Lilypie Kids Birthday tickers Lilypie First Birthday tickers

tiistai, 16. marraskuuta 2010

Innostuneita sisaruksia

Henna siis tietää, että meille tulee vauva. Tyttö selittää vauvalle asioitaan, pussaa ja halaa vauvaa, toivottaa vauvalle hyvää yötä, antaa vauvalle leluja (varsinkin unilelu on tärkeä) ja odottaa ihan kamalasti vauvaa. Lumen tultua kuului aamun ensimmäinen kysymys: "Tuleeko vauva tänään, kun nyt on talvi? Miksi ei vauva vielä tule?" Olemme koittaneet tytölle selittää, että ensin juhlitaan serkkupojan synttärit ja joulu ja varmaan tytön omatkin synttärit ennenkuin vauva syntyy.

Vauva on Hennalle ehdottoman totta. Pyysin tyttöä piirtämään meidän perheen kuvan ja siinä oli jo vauva mukana. Henna piirtää hellyyttäviä ihmisiä, jalostettuja pääjalkaisia. Pää, jossa on silmät ja suu (pitkähiuksisella myös hiukset=vaakasuora viiva pään yläpuolella) ja sitten kädet ja jalat ihan oikeille paikoilleen, vartalo vaan jää puuttumaan välistä. Siis kuin tikku-ukko ilman vartaloa. Mummulle Henna piirtää toiseen käteen myös rannekellon= poikittainen viiva noin ranteen kohdalla käden viivan päällä. Yhtäkaikki, suunnattoman suloisia ihmisiä!

Kolmevuotisneuvolan tavoitteet siis täyttyvät jo kaikki. Ympyrä ja viivat, mahdollisesti jopa ihmishahmo. Osaa hypätä, seistä hetken yhdellä jalalla, juosta, kyykistyä, puhuu lauseilla, uhmittelee ja kyselee. Pituutta on tullut ja painoakin jonkun verran. Nou hätä, siis.

Minä olen ollut taas supistusten vuoksi sairaslomalla, kuten Hennastakin. Kotiin jäätiin tällä kertaa 24+2 paikkojen kypsymisen ja runsaan supistelun vuoksi. Eka viikko meni vuodelevossa, sitten tilanteen tasaannuttua saan hissun-kissun olla pystyasennossa, mutta rasittaa ei saa. Seuraava kontrolli ja taas sairasloman jatkaminen 27+3. Henna on hoidossa, sillä en voi ulkoilla hänen kanssaan ja uhmakohtauskin olisi hankala käsiteltäväksi yksin. Eniten käy surku miestä, joka joutuu nyt tekemään ihan kaiken. Tällä hetkellä (26+2) tilanne näyttää toiveikkaalle jopa täysiaikaisuuden suhteen, ekalla käynnillä etäiseksi tavoitteeksi asetettiin 30 viikkoa täyteen.

1 kommenttia:

Peikkotyttö Hanna kirjoitti...

Mites täällä voidaan? ♥