Loppusuoralla

34 viikkoa on täynnä ja olen yhtenä kappaleena. Seuraava tavoite on päästä helmikuulle ja jos vielä pimun syntymäpäivien yli menisi, olisin jo sangen tyytyväinen. Ja kun kerran ennenaikaisuuteen on varauduttu kuukausia, lapsi tietysti syntyy vasta maaliskuussa reilusti lasketun aikansa jälkeen ;) Hiljalleen vauva alkaa valtaamaan taloa ja Hennan huonetta onkin mulkattu rankalla kädellä, että sinne sopii kohta kaksi leikkimään. Omaan makuuhuoneeseemme lipastoon ovat muuttaneet lasten vaatteet ja omat vaatteemme ovat saaneet makuuhuoneen kaappiin todella kätevät lokerikot. Lipasto tulee toimimaan jonkin verran hoitotasona. Pinnis odottaa vielä ihan rauhassa vaatehuoneessa. Joutaahan tuon. Seuraava homma taitaa olla raivata tilaa kaukalolle eteisen kaappiin. Ja siskolta pitää hakea vauvalle haalari lopputalveen.

Henna jäi kotihoitoon vuodenvaihteelta. Alunperin olimme ajatelleet, että Henna olisi jatkanut hoitajallaan pari päivää viikossa helmikuun loppuun saakka, mutta kunta päätti perustaa alueelle päiväkodin, siirtää kaikki yli kaksi vuotiaat lapset sinne ja lomauttaa Hennan hoitajan. Koska Henna oli vasta sopeutunut hoitajaan ja hoidossa oloon, koimme stressin käyvän tytölle liian suureksi ja otimme pikku arkajalkamme kotiin. Henna ei siis uskalla toimia isossa ryhmässä. Hän ei leiki edes itsekseen jossain nurkassa, vaan hän jumiutuu täysin nurkkaan yksin tai takertuu tuttun aikuisen syliin ja sulkee sanaisen arkkunsa totaalisesti. Pienessä, tutussa ryhmässä ja tutussa paikassa tyttö on kuin kuka tahansa.

Henna on saavuttanut täyden kyselykauden. Miksi, miksi, miksi... kyllästymiseen saakka. Siis äidin kyllästymiseen, ei lapsen! Pahin uhma on ohitettu, mutta kaipa se vielä päänsä nostaa vauvan synnyttyä. Vauva on Hennalle erittäin tärkeä. Vauva on kuulemma tyttö, Henna Helmi Kukkanen nimeltään. Aamulla vauvaa pusutellaan ja halitaan ensimmäiseksi, illalla vauvalle toivotetaan hyvät yöt. Hennan ääni lie muutenkin vauvalle tutuin.

Henna sai alkutalvesta luistimet miehen ystävän lapsilta. Mahtavia nämä nykyajan luistimet! Muovirunkoisen luistimen nilkka on niin jäykkä, että tuon ei-motorisesti innokkaan vajaan kolmevuotiaankin nilkka pysyy oikeassa asennossa ja tyttö osaa alustavasti luistella. Parhaiten luistelu sujuu mailan ja kiekon kanssa, kädestä kiinnipitäessään tyttö tukeutuu liikaa aikuiseen ja muksahtaa tuon tuosta. Mutta kiekkoa lyötyään, tyttö lähtee "luistelemaan" kiekon luo saadakseen lyödä uudestaan ja tasapaino pitää! Myös hiihtäminen on kivaa, oma 30 metrin latu kierretään kerran läpi ja sitten muihin touhuihin. Henna on oppinut nousemaan myös pystyyn suksilla kaatuessaan. Luistimilla Henna tarvii aikuisen tikapuikseen päästäkseen jäästä ylös.

Askartelussa ja muussakin sorminäppäryydessä Henna on melko näppärä. Henna leikkaa saksilla yksinkertaisia muotoja viivaa pitkin. Hän pujottaa mielellään helmiä nauhaan neulan kanssa tai ilman ja saa jopa langan neulansilmään. Pääjalkaisiakin tapaamme, tosin jalat ovat kaukana päästä. Ihmiset ovat mittasuhteissaan, vartalo vaan puuttuu välistä. Kasvoista löytyy silmät ja suu, päästä hiukset.

Huomenna suuntaamme Hennan kanssa neuvolaan. Terkkaria varoitin valikoivasta mutismista, ettei hän puhumattomuuteen turhaan tartu.