia pesuaineita, vauvanpyykki menee mainiosti muun pyykin täytteenä nyt tässä hissuksiin-kautena. Ja myöhemminkään ei tarvi mitenkään lajitella pyykkejä normaalia kummemmin, kun kuitenkaan meille ei sisälle tuoda kuin hajusteettomia pyykkejä. Ei äiteen röörit siedä. Huomenna voin sitten hissuksiin silittää pikkuisia paitoja. Silittäminen onnistuu, kun meille ostettiin keittiöjakkara, jolla voin istua ja tehdä töitä samalla eikä supista.

Väiski aavistaa, että jotain kivaa on nyt äitillä, pieni niin myllertää. En tiedä, miten ne raskauskolmannekset lasketaan, mutta jos liikkeelle lähdetään 40 vk jaettuna kolmella, niin silloin viimeinen on käynnissä. Ja kuulostaa kauhean pitkälle olevalle muutenkin koko juttu, kun tänään alkoi jo 28. viikko. Kolme viikkoa enää ja 30 viikkoa on täynnä! Ihan tavallisenkin kalenterin mukaan Väiskin laskettuun on aikaa alle 3 kuukautta, eli noin kolmen ja puolen kuukauden sisällä meitä on kolme. Hui!

27+0

Isän ja lapsen väliltä

2007-11-13T01:42:00.000-08:00

Mies laittoi eilen korvansa vatsalleni, kun Väiski potkutteli. Tottahan Väiski sitten potkaisi isäänsä. Isä torui pientä; opasti, ettei päähän saa potkia ja pieni äänen niin läheltä kuullessaan potkaisi taas. Ja isä puhui ja pieni potkaisi, uudestaan ja uudestaan. Isä ja vauva leikittelivät näin vatsanahkani läpi muutaman minuutin, pitivät taukoa ja leikkivät taas.

Ja tämä tuleva äiti pyyhki liikutuksesta kyyneliä silmäkulmastaan. Minun kaksi rakastani leikkivät jo yhdessä ja muodostavat heidänvälistään sidettä. Voi kuinka minä rakastankaan noita kahta hassua!

26+6

Labrailua

2007-11-11T22:42:00.001-08:00

Kävin perjantaina sokerirasituksella ja samalla otettiin kilpirauhasarvot. Kaikki arvot olivat normaaleja, joten elämä jatkukoon kuin ennenkin. Helpottavaa, en siis ole mitään tonnikeijua kasvattamassa ainakaan raskausdiabeteksen vuoksi eikä huimaamiset johdu kilpirauhasesta vaan ihan vaan raskaudesta.

26+5

Metri

2007-11-08T00:00:00.000-08:00

Vyötärönympärys on nyt metrin. Aamutuimaankin. Siis on illalla isompi, kun painovoima vielä hiukan vetää vatsaa ulospäin. Ympärysmitta on siis kasvanut 30 senttiä.

Jäin sairaslomalle seuraavaan neuvolaan saakka. Supistukset ovat olleet tällä viikolla vähintään napakoita, kivuliaitakin. Edes välituntia ei anna kävellä verkalleen ilman että supistaisi. Sukkien jalkaan kiskominen saa aikaan supistuksia, kyykistyminen ja lapsen syliin ottaminen myös. Vaikka koululainen kiipeääkin itse syliin, jo se jännittäminen saa vatsan vähintään pinkeäksi. Että koita tässä nyt sitten noudattaa fysioterapeutin tiistaisia ohjeita ja kävellä ja liikkua muutenkin aktiivisesti. Ei vaan voi, minä huilaan.

Nyt koitan keksiä, mitä voisin tehdä hissuksiin kotona. Alkaisinko ompelemaan lakanoita ja vauvanvaatteita? Tekisinkö joulukortit? Mitä voin istuen tehdä, se onnistuu, mutta liikkua en voi.

26+1

Perhevalmennusta

2007-11-06T20:53:00.001-08:00

Kaksi ekaa on nyt takana. Ensimmäinen oli aivan turha. Puoli tuntia täti löpisi suun ja hampaidenhoidosta. Joo, kuultu on, aika hitsin monta kertaa... Ainut uusi asia oli, että Väiski saa hammasharjan neuvolasta puolivuotiaana. Jos on pieni äitiinsä tullut, ensimmäisiä hampaita saa sen jälkeen vielä odotellakin.

Toinen oli eilen, fysioterapia. Tämä nainen puhui elävästi, antoi arkisia vinkkejä, havainnollisti puhettaan milloin luuranko-torsolla, milloin omalla kropallaan. En nyt voi sanoa, että tässäkään uutta olisi ollut, mutta tämä esitelmä palautti mieleen monta asiaa ja vahvisti joitain käsityksiä oikeiksi.

Seuraava poikkeamus onkin sitten loppukuusta, taitaa olla parisuhdekerta seuraavaksi. TAi sitten jotain ihan muuta. Itse suuntaan iltapäivällä lääkärille supistusten kanssa, katsotaan nyt, mihin lääkäri niiden kanssa päätyy. Saikkuun nyt olen varautumassa.

26+0

Uutta virtaa

2007-11-04T01:40:00.000-07:00

Kuten sanottua, viikonloppu tekee ihmeitä. Taas on puhtia, kun olen saanut kaksi yötä nukkua ja olla yhden ja aloittaa toisenkin päivän miehen kanssa. Mies pitää huolen, että aamuisin syön jotain ennen ylösnousua, ettei minua ala pyörryttämään. Jos en syö jotain jo ennen nousemista, meinaa taju mennä tunnin päästä heräämisestä. Tai se kyllä meina mennä sittenkin, mutta syöminen pitää ajoittaa niin, että olen maaten tunnin kuluttua esiaamiaisesta. Arkiaamuna makaan, koska kello ei ole vielä minulle soittanut ja syön miehen kellon soidessa ja tänään pötkötin, kun olin jo ehtinyt telkkarin viereen katsomaan Heroesia aamupalalta. Tunsin sen olon, mutta se menee maatessa ohi.

Lumi peittää maan ja rappuset ovat kuulemma liukkaat. Mies lupasi huolehtia, että en liukastu, kun lähdemme pikkuisen tyttösen synttäreille. Mies huolehtii muutenkin minun hyvinvoinnistani paljon. Aamulla sain paloitellun ja kuoritun mandariinin herättelijäisiksi sänkyyn. Mies kantaa pyykkikopan, kun varsinkin märkää pyykkiä sisältävä koppa tuntuu pahalle kantaa. Mies kantaa ostokset, samasta syystä. Hän nousee antamaan minulle verhotangon, etten vain tipu verhoja vaihtaessa. Hän kävelee hitaasti kanssani, jos meinaa supistella. Mutta minä saan pyyhkiä pölyt, kastella kukat, tiskata, laittaa ruokaa, mankeloida ja silittää, kunhan imurin jätän hänelle. Ja mieluusti jätänkin, kun imurointi saa aikaan supistuksia. Pieniä töitä saan tehdä, tuntojen mukaan. Aamulla minulle juuri kerrottiinkin, etä joskus tekisi mieli tehdä enemmänkin puolestani, mutta hän koittaa muistaa, etei raskaus ole sairaus, vaan kaikkea saa tehdä, mikä ei tunnu pahalle.

Talvivaatetus alkaa tuottaa päänvaivaa. Siskon kanssa vaihdoimme välikausitakkimme kolme viikkoa sitten päittäin, takkimme kun on ostettu kummipojan syntymän jälkeisenä keväänä ja siskolla oli numeroa isompi takki. Mutta nyt sekin alkaa olla pieni, takkia ei enää välitä pitää mahan kohdalta kiinni ja liivi tuppaa rullaamaan mahan päälle kiinniollessaan. Siskolla on onneksi tummanharmaa poncho, jonka voin vetää villakangastakin päälle. Villakangastakista saan ehkä kaksi ylintä nappia kiinni, lopuista ei ole toivoakaan. Sain luvan jatkotuunata siskon ponchoa niin, että laitan siihen tuulenpitävän vuorin ja ehkä jonkun pikantin, mustan kirjailun. Siskon käyttöön aikanaan ponchoa tuunattiin poistamalla siitä täti-tupsut. Liikuntatunneille löytyy miehen vanhoja takkeja, joihin muutoin hukun, mutta maha sentään mahtuu, jalkaan saan omat hiihtohaalarit, jos jätän vetoketjun auki ja luotan henkseleihin. Äitillä on joku takki, joka sopii tarvittaessa. Jotenkin vaan tuntuu tyhmälle ostaa takkia muutaman viikon takia.

Ja kasvun viikot ovat vasta edessä...

