Vastoin kaikkia lääkärinlausuntoja saavutin lasketun ajan ja jopa ohitin sen! Nyt viikkoja on 40+2 ja eilen tuli ekan kerran ihan todella sellainen olo, että noinkohan lähtö häämöttää. Ei ollut se aika vielä viime yönä, mutta saas nähdä, mitä tämän päivän ajot neuvolaan tekevät (70 km). Mutta kahden viikon sisällä joka tapauksessa ;)
Hennan kanssa kävimme keskussairaalalla edellispäivänä. Paikallisessa tk:ssa crp oli liian korkea eikä lääkäri löytänyt syytä. Tosin pimu ei suostunut avaamaan suutaan. Pikalähete keskussairaalan lastenpolille ja sielläkin pääsimme viidessä minuutissa sisälle. Ensin hoitajalle kuumeenmittaukseen (ja antoi Panadolia, kun kello näytti niin ja tyttö hakkasi taas kuumehorkassaan), sitten kandi tarkasti Hennan ja lopulta lääkäri. Vasta lastenlääkäri havaitsi huomattavan turvonneet imusolmukkeet ja sai katsottua kurkkuun. Vuorossa oli vielä nieluviljely ja streptokokkihan sieltä löytyi! Mikä helpotus. Antibioottikuuri mukaan ja tyttö pääsi kotiin crp-arvostaan huolimatta. Tänään mennään crp-kontrolliin ja toivotaan, että lasku on riittävää. Toiselta keskussairaalakeikalta en enää yhtenä kappaleena kotiin pääsisi.
Prinsessalegoja
18 tuntia sitten


0 kommenttia:
Lähetä kommentti