25+4

Väsy, taas

2007-11-01T08:26:00.001-07:00

Aina välillä on niitä päiviä, jolloin pelkään, ettei minusta ole äidiksi. Etten minä osaa, enkä minä jaksa ja olen ihan liian itsekeskeinen kakka niin tärkeään rooliin. Yleensä nämä päivät liittyvät siihen, että olen aivan poikki ja paras lääke on miehen hyvänäpito. Tänään on taas ollut näitä päiviä, mutta Juha sitten silitti pahan mielen pois. Ihana mies.

Olen tässä muutenkin miettinyt tätä keskiraskauden "autuutta". Energinen? Ja pah! Nukuttaa niin maan vietävästi. Alkuraskauteen verrattuna toki vähemmän, mutta en kyllä ole likikään normaaliolotilaani. Vai kuulostaako sinusta normaalille, että aikuinen ihminen hipsii petille viimeistään ysiltä, että jaksaa itsensä väenvängällä vääntää petistä ylös kuuden jälkeen? Ja siltikin vaatii keskiviikkona ja torstaina päikkärit, että jaksaa perjantaihin saakka.

Maha on aina välillä kipeä. Sanon, että se on väsy. Alavatsa kivistää, jos olen joutunut koko päivän töissä huuhtomaan ja varsinkin, jos on ollut liikuntatunti, enkä ole tuntiin päässyt istumaan. Ei se supistusta ole, sen jo erotan. Tuo on vain tuolla alavatsalla ja se on jatkuvaa. Supistus on enemmän kaikkialla, aaltoilevaa ja kovettaa mahan. Vaikka tukivyö onkin ollut käytössä yli kolme kuukautta, se ei riitä enää kantamaan vatsan painoa raskaina päivinä.

Olen myös huomannut, että jos väsyneenä koitan kävellä lujempaa, joudun todella keskittymään, etten vaappuisi. Kun siihen vaappumiseen menisi nyt ainakin kuukausi vielä... Olisi aivan kauheaa vaappua kuin ankka 15 viikkoa. Yli kolme kuukautta! Luulisi, että se ei ole hyväksi selällekään, siispä koitan kävellä ihmisiksi, vaikka sitten hi-taas-ti.

"Laatukirjasessa", joka neuvolasta annettiin, sanotaan, että Väiski alkaa olla 30 senttinen ja painoa on kahdeksisensataa grammaa. Toisaalta pieni on jo niin iso, mutta kuitenkin niin pieni. Kuinkahan paljon sikiöillä on kasvukipuja? Siis jos ajattelee, että pieni tuplaa painonsa 500g->1000g parissa kuukaudessa ja sama vauhti on seuraavassakin tuplauksessa kahteen kiloon. Luulisi olevan kudosten kovilla! Minne muuten minun sisukaluni menevät Väiskin tieltä? Menevätkö ne kohdun taa vai sivuille vai minne? Vielä osa on kohdun päälläkin, mutta ei ne siinä kauaa mahdu olemaan, kun Väiski valtaa mahani. Enpä kuitenkaan ihan vähään aikaan ole enää tuntenut suolen muljahteluja. Väiski tuolla vaan temmeltää.

Maitoa tulee lähes päivittäin, välillä ihan vaivaksi asti. Ilman liivinsuojuksia ei viitsi olla, vaikka ne ovatkin hiukan ylimitoitettua. Mutta en vaan viitsi vielä haista happamelle maidolle. Sunnuntaina mies nauroi, kun tissi oli kuivuneessa maidossa, oli päässyt maito valumaan. Kunpa sitä maitoa tulisi sittenkin kun sitä tarvitaan.

Vaikka nyt tuntuu tälle, tiedän, että sunnuntaina on jo ihan eri olo. Kun on saanut huilata.

25+1

Ps. Jälkihuomio. Onpa lyhyt aika siihen, kun tuossa päivälaskurissa on kaksinumeroinen luku. Nyt on enää 104 päivää laskettuun. Nym meina hiuka huikki.

Neuvolakuulumisia

2007-10-24T08:13:00.000-07:00

Painoa oli tullut lisää 1,5 kiloa noin kolmessa viikossa. Hempparit edelleen 130 ja paineet ok. Sf- mitta passeli 22 cm, vauvan syke 155. Nyt tarttis vaan alkaa täyttelemään Kelan papereita.

Sokerirasitukseen sain pyytäessäni lähetteen, samoin kilpirauhaskokeeseen. Äitillä kun oli ongelmia etenkin jälkimmäisen kanssa. Seuraavaksi suuntaan sinne, neljän viikon päästä on lääkärineuvola ja siitä kahden viikon päästä terkkariaika. Silloin ollaan jo joulukuussa ja viikkoja kasassa 30. Hui!

24+0

Unennäköä

2007-10-21T20:57:00.000-07:00

Väiski kävi luonani. Unessa synnytin pienemme. Suloinen, kinanpeittämä lapsemme nostettiin rinnalleni. Vähän aikaa pieni ihmetteli ja sitten käänsi kasvonsa minua kohti. Suloisen siniset silmät kurttuisten kasvojen keskellä tapittivat suoraan äitiään. Lapsi siirrettiin rinnalle, mutta Väiski ei ollut vielä ollenkaan kiinnostunut. Sitten mies vei vauvan pois ja toi se takaisin puhtaana ja puettuna. Nyt Väiski jaksoi jo ymmärtää tissin päälle ja aloitti syömään. Saiko hän jotain, sitä en tiedä, kun uni päättyi. Väiski ei unessa kertonut sukupuoltaan. Sillä ei ollut merkitystä. Pääasia oli, että pieni pääsi äitin ja isän luo.

23+5

Hehkutusta

2007-10-18T07:38:00.000-07:00

Väiskillä on vaunut! Ja kaukalo! Niiden lisäksi pienellä onkin sitten t-paita kokoa 62 kesäksi, yhdet pienet sukat ja pikkuruiset tumput sekä lampaantalja. Eikös noilla vauva jo pärjäne ;) Josko sitten joulun jälkeen alkaisi jo kiinnostaa pienen vaatetuskin enemmän, nyt se tuntuu vielä niin kaukaiselta. Onhan laskettuun aikaankin liki neljä kuukautta aikaa, todellisuus lie siis yli neljä kuukautta. Myöhempää ajankohtaa odottaa myös innostus pinnasänkyyn ja moniin muihin asioihin. Kanta minulla jo niihin on ja ajatuksia, mutta en vaan osaa vielä lähteä niitä tekemään, on liian pitkä aika odottaa.

Väiski potkottaa menemään sen minkä puolikiloisella massallaan vaan voi. Tömssötystä alhaalla, pään pukkauksia sivulla, nyrkkiä napaan, selkämöyrintää ylös, pari tuntia toistuvia hikkoja ja sitten voi taas nukkua tuokion ja aloittaa uuden soolo-vapaapainimatsin. Niin pieni kuin Väiski onkin, väitän jo erottavani käden jalasta ja pään selästä. Pepusta ja päästä en ole varma, jos ei siihen välittömästi perään tule potkuja, joista voin päätellä etäisyyden perusteella, tuuppiiko tyyppi minua päällään vai pepullaan. Ehkä siksi niin Väiskiä tunnenkin, kun istukka on takana, eikä ollenkaan vaimenna liikkeitä. Saapahan isäkin tuntea ja nähdä lapsensa liikkeet jo näin aikaisin.

Viime työviikko oli 6-päiväinen, lepoa vain yksi päivä ja sen kyllä tuntee. Sunnuntaista saakka on supistellut, ajoittain pienen kivun säestyksellä. Neuvolalääkärin tarkistuksen jälkeen sain jatkaa töitä, kunhan lepään iltaisin. Väiski vastasi lääkärin tutkimuksiin hyvin ponnekkaasti. Samoin tein kun lääkäri painoi Doppler-anturin vatsalleni, Väiski alkoi potkimaan anturia koko pienellä tarmollaan kuin suuttuneena. Lääkärin oli ihan vaikeuksia kuulla sydänääniä, kun pikkutyyppi käänsi itsensä aina anturia päin ja potki anturia pois. Vallan vaan kuului kops-kops-kops. Sanoinkin lääkärille, että meidän vauva ei tykkää, että sen kotia tökitään. Siitä Väiski ei ole minällään, jos kohtua painaa suuremmalta alalta, esim. laittaa kämmenen päälle hieman raskaamminkin. Mutta sormista tai muusta pienestä se ei pidä. Sisätutkimus oli myös Väiskistä inhottava ja se potki lääkärin sormia pois kohdukaulalta. Minä tunsin pään töytimässä kohdun yläosassa ja lääkäri sanoi, että pienihän potkii vastaan vahvasti. Oli kuulemma oikein tarkkuuspotkintaa, jos hiukankin sormet tulivat lähemmäs kohtua. Lääkäri vaan lopuksi totesi, että vahva sikiö on ikäisekseen ja erittäin määrätietoinen.

Kuudes raskauskuukausi lähestyy loppuaan. Seitsemäs kuu on viimeinen "seesteistä" keskikolmannesta. Toisaalta olen ikionnellinen, että meillä on vielä aikaa olla kahdestaan täällä ja meillä on aikaa valmistautua vanhemmuuteen, mutta toisaalta odotan jännityksellä ja malttamattomana, kuka meille on tulossa. Väiskin kannalta on paras, mitä kauemmin joudumme odottamaan.

23+1

Väsyttää

2007-10-11T08:01:00.000-07:00

Ennenkin torstai on ollut viikon raskain päivä. Päivä ennen perjantaita. Mutta nykyään olen aivan sippi torstaina, kun torstain väsy on jo keskiviikkona ja vielä tarttee kaksi päivää jaksaa. Tällä viikolla teemme vielä itsenäisyyspäivän jälkeisen perjantain sisään ja lauantaikin on työpäivä. Puh-huh.

Eilen tuli naapurin perhe kotiin. Pikkuinen poika oli juuri niin uskomattoman pieni, mitä neljä päivää vanha vauva aina on. Ihan potra poika, mutta niin pikkuruinen kaikessa maailman uutuudessaan. Naapurin poika katseli jo sylissäpitelijää kovin tiiviisti ja suurin silmin, pieni ryppy silmien välissä. Taisi pieni pohtia, että mihin tässä nyt joutui. Vaan tekihän vauva sen, mitä niillä on tapana sylissäni tehdä. Pienen kitinän ja vähtäämisen tulos oli kakkavaippa.

Väiskin koti on iso. Niin iso, että se alkaa rajoittaa ruoka-annoksen kokoa. Tänään molemmilla kerroilla, kun olen syönyt mahani täyteen, olen saanut toista tuntia nieleskellä happamia röyhyjä. Ei tämä kai närästystä ole, kun ei se muuten miltään tunnu, kunhan röyhyttää ja tulee liemet suuhun, yäks. Muutenkin pitäisi alkaa oikeasti panostaa hyvinvointiin ja vääntäytyä tukisukkaostoksille. Suonikohjut eivät kiinnosta tipan vertaa, ei myöskään öiset suonenvedot.

Kateellisena katselin Projekti Pikku-oravan mahaprofiilia 30 raskausviikon tuolla puolen. Siis yli kahden kuukauden päähän. Omani niukin enää hänelle häviää. Siis onhan se kiva, että maha kasvaa, mutta välillä aina hirvittää, kuinka valtava siitä tuleekaan. Vaikka viikonloppuna näin miehen tuttavan, joka saa vauvan joulukuussa ja ihastelin hänen suurta, pyöreää mahaansa. Vaikka toisaalta voin kyllä kuvitella, miten raskas se on kantaa.

Vaikka välillä kaikki on niin tyhmää ja tympeää, hymyn saa huulille pieni jalka tai käsi, joka saa äidin mahanahan kumpuilemaan. Sieltä, täältä, tuolta. Meidän rakkaamme siellä näyttää, että hän on vahva ja innokas.

22+1

Hikkaava napa

2007-10-08T05:24:00.000-07:00

Ei nyt sentään, mutta kun en keksinyt, miten saan molemmat tärkeät asiat otsikkoon.

Minun napani. Minun kaunis, suloinen napani! Siitä on tullut ihan pikkiriikkinen. Melkein surku minulla on suloista napaani, niin onnettoman pieni se on vatsakumpuni etulinjassa. Navassa olevat leikkausarvet eivät ole enää navan sisällä vaan siinä vieressä. Napa on onneksi edelleen suloisessa supussaan, eikä pullahtanut esiin tai siloittunut kokonaan. Jotain hyötyä siis on erittäin vaikeasti puhdistettavasta, kierteisestä, syvästä navasta; se ei ihan helpolla häviä.

Ja hikka. Olen pitkään miettinyt, että mistä sen muka voi tietää, että vauvalla on hikka. No niille tiedoksi, jotka eivät ole asiaa kokeneet. Aivan sama juttu kuin liikkeissäkin, sen vaan tietää. Tänään vauvamme hikkasi. Tuuppi tasaiseen tahtiin pehmeästi äitinsä mahaa toistakymmentä kertaa ja sitten nukahti nukkumaan moisen koetuksen jälkeen. Hassulle se tuntui ja ihanalle, kun nyt tietää, että pieni koittaa käyttää keuhkojaan ja se kai sentään on terveen vauvan merkki.

Vaunutkin olemme löytäneet. Kiitos päättyvän vuoden, tämän vuoden mallit saa liki käytettyjen hintaan. Meille on siis tulossa Brio Duot, väri on beige, joka muistuttaa kylläkin maitokahvia. Liukas kangas lie helppo pitää puhtaana ja isossa vaunukopassa vauvan kelpaa kesällä kelliä, kun ei ole ahdas, mutta ei liian vetoisakaan. Vauva on kuitenkin kesällä niin pieni, että makuuasennosta reppana ei oikein vielä ylös saisi nousta katselemaan. Syytäköön sitten seuraavana kesänä kesää suuhunsa kaksin käsin. Väri oli meistä kivan neutraali ja sopivan vaalea olematta arka. Ja vaunut kevyet lykkiä, vakaat ja kokemuksesta tiedän, myös helpot kasata ja koota. Vanhemman kummipojan vaunut olivat Brion myös.

Väiski sai seinänaapuriin leikkikaverikseen pojan lauantaina. Syntyneellä oli pituutta 51 senttiä ja painoa rapiat 3600 grammaa. Mitähän pienelle pojalle tuliaisiksi ostaisimme...

21+5

Suloinen

2007-10-02T09:42:00.000-07:00

Pikkuisemme näyttäytyi meille ultrassa. Jalkoja ja käsiä oli sopuisa määrä, aivot olivat päässä ja sydän paikoillaan neline kammioineen ja oikeinkiinnittyneine valtimoineen. Nenä hurmaava nykerö ja silmät tietenkin vielä ummessa. Kaikin puolin Väiski vaikutti terveelle. Hän on täysin viikkojaan vastaava kooltaan. Tai päämitta oli +2 päivää, mutta reisiluu taasen -2 päivää. Eli keskimäärin juuri se, mitä on laskettukin. Vaikka itse olen edelleen sitä mieltä, että todellinen laskettu aika olisi pari päivää myöhemmin. Mutta väliäkö sillä, pieni todennäköisesti syntyy kuitenkin vasta helmikuun lopulla.

Itse voin myös hyvin. Painokin oli vihdoin noussut ja olikin kirinyt kiinni aiemmat kuukaudet kerralla. Keskimääräinen painonnousu oli huimat 1072 g/viikko. Minkä minä sille voin, että minulla on ollut nälkä? Siis ihan oikea nälkä, ei mikään mässyttelykausi. Tietäisittepä vaan, minkä määrän maitoa ja banaania voin sisuksiini päivässä syytää! Painonnousu on kuitenkin edelleen ihan normaalin rajoissa, tosin ylärajoilla. Mutta parempi sekin kuin liian vähäinen painonnousu. Verenpaine oli korkea, kun taas kerran jännitin sitä ihan kamalasti.

Pientä supistelua on ajoittain. Supistukset menevät ohi, kun huilaan tuokion ja otan sitten rauhallisesti. Tähän mennessä en ole kahta supistusta enempää päivässä tuntenut. Liitoskipuja ei ainakaan vielä ole, onneksi, mutta kudosten venymisestä johtuvat kivut ovat vähintään tuttuja.

Väiskin tuore kuva tulee, kunhan viitsimme laittaa kuvan skanneriin. Saavat muutkin nähdä äitin ja isin oman pikkuisen kullannupun.

20+6

Pihiys

2007-09-29T03:01:00.000-07:00

Käytiin katselemassa minulle sukkiksia. Tai siis erityisesti tukisukkahousuja, joihin mahtuisin joulunakin. Voi KÄÄÄÄK! Tältä paikkakunnalta löytyi hätimiten yksi liike, joka niitä möisi, hinta "vain" 35 euroa! Taidan odottaa, että marketit pääsevät taas normaalitiloihinsa ja -valikoimiinsa, minä en vanhaa rahaa maksa 200 markkaa sukkiksista. Hyvänen aika, 35 eurollahan syö viikon! Ja ohuet 15 denierin sukkikset ovat pahimmassa tapauksessa kertakäyttöiset.

Täkäläinen sukkaliike piti poistomyyntiä äitiyssukkahousuille. Ostin varaston tyhjäksi ja sain kahdet noen väriset tavalliset äitiyssukkahousut, eurolla kappale. Vitsi, nää ei rutista mahaa! Hipster-korkeuskin kun alkaa olla Väiskille liian ahdas, vaikka miten alas rullaisi.

20+3

Huono äiti -tunne

2007-09-27T08:02:00.000-07:00

Se iski eilen. Maanantaista saakka olen ollut penisilliinikuurilla ja saikulla poskiontelontulehdukseen, punkteerausaika on ollut odottamassa tälle päivälle, torstaille. Eilen kuitenkin hain vahvempaa kipulääkettä, että saisin nukutuksi. Kun sitten illalla otin Panacodin nukkumaan mennessä, tunsin itseni _niin_ huonoksi äidiksi. Enkö tosiaan olisi kestänyt vielä yhtä yötä nukkumatta? Oliko minun muka pakko antaa syntymättömällemme parasetamolin ja penisilliinin lisäksi kodeiinia? Itkin miehen kainalossa huonommuuden tunnettani tuokion, ja mies koitti parhaan taitonsa mukaan lohduttaa. Ja tottahan sekin on, että kyllä lääkäri tietää, mitä hän raskaanaolevalle kirjoittaa. Ja että Väiskinkin vuoksi minun on levättävä. Mutta kuitenkin tunsin itseni niin huonoksi äidiksi, kun en edes muutaman päivän päänsärkyä muka siedä. Vaan minkäs sitä tunteilleen mahtaa.

20+1

Puolimatka

2007-09-24T22:45:00.000-07:00

Huomenna alkaa uusi viikko. 21. viikko. Eli teoreettinen puoliväli on käsillä. Tosiasiassa luulen, että todellinen puoliväli tulee olemaan seuraavan viikon aikana, sillä minä en vaan osaa uskoa, että Väiski tulisi ainakaan ennen laskettua aikaansa tähän maailmaan. Kun nyt ennen karkauspäivää tulisi. Helmikuu olisi siinäkin mielessä kiva syntymäkuukausi, että silloin meillä olisi synttärit peräkkäisinä kuukausina ja ikäjärjestyksessä. Ensin Väiskin, sitten minun ja huhtikuussa isän.

Mitä on mielessä puolimatkassa? Eipä ole kummempia. Hiukan ihmetyttää, että joko tässä näin pitkällä ollaan. Aika kuluu kuin siivillä, että kaipa se viikko 30:kin on käsillä ennenkuin huomaankaan. Jossain vaiheessa varmaan pitää alkaa ihmetellä Väiskille jotain päällepantavaa ja muuta, mutta jotenkin vielä tuntuu aikaiselle. Tai onhan Väiskillä jo yhdet sukat, yhdet tumput, yksi t-paita kesäksi ja lampaantalja vaunuihin (joita ei siis ole). Mutta onhan tässä aikaakin vaikka kuinka paljon. Jos sitä sitten vaikka kymmenen viikon päästä viitsisi tehdäkin jo jotain. Tai joulun jälkeen alennusmyynneissä. Tai kun tulee kotiin synnäriltä. Väiskihän ei muuta kuin tissiä ja syliä vaadi, aikuiset sitä maallista vaatii. Kaveripiirissä Väiski on ensimmäinen, että käytettyjä ei ihan hirveesti ole luvassa, sukulaisilta ehkä jotain. Ainut asia, jonka olemme ostamassa varmasti uutena on turvaistuin (suvun kiertokaukalo alkaa olla palveluksensa päässä) ja ne vaatteet, joissa Väiski tulee kotiin. Jos Väiski joskus saa sisaruksia, kotiintuloasu on minusta kunkin lapsen oma. Kukaan toinen ei Väiskin asussa tule kotiin.

Väiski potkii päivittäin ja usein. Jopa kevyessä kävelyssä. Erityisesti maaten meno, istuutuminen ja ruoka saa tyypin potkimaan. Mieliruokia on hunaja ja valkosipuli; niitä syötyäni saan muutamassa minuutissa oikein sarjarummutusta ja kuperkeikkoja. Lauantaina pieni potki oikein innokkaasti isäänsäkin ja siitä hyvästä sain nähdä onnelliset kasvot. Hyvin onnelliset. Minusta tuntuu aina niin hyvälle, kun Juha saa tuntea Väiskin potkut. Että pieni suostuu olemaan isälleenkin todellinen muutoinkin kuin äitinsä vatsaa pyöristämällä. Tosin isä on siitäkin aivan haltioissaan ja silittelee pikkuista lastaan usein ja mielellään.

Vatsa ei ole varsinaisesti tiellä. Joitain liikeratoja olen joutunut muuttamaan, kun Väiski tai kohtu ei tykkää päälle tulevasta paineesta. Sukat pitää laittaa jalkaan taivuttamalla jalka sivulle, ei suoraan ylös. Kyykkyyn on mentävä niin, ettei vatsa jää rutistuksiin. Itse ei saa maata vatsan päällä, eikä kukaan muukaan. Kummipoika on otettava lonkan päälle sivulle, muuten masuserkku potkii serkkuaan pois päältään. Kohtu siis aristaa, jos siihen kohdistuu hiukankin suurempi paine ja Väiski menee potkimaan pienempää painetta pois kotinsa seiniä painamasta. Pieni puolustaa tilaansa.

Miltä tuntuu muuttuva kroppa? Hassulle. Alaspäin vilkaistessa joka kerta sitä ihmettelee, mikä möhkäle tuossa on. Ja auta armias, jos joku menee sanomaan minun vatsaani pieneksi! Se muuten loukkaa! Älä siis _koskaan_ sano odottavan äidin vatsaa pieneksi. Koska vaikka se vatsa olisi minkä kokoinen tahansa, se on kantajalleen maailman tärkein maha, koska sen sisällä on uusi elämä. Ja kun se on tärkeä, se on sitten tietysti myös iso, vaikka se olisi litteä kuin pannukakku. Masua on kiva silittää, kun se on niin erimuotoinen kuin yleensä. Rinnatkin ovat hassut. Isot, kovat ja arat. En minä vieläkään muistuta Pamela Andersonia, mutta omiini tottuneena ne tuntuvat isoille. Nyt niihin on taas sen verran tottunut, että ne eivät ole koko ajan tiellä, vaan ne osaa kiertää, kun nostaa kättään. Muuten kroppani on ainakin vielä ennallaan. No joo, pissattaa useammin, janottaa usein, nälkäkin on tullut tutummaksi. Unettaa ja nenä on tukossa. Mutta noin kaikkinensa, kaikki muu on vielä ihan tuttua.

Juuri tilasimme sohvan, johon minun on hyvä tehdä meille imetyspesä. Juha sitä alkoi puhella, että sellaisella kulmasohvalla teidän olisi hyvä olla ja siinä olisi mukava imettää. Kun muutenkin nykyinen sohva on hiukan kökkö ja pieni, niin sitten tilasimme uuden. Autonvaihto on epäaktiivisessa, mutta lähestyvässä olotilassa. Väiskin istuimelle on oltava hyvä tila, mieluusti vaunuillekin. Remppaa sinne ja remppaa tänne, että saamme Väiskin tavaroille tilaa.

Sitä emme vaan lakkaa ihmettelemästä, miten jotain sellaista voi rakastaa, jota ei edes tunne tai jota ei ole koskaan nähnyt. Väiski on meidän molempien ajatuksissa usein ja tunne Väiskiä kohtaan on jo rakkautta. Väiski on meidän pienemme.

Kati 19+6

Pelottelua

2007-09-18T08:12:00.000-07:00

Väiskin koti tai sitten ihan jokin muu peläytti eilen. Kipuja on ollut nyt sunnuntailta saakka. Eilen tihkuttelin verta pikkuisen ja Väiski oli iiiihan hiljaa. Sydän syrjällään suuntasimme kohti maakuntakeskusta ja siis äippäpolia (tosin pistivät naistentautien puolelle, kun viikkoja on "vasta" 19, vaikka paikallisesta sairaalasta käskivät mennä maakuntakeskukseen, kun "viikkoja on noin paljon"). Kummia puristeluja tuntui vatsalla, mutta ei ne kuitekaan ihan supistuksiakaan olleet, kun maha ei kovettunut. Kivuliaat supparit väittäisin tunnistavani kyllä heti.

Odottelimme sitten sairaalan ainoaa asiaan perehtynyttä lääkäriä. Sama nainen hoiti siis synnäriä, naistentautien osastoa ja -poliklinikkaa. Liki kahden tunnin piinan jälkeen meidät vihdoin kutsuttiin sisään. Mies laitettiin verhon taa piiloon, jossa hän joutui olemaan siihen saakka, kun minä peloissani parkaisin hänet pitämään kädestä kiinni. Lääkäri ehti jo pelotella lapsiveden tihkumisella ja vaikka millä, mutta sitten kandi vihdoin pötkäytti ultran mahalle. Kun kuva edes joltiseltaan tarkentui, näkyi siinä Väiskin maha ja jalka, joka potkaisi juuri silloin. En tuntenut mutta näin. Voi sitä helpotusta. Näimme myös, että Väiskin sydämessä on jo neljä kammiota ja aivoissa kaksi lohkoa ja että tyyppi vastaa viikkojaan kooltaan.

Jaa mistä se tihkuminen? Syy ei ole varma. Istukka oli ok, kohdunkaula samoin. Epäiltiin jopa, että tihkuminen tulisikin ihan toisesta lävestä kuin mistä vauvat tulevat. Mutta ainakin Väiski on ok.

Kotona käperryimme toistemme syliin ja hellittelimme toisiamme. Kaksi pelästynyttä ihmistä, jotka taas astuivat askeleen lähemmäs vanhemmuutta.

Kati 18+6

Ostoksilla

2007-09-13T10:35:00.000-07:00

Mukaan tarttui, kuukautta edellisten jälkeen, kuppikokoa suuremmat rintsikat ja liivinsuojuksia. Eli toinen rinta tiputtelee maitoa. Hiukan, mutta kuitenkin, ja toinen vihloskelee samaan tyyliin kuin ensimmäinen viikkoa ennen tiputtelua.

Väiski potkiskelee päivittäin ja usein. Hiukankin kun aloilleni rauhoitun, tyyppi aloittaa jumppansa. Tunnilla, autossa, sohvalla, ruokapöydässä, sängyllä... Kutittelee massua sisältä. Joskus leikimmekin. Tyyppi potkaisee ja minä tökkään kohtua, potku ja tökkäisy, potku ja kaksi tökkäisyä, kaksi potkua ja tökkäisy. Tyyppi siis osaa laskea juuri sen verran, mitä alkeellisinkin nisäkäs osaa (yksi, kaksi, monta) ja siis sen, minkä vastasyntynytkin osaa. Väiskin aivot ovat siis kunnossa, näin maallikon arviona. On Väiski suostunut pari kertaa isäänsäkin potkaisemaan. Aivan alavatsalla potkut ovat jo niin vahvoja, että ne tuntee vatsan läpi. Pieni kullannuppumme kasvaa ja kehittyy ja pistää äitinsä juomaan maitoa litratolkulla päivässä.

Kati 18+1

Ummm.. ööö.. tuota.. toinoi... tota ope...

2007-09-11T06:53:00.000-07:00

- Ootsäraskaana?, kysyi eilen enkun tunnin päätteeksi kaikessa hälinässä yksi koulumme kuutosista. - Juu, meille tulee vauva. Luokkaan tuli täysi hiljaisuus, kunnes neljästä suusta yhtä aikaa ja yhdestä puoli sanaa perässä kuului: -No mää jo aattelinkin. Nauroin sitten seitsemälle kuutosellemme, että he tietävät ennen kuin koulumme keittäjä-siivooja. Lapset lupasivat vielä pitää suunsa supussa, että saan omat pieneni pidettyä rauhallisina vielä hetken. Ja aamulla kuutosilla oli hymy herkässä minulle, kun tiesivät, että heillä on salaisuus open kanssa.

Miksikö haluan olla ope? Miksi haluan olla äiti? Koska lapset vaan on niin suoria, vielä teininäkin.

Kati 17+6

Navanalusjuttuja

2007-09-09T09:42:00.000-07:00

Vielä niistä voi puhua, niukin naukin. Mies tuntee paremmin (ja minä miehen kosketuksesta), millä korkeudella Väiskin kodin katto sijaitsee ja aika tarkaan alkaa navan kohdilla olla. Iso siis. Miehen mukaan maha on kasvanut tällä viikolla huimasti ja siltä se kyllä on tuntunutkin. Vähän väliä juilii ja juimii nivusissa ja häpyluun takaa, kun kohtu repii itsensä irti viimeisistäkin kiinnikkeistä ja samalla vaatii vatsan muita kudoksia venymään. Viime yön nukuin huonosti, kun kipu tuntui jossain epämääräisesti oikealla ja kun tiedän, että istukkakin on jossain siellä... Vaan aamulla tyyppi jo ilmoitti reippaalla jumppasarjalla, että: "Täällä minä äiti olen. Elän ja voin hyvin, tömpsis-tömps."

Viikonlopun vietimme ystäväpariskunnan luona pääkaupunkiseudulla. Oli todella rentouttavaa, kun ei voinut tehdä mitään hommia, vaan vain olla. Heurekassa kävimme ja minulle ostamassa muutaman paidan. Tarpeeseen tulivat, omilla vaatteilla ei enää voi olla julkisella paikalla. Kotiin tultuamme laitoin käden mylläävän masun päälle ja voi sitä ihmetystä! Minä tunsin kahden sormen alla meidän lapsemme potkun selvänä napautuksena! Aivan ihanaa.

No nyt ajattelette, että joopa-joo. Taas yksi höpsähtänyt esikoisen odottaja, joka luulee omaavansa ison mahan. Vaan, kun homma ei ikävä kyllä menekään ihan niin. Suvussa on tapana aloittaa mahankasvatus ajoissa. Siis todella ajoissa. Lisäksi tapana on koota lapsivettä aika runsaasti aivan alusta ihan loppuun. Ja sitten loppuraskauden riemuna on vielä sellainen reipas nelikiloinen potkija, joka ei suostu tulemaan ulos ainakaan ennen 41. viikon täyttymistä. Tällä hetkellä "oireena" on siis vain nuo juilimiset. Lisäksi alin selkänikama (viallinen) hermotuksineen ilmoittelee, että painopiste on muuttumassa, eikä kestä kovin pitkiä kävelyjä ja seisomisia yhtäpainoa. Mutta aika varma siis voin olla, että ei tämä arki tästä ainakaan helpottumassa ole. Nyt jo viikonloppuna kauppareissun lopulla, minun oli pakko vetäytyä istumaan ja odottaman muita, niin ikävältä selkä tuntui.

Tämän kuukauden pähkinämme on purtavaksi aika kova. Haluammeko tietää, onko Väiski tyttö vai poika vai emme? Tietämisestähän ei toki muuta haittaakaan olisi, kuin että menisi hyvä jännitys pilalle. Tietäminen taas helpottaisi vaatteiden hankintaa, kun voisi ostaa jotain liian isoakin, jos sattuu halvalla näkemään, kun tietäisi ostaako tytölle vai pojalle. Mutta kun toisaalta ei joululahjojakaan halua etukäteen tietää. Meillä on sukupuolesta olo, mutta loppujen lopuksi on aivan samantekevää, kumpi Vemmelsääremme on, kunhan sillä olisi sellainen normaali määrä esimerkiksi päitä ja jalkoja ja olisi muutenkin terve. Oma rakas pienemme hän on kuitenkin, oli sitten tyttö tai poika. Onneksi pohdinnalle on vielä monta viikkoa aikaa.

Kati 17+4

Kutinaa ja jumpsutusta

2007-08-31T08:30:00.000-07:00

Edellisiltana juttelin miehelle, että nyt tuntuu erilaiselle. Unen edellä kutitti. Eilen kutitti taas ja nyt olin varma. Väiski liikkuu. Pikkuruinen kutitus jossain alavatsalla, kevyt muljahdus ja kutitusta toisaalla. Eli oletan, että Väiski potki, kääntyi ja potki taas. Sanoin, että nyt ei enää neuvola jännitä, Väiski liikkuu jo minulle.

Tänään kuunneltiin ensimmäistä kertaa sydänääniä. Suh, suh, suh kuului istukasta. Zumzumzum, kuului vauvan sydämestä. Hemoglobiini kunnossa, paino ok, verenpaineet ok. Kaikki kuulemma kuulosti hyvälle, vaikka me epäilimme, että neuvolatädillä on kuulo mennyt, niin kovalla se kone jumpsutteli. Ja siis näyttikin. Oman mielenrauhani vuoksi mennen sokerirasitukseen viikolla 26 tai jotain. Suvussa kun on tapana tehtailla isoja vauvoja (4+kg). Ultra on viikolla 21 ja terkkariaika viikolla 24, muistaakseni.

Kaikki hyvin, rauha maassa.

16+2

Järkytys

2007-08-27T10:35:00.000-07:00

Blogimaailmassa olen seurannut parin naisen raskautta, jotka ovat liki päivälleen samoilla viikoilla kuin minä ja muutamaa noin kuukauden edellä olevaa. Tänään sain järkytyksekseni lukea, että toisella aikalaisella vauva oli viikonloppuna kuollut kohtuun. Tunne on sanoinkuvaamattoman kamala toisen puolesta, joka myös odotti esikoistaan ja taatusti jo sitä rakasti koko sydämestään.

En voi kuin toivoa, etten koskaan saa tietää, miltä kohtukuolema tai keskenmeno tuntuu. Ja voimia Käiverön äidille ja isälle, joista ei vielä tullutkaan äitiä ja isää.

Pullollaan

2007-08-26T10:00:00.000-07:00

Itseasiassa tämä kirjoitus on liki jatkoa edelliselle.

Masu pullottaa, pömpöttää, törröttää, tulee eteen... Eli vauvamme alkaa olla hyvin julkinen asia. Juuri tänään miehen kaveri kävi kylässä ja niin vaan ihminen, joka minut toista kertaa näki, osasi kysellä, koskas vauva on tulossa. Pappalleni kävimme tänään kertomassa, kun totesimme, että nyt alkaa olla pakko, viikon päästä asia voi olla näkyvissä jo ennen sanomistakin. Onhan viikkoja vielä vähän, mutta minkäs sille mahtaa, että Väiski haluaa kertoa maailmalle, että hän on tulossa elämän tutkimusmatkalle ensi vuonna. Töissä koitan olla matalalla profiililla niin kauan kun kukaan ei huomaa, sitten asia onkin samoin tein julkista neljän aikuisen työyhteisössämme. Lääkärineuvolaan asti ei tarvitse taatusti salailla tällä turpoamisella, joten sen poissaolon selittäminen onkin jo sitten helppoa.

Hassua, Väiski Vemmelsääremme on vasta pian 12 senttinen ja pikkuinen jalkateräkin vain parisenttinen ja noin jo äitiään pullottaa. Odotan hartaasti, että tuntisin Vemmelsäären liikkeitä ja me molemmat rakastamme jo pikkuistamme aivan hurjasti. Mieskin antaa silityksiä pienelle ja välillä naputtelee Väiskin kotia, että pieni oppii tuntemaan myös isänsä kädet.

Asiasta kukkaruukkuun. Väiskillä on yksi paita ja sukat. Mummu ja vaari ostivat viikko sitten markkinoilta Väiskille ja pienen serkkupojalle Veetille paidat ensi kesäksi. Paidassa lukee: "Älä komenna tai muutan mummolaan". Pieni nyt on ehkä hiukan pikkuinen paidan tekstiin, mutta Veetille (ensi kesänä rapiat 2v6kk) paita paikallaan. Onpahan serkuksilla ainakin kivat paidat. Ja eilen miehelle kipinämikkona ollessani kudoin pienelle sukat. Seuraavat teen vielä pikkuisemmat, 28 silmukalla, kun nuo on vastasyntyneelle ihan liian isot, vaikka pikkuiset ovatkin.

15+4

Salailun vähenemistä

2007-08-23T07:11:00.000-07:00

Mies oli eilen kertonut töissä päällikölle, kun neuvola-aika menee päällekkäin työajan kanssa. Ei ollut kuulemma ensin meinannut, mutta sitten oli ilme mennyt niin vinkeäksi, että päällikkö oli osannut kysyä. Oli kuulemma onnitellut kovasti ja ollut mielissään.

Tänään mies oli kertonut veljelleen. Velimies oli kuulemma onnitellut, ollut ihan tyytyväisen oloinen. Minusta tuntuu kivalle, että voimme hiljalleen alkaa antaa asian tulla julki. Ja alkaa olla "pakkokin", kauaa ei mahaa kätketä mihinkään paitaan. Nyt se vielä menee jotenkin lihomisen piikkiin, mutta kyllä se alkaa niin paikallisesti mahalla olla, että pian alkaa tyhmempikin tajuamaan.

Ai ketkä muut tietävät? Molempien vanhemmat, siskoni ja lankoni, sisko-serkkuni ja miehensä, miehen kummityttö, yksi ystäväpariskunta, naapuri ja yksi ystäväni. Muille ei erikseen kai kauheesti tulla kertomaankaan, huomaavat, jos huomaavat.

15+1

Arjessa

2007-08-21T08:12:00.000-07:00

Viikko töitä takana. Ja viikko väsymystä. Uskomattomasti vaan sitä jaksaisi nukkua, mutta kun en ilkeä mennä nukkumaan jo kasilta. Eilen illalla sain jo jonkinlaisen hepulikohtauksen, kun olin niin väsy ja kaikki meni päin prinkkalaa. Mies sitten pisti minut sohvalle pötköttämään, lykkäsi DaCapo-patukan kouraan ja korjaili mokiani. Ja oli vain tyytyväinen, kun sai minut rauhottumaan itkuistani. Ihana mies.

Ensi viikon neuvola-aika siirtyi keskiviikosta perjantaille, neuvolatäti soitteli. Ja minä sitten samaan hyömyyn kysyin mieltäni askarruttaneen kysymyksen pois: miksi minua sattuu, onko se ok? Kuulemma terävät sukkapuikontökkäisyt kohdussa ja kohdun ympärillä ovat kohdun kasvua. Samoin kohdun puristusarkuus (esim. sukkikset, alkkarit). Ja että kipuja tulen tuntemaan suunnilleen ainakin sinne saakka, kun tunnen jo Väiskin liikkeet. Eli Murphyn lain mukaan helmikuulle ;). Mutta eipä mahda Väiskin liikkeisiinkään enää olla pitkälti matkaa, noin kuukauden päästä olen todennäköisesti ne jo tuntenut tai tulen hyvin pian tuntemaan. Jännää!

Äiti juuri kyseli, että paljonkos nyt sitten niitä vanhanajan kuukausia onkaan. Oikein kun laskin, niin totesin, että neljäs alkaa huidella kohta lopuillaan. Kai se neljäs tulee täyteen samalla kun 16. viikkokin? Eli viikon päästä aletaan olla jo viidennellä kuulla ja se kuulostaa hurjan paljolle. Kohtahan Väiski siis jo tässä on, sylissämme. Ihmekös, kun sisko käski keskittyä vatsan kasvattamiseen.

Olen oppinut ymmärtämään, miksi ihmiset luulevat ilmakuplia liikkeiksi. Tähän saakka olen luullut, että moista höpöttävät vain ihmiset, joilla ei ole koskaan ollut ilmaa suolistossa (eli siis kuka muka?), mutta nyttemmin olen oppinut ymmärtämään, että suoliston toiminta muuttuu niin, että ilmakuplat eivät tunnukaan ilmakuplille,vaan veikeälle kuplinnalle. Oikein, _oikein_ tarkkaan kun tunnustelee, niissä edelleen tuntee sen, että kyllä se ilmankiertoa on, ei Väiskiä. Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan, miltä Väiskin ensimmäiset tuntemani liikkeet tuntuvat. Veikeä tuntemus varmaan sekin ja ennenkaikkea sykähdyttävä.

14+6

Lasku arkeen

2007-08-12T20:32:00.000-07:00

Huomenna alkaa koulu, tänään on suunnittelupäivä. Ja jännittää niin maan turkaleesti, että heräsin jo puoli viideltä. Tuntia myöhemmin nousin ylös sängystä, vaikka nukuttikin ja nukuttaa edelleen. Mutta en vaan saanut jännitykseltä nukuttua.

Kovin kauaa ei ehditä koulua käydä, kun varmasti jou koulun aikuisista kysyy, koska jään äitiyslomalle. Eilen miehen veljentyttären rippijuhlissa rippilapsen äiti kuulemma oli vähän väliä kurkkinut sivuprofiiliani ja edestäkin. Onneksi tänä vuonna on ollut empiré-leikkaus muotia ja mekkoni nostettu vyötärö menee siihen (siksi se alunperin on tehty), vaikka se autuaasti kätkeekin, kun vielä on jotenkin kätkettävissä. Jännityksellä miehen kanssa odotamme, katoaako vatsan kummusta viimeinenkin jo hyvin matala laakso alkaneella vai seuraavalla viikolla. Navan yläpuolella tuntuu sellaista "vetelyä", että kauaa ei mene, kuopan pohja koittaa jo ylös. Tuohon eteen tuo maha näyttää tulevan, ns. poikamahan mallinen siis. Vaikka eihän se mitään kerro.

Iltaisin meillä on tapana aina välillä tunnustella, millä korkeudella Väiskin kodin katto on. Viikko sitten se oli koko kämmenenleveyden navan alla, loppuviikosta, peukku oli jo otettava pois ja eilen totesin, että kohta pitää ottaa pikkusormikin jo pois. Aika ylhäällä siis. Vaikka johan Väiskikin on iso, kohta suklaapatukan painoinen. Väiskin koti on sitä mieltä, että sen päällä ei maata, eli mahalleen ei ole mitään asiaa hetkeä pidemmäksi aikaa ilman kohtukipuja.

Eka kolmannes on nyt siis takana. Oireet ovat liki nollissa, vain rintojen aristus ja janoherkkyys on tallella. Ja yöpissatus, jota en ole ennen raskautta joutunut koskaan harrastamaan. Nykyään on yöllä aivan pakko mennä vessaan, yleensä kahden maissa. Vaan nyt riittää jo vain yksi kerta, sitten lopummalla otetaan alun revanssi ja käydään ainakin kaksi kertaa yössä pissillä. Vaikka hyvin se jo sujuu silmät kiinni, en edes kunnolla herää. Varovasti ylös, verenpaineen tasaus sängynreunalla, toimitus ja takaisin sängyn reunalle, janon tuhoaminen kunnon vesiannoksella ja unta palloon. Aina välillä miettii, että onko tuolla mitään elämää, kun ei miltään tunnukaan, mutta vilkaisu vatsaan antaa voimakkaita viitteitä siitä, että on elämää; pientä, mutta pulleaa. Jota äiti ja isä jo rakastavat.

13+5

Ostoksilla

2007-08-05T20:53:00.000-07:00

Vaikka viikkoja onkin vasta vähän, ei vanhat vaatteet sovi enää päälle. Muutama paita jäi vielä kaappiin ja hameista sopii yksi, joka sekin olisi oikeasti liian iso. Paidat ovat liian lyhyitä käytettäväksi, jää napa paistamaan. Ja hameet taas pitäisi nostaa kylkiluiden tasalle, että sopisivat olla ja silloin ne ovat himpun liian lyhyitä. Niin, minä en siis käytä housuja kuin äärimmäisen pakon edessä, en vaan viihdy.

Loppuviikosta poikkesimme Turussa vaatekaupoilla. Koko päivä siinä "riemussa" sitten menikin. Varsinkin alaosan vaatteen etsiminen olis silkkaa tuskaa, mutta tähän välivaiheeseen oli vaikeaa löytää paitojakaan. Siis kun ei vielä ole oikeaa etureppua jota tunkea äitiyspaitoihin, mutta mieluummin ostaisi paitoja, jotka menisivät vielä syyskuussakin, tai peräti helmikuussa. Esim. Lindexin paidoissa oli niin valtavat tilat eturepuille, että sellaista ei voi vielä ajatellakaan. Ja mikä ihmeen tunikamuoti? Yhtään sen näköistä tunikaa emme nähneet, jonka olisi päälleen vetänyt. Pari oli ihan jees mallia, mutta ne värit...

Lopputuloksena kotiin tuli mukanamme kahdet isommat rintsikat (eivät purista ja tuntuvat jopa tukevan), yksi äitiysfarkkuhame, yksi äitiyspaita ja kolme paitaa, joista kaksi mennee vielä pidemmälläkin syksyllä, yksi taatusti loppuun saakka.

Olen jo siirtynyt käyttämään masun tukivyötä. Varsinkin illalla se on todella autuaaksi tekevä, kun vatsanahan ei tarvitse killittää äärimmillään kaiken turvotuksen katteena. Muutenhan vyö on näillä viikoilla lähinnä ensikertalaisen vohkotuksia. Miehen kanssa on naurettu mahalle, kun otan vyön pois. Se meinaan oikein pullahtaa esiin, kun vyö lakkaa tukemasta. Muuten mies aina välillä on mahaa silittämässä ja Väiskiäkin erityisesti. Iltaisin sängyssä aina välillä ihmettelemme Väiskin kotia, joka tuntuu alavatsalla jo kovin selvästi. Näin istuessakin Väiskin kodin katto on vain kämmenen leveyden napani alapuolella. Ja Väiski itse on niin pieni, että se sopisi pakoputkeen istumaan ja heiluttamaan. Onpahan Väiskillä kodissaan tilaa telmiä.

12+5

Ultrakuulumisia

2007-07-31T02:14:00.000-07:00

Väiski 11+6 nukkui ehkä oikealla kyljellään. Meidän pikkuinen, suloinen Väiskimme. Hän oli aivan viikkojensa kokoinen ja äitinsä itki. Ja isänsä hymyili kuin Naantalin kuulu aurinko. Lääkäri herätti pienen, johon hän vastasi potkiskelemalla ja huitomalla. Isänsä meinasi, että Väiski pui nyrkkiä ja kertoi näin isille, että äiti ei (muka!) ole huilannut tarpeeksi. Jos ei kahta edellistä jännityksensävyttämää yötä lasketa, niin enhän minä kesän mittaan muuta olekaan tehnyt kuin nukkunut!

Olo on hehkeä ja onnellinen. Virtaa on kuin pienellä pupujussilla ja tekisi mieli kiljua koko maailmalle: MEILLE TULEE VAUVA HELMIKUUSSA!

Jännittää

2007-07-30T01:31:00.000-07:00

Huomenna on ultra ja pääsemme otusta moikkaamaan. Jos hänellä on kaikki ok, kerron sen jälkeen otuksen työnimen. Samoin, jos kaikki on huomenna ok, suuntaamme illalla siskon luo inventoimaan hänen äitiysvaatevarastojaan ja vasta sitten kauppaan. Eli viikonloppuna.

Eilen kävimme appea sairaalassa moikkaamassa miehen, veljensä, kälynsä ja veljentyttönsä kanssa. Ja silloin se tapahtui. Humpsista-heijaa, otin ja pyörryin. Sairaalahuoneessa oli _todella_ huono ilma sekä syöminen ja juominen oli viime tunteina ollut heikkoa. Mies ehti taluttaa minut ulos huoneesta ja istuttaa käytävässä pyörätuoliin ennen tajunnanmenetystä. Hoitajat toimittivat minut makulle pää alaspäin ja aika pian sitten helppasikin. Onneksi ei ollut eka kerta, että tiesin poistatuttaa itseni huoneesta ennen tajunnanmenetystä, ettei vanhan miehen tarvinnut pelästyä. Hoitsut sitten vaan varmistelivat, ettei mulla ole tapana kouristella, kun menetän tajuni ja lohduttelin, että mulla on vaan alhainen verenpaine, tutkittu on. Hassua oli siinä sitten puolihölmönä rauhoitella ihmisiä, vaikka itsekin pelästyin. Illalla nukkumaanmennessä jouduinkin sitten käymään asiaa omassa mielessä läpi ja vielä aamulla, kun mies palasi kotiin sairastamaan, kyselin, mitä oikein tapahtui. Taisi taju olla poissa puolisen minuuttia-minuutin, eli pisin pyörtymys koskaan. Kaikessa hötäkässä muistin kuitenkin olla mainitsematta raskautta, vaikka arvelenkin sen oleva iso osasyyllinen pyörtymiseen. Kun meistä miehen vanhempien kuuluu tietää vauvasta ennen miehen sisaruksia. Ja heille on juteltu kerrottavan vasta huomisen ultran jälkeen.

Aamulla miehelle jo murehdin senkin, että synnärillä pitä muistaa kertoa pyörtyilytaipumuksestani. Siis sitten kun olen jo osastolla vauvan kanssa. Kun on kuuma ja todennäköisesti hempparit alhaalla ja hikoiluttaa ja muuta. Yöllä jo ehdin pelätä, että entä jos pyörrynkin sairaalassa, kun hoidan vauvaa. Olisikohan mulla sitten turvallisempi olo, jos en olisi yksittäishuoneessa? Päätin, että jos vauvaa hoitaessa alkaa huimata, menen heti maaten, jalat ylös ja vauva syliin. Etten vaan lastani satuta ja ettei pieni vaan mistään hoitopöydältä tipahda.

Kaipa sitä nyt saa muutaman viikon olla muutenkin herkkänä kuulostelemassa vointia. Eikös se verimäärä nyt lisäänny, että voi alkaa heikottamaan sellaistakin, joka ei normaalistikaan pyörtyile? Tarvii huomenna puhua neuvolalääkärin kanssa, että saan mielenrauhan.

11+5

Oho

2007-07-26T23:12:00.001-07:00

Olen sitä jo jonkin aikaa päivitellyt. Ensin oli turvotusta, mutta sitten se laski. Jaa miten niin turvotusta? No kun sen sai vedettyä sisään. Mutta nyt se vaan on. Pömppä. Maha. Masu. Pienihän se on, mutta on kuitenkin. Aamulla alavatsa pelkästään on turvoksissa, mutta päivän mittaan turpoaa koko maha. Ylävatsan saa sisään, mutta alavatsa on ja pysyy. Mieskin eilen naureskeli illalla halatessamme, että ei tuota tuossa ennen ole ollut, kun masu jäi väliin. Eikä se siis varsinkaan illalla ole mikään löllerö, vaan tiukkaa tavaraa.

Hauska päästä tiistaina katsomaan ja kuulemaan, kuka mahan minulle tekee.

11+2

Reissanneita

2007-07-18T00:54:00.000-07:00

Kävimme automatkalla Pohjois-Suomessa, matkan mittaan tuli Saana huiputettua ja muuta mukavaa. Ja siellä vaivaiskoivun oksilla kasvoi taas sormuksia, niin kuulemma oli kasvanut juhannuksena 30 vuotta sittenkin.

Autossa pahoinvointi tuppasi vaivaamaan ja vyönalennin painoi nivusia. Iltaisin olin aivan sippi ja nukuin kuin pieni possu. Mutta noin kaikkinensa matka sujui hyvin. Kotiin saavuttuamme uni on maittanut, vaikka en aina sitä itse hoksaakaan. Mutta onneksi mies asian huomaa ja passittaa minut petille kesken päivänkin.

Kaipa olen hormoneineni siskon kaltainen. Noin yleisesti ottaen maailma on ennallaan, joskus harvoin voi mieli olla herkkä. Vaikka luonnollisesti aina välillä (lue:päivittäin) on sellainen olo, että luulen vaan olevani raskaani, kroppa kuitenkin kertoo omaa kieltään. Nyt on kuvioihin tullut pissatus. Ihan hyber-mega-valtava pissahätä on ja aika pieni pisu tulee, mutta kuitenkin kroppa kertoo, että juuri tuo olikin tarpeen saada ulos. Ja tunnin päästä uudestaan. Onneksi kohtu alkaa kohta nousta ja pissatus helpottaa joksikin aikaa. Mies taas naureskelee rintojani, ovat hänestäkin niin paljon kasvaneet. Mutta vielä sinnittelen vanhoilla liiveillä. Kunhan päästää joka kerta olkaimista pari-kolme senttiä lisää löysää, niin taas liivit menevät seuraavaan käyttökertaan viikon päähän. Vasta kun tämäkään kikka ei tepsi ja rinnat pulpahtelevat liiveistä, suostun mennä ostamaan melkein liian suuret liivit, jotta ne taas menisivät niin kauan kuin mahdollista.

Kati, 10+0

Kasvua

2007-07-03T05:26:00.000-07:00

Pikkuruinen on nyt kohta puolitoistasenttinen ja kohtuni appelsiinin kokoluokkaa. Ei siis kumpikaan ole mikään suuren suuri. Mutta se tuntuu. Päivittäin kohtu nipistelee. Viikontakaiset kivut mahtoivat repiä jonkun suuren suuren kiinnikkeen irti, sillä sen jälkeen kivut ovat olleet kohtuullisia, mutta tosiaan päivittäisiä. Alavatsalla jo tuntuu kovaa, lie siis kohtu, ja alavatsa pömppää. Yhdet housut ovat armotta poissa, koska ne puristavat ikävästä kohdasta ja kuoripuvun housuista on avattava nappi, ettei okseta. Alavatsan pömppä on sen kokoinen, että mieskin sitä huomautti. Turvotusta vai jotain kasvua, sen näyttää aika.

Toinen kasvaja on tissit. Koitan nyt sinnitellä näillä liiveillä niin pitkään kuin suinkin, tosin enää mukavasti sopii päälle kahdet. Taitaa kesälomareissun jälkeen olla liiviostokset luvassa ja sitten ostankin niin suuret, kuin suinkin mukaville tuntuu, että menisivät mahdollisimman pitkälle syksyyn. Töiden alkaessa joutuu hiljalleen suunnittelemaan ainakin alaosan vaatteisiin äitiysmalleja, vanhoja paitoja ajattelin käytössä pitkittää parilla-kolmella masutuubilla. Kesäisempiä paitoja ei ainakaan millään viitsisi ostaa isompia, talvisemmat tullevat omasta koneesta. Onneksi trikoota on mukava hurautella saumurilla.

Pientä kuvotusta, väsyä ja huimausta on kuulunut tähän viikkoon. Mutta muutoin kaikin puolin oloon ok.

Ai niin. Naapuri koittaa kurkkia massua ;). Paritalossa kun asumme, vastaavassa elämäntilanteessa oleva on varmaan huomannut, että turvavyön alennin liikkuu autosta toiseen ja majailee aina jommankumman automme penkillä. Kunhan eivät kysy, näkevät sitten, kun niikseen tulee. Naapurin vauvan pitäisi syntyä lokakuun alussa.

Lääkärin jälkeen

2007-06-29T09:50:00.000-07:00

Eilinen oli miehekkeen eka kirjoitus, meinasi olla kovin vaikeaa, noin henkisesti ;)

Vatsakivut olivat keskiviikkona aivan huikeat, olin aivan varma, että ulos on tulossa. Lääkäri eilen sitten rauhoitteli, että toisille endometrioosia sairastavista kohdun kasvu sattuu aika tavalla. Tänään on sitten podettu väsymystä ja kuvotusta, sekä vatsa kipuja, eli ei mitään uutta taivaan alla. Lääkäri lupaili huikealla 99% varmuudella helmikuussa syntyväksi pikkuista vauvaa.

Ultran perusteella eilen siis oli viikkoja 6+3 (+/-4 päivää), neuvolakortin mukaan 7+1. Oma arvioni on, että eilen oli 6+6 tai 7+0, jotka mahtuvatkin tuohon ultran haarukkaan. Jos kuitenkin heitto aikoo olla neuvolan ekassa ultrassa myös tuota samaa muutaman päivän luokkaa, aion pyytää pitämään lasketun ajan alkuperäisessä, jolloin äippäloma alkaisi työn kannalta järkevästi, eikä tarvisi tammikuussa käydä viikkoa töissä. Muuten joudun hakemaan saikun siihen, en saisi itseäni joululoman jälkeen enää viikoksi virittäytymään työhön, eikä olisi lapsillekaan mielekästä, että ope piipahtaisi viikon koulussa vaappumassa akuankkana. Kaikenlaista sitä mietiikin näinkin alussa.

Ultran kuva

2007-06-28T11:27:00.000-07:00

Kaikki näytti ultrassa hyvältä, sydämenlyönnitkin erottuivat.

Neuvolaterveisiä

2007-06-25T01:47:00.000-07:00

Näin kesäloma-aikaan neuvolat ovat hiukan miten sattuu.

Meillä eka neuvola oli siis viikolla 6+5, seuraava onkin sitten 11+6, ultra ja lääkäri. Punnitus, mittaus, pissiminen verikoe, hb, pinkka prujuja ja neuvolakortti. Oli aika hassua. Nyt on hämmentynyt olo.

Ultra on kolmen päivän päästä ja pääsemme näkemään Masumönkiäisen. Sen pitäisi siinä vaiheessa olla vajaa senttinen otus. Hassua, että parin viikon päästä sillä on jo kädet, jalat, kasvot, sun muut. Ihan luottavaisin mielin odotan ultraa.

Väsymystä

2007-06-20T21:45:00.000-07:00

Se sitten alkaa hönkiä päälle. Edellispäiväksi nukuin vaatimattomat 10 tunnin yöunet ja parin tunnin päikkärit ja olin aivan tattis iltakympiltä. Eilistä vastaan sain nukuttua sen 10 tuntia, mutta päivällä en nukahtanutkaan, vaan höpöttelimme vain. Seurauksena oli, että olin aivan kuolemanväsynyt iltaysiltä. Kasiltakin olisin jo voinut nukahtaa, jos Cittarin pakasteallas olisi houkutteleva nukkumisympäristö. Viime yönä unta sitten riittikin taas sen 10 tuntia, kun yöllä olin herännyt pari kertaa pahoinvointiin. Jos olen oikein ymmärtänyt, pahoinvointi iskee viikon sisällä, jos on iskeäkseen, kun istukka alkaa toimimaan kunnolla (jos alkaa).

Onneksi enää viikko jännättävää, mitä masuun kuuluu, kun viikon päästä on ultra. Syke pitäisi olla silloin näkyvissä. Mutta toisaalta ultra on niin aikaisin, että mahdollisesti kohdunulkoinenkin raskaus saadaan vielä hoidettua ilman suurempia jälkiseuraamuksia. Kun mistään ei voi koskaan tietää.

Pikkusiskolle annoin arvonimen "neuvolan esiaste". Ei kai sitä ihan kaikkia tyhmipiä kysymyksiä passaa neuvolaan soittaa ja kysyä, niin minäpä soitan siskolle. Kai hän vankalla yhden raskauden kokemuksella jo tietääkin aiheesta aivan kaiken mahdollisen ;)