Tattoisin avaimet omalleni

Siinäpä suurimmat opinportaat. Kaksivuotispäivän tienoilla "Henna" korvautui "minällä" ja nyt viime viikkoina käsitteistöön on tullut "itse", jonka tilalla Henna tosin käyttää vielä sanaa oma. Verbit taipuvat paitsi aikamuodoissaan, myös moduksissa (vanh. tapa). Pikkuhiljaa asioita pyydetään kauniimmin ja kauniimmin ja komentaminen vähenee. Konditionaalia Henna käyttää sujuvasti varsinkin leikeissään, arkeen asia on enemmän vielä työn alla.

"Äiti, en minä tahallani, se oli vahinko! Ankeesi!" Tämä lausepari sujahtaa suusta, kun sattuu jokin haaveri, kuten jos pihaleikeissä lehtiä täynnä oleva ämpäri kaatuu. Tai jos muroja tipahtaa lattialle. Koskaan asiayhteys ei ole ollut väärä, mutta joskus vain tuppaa huvittamaan, mikä on lapsen mielestä katastrofaalisen kauhea vahinko.

Henna on ympärivuorokautisesti kuiva. Henna osaa polkea pyörää ja kulkee rappusissa hienosti yksin ylös ja alas. Henna osaa kattaa pöytään oikean määrän haarukoita ja veitsiä, oli väkimäärä mikä tahansa. Henna osaa tunnistaa ja nimetä suurimman osan väreistä (ei vielä harmaa, ruskea ja violetti). Henna osaa laskea esineitä kolmeen saakka ja osaa luetella numerot yleensä kymmeneen saakka. Henna tunnistaa lähes kaikki kirjaimet (ei c:tä eikä q:ta). Henna osaa näyttää todella pieniäkin kehonosia (kämmen, kämmenselkä, jalkapöytä, ranne, nilkka, kulmakarva, silmäripsi...). Henna harjoittelee kovasti vuorokaudenaikojen erottamista, mutta lähes joka aamu hän pyytää "iitapavaa". Hennan puheesta puuttuu edelleen totaalisesti r, l ja d ja ne korvautuvat joko pitkällä vokaalilla tai v-kirjaimella. Miksi, minne, mistä, mikä, kuka, kenen, milloin jne ovat erittäin (=turhankin) tuttuja lauseenaloittajia perheessämme.

Mankikka, mukkikka ja lukikka ovat vihdoin korvautumassa mansikalla, mustikalla ja lusikalla, mutta utittia (=jogurtti) meillä syötäneen vielä kauan. Muutoin omat sanat johtuvat lähinnä äännepuutoksista. Henna saattaa leikkiä tunninkin itsekseen pikkuhahmoillaan. Henna viihtyi hyvin kesälomareissussa ja oli innoissaan sukulaisten tapaamisista.

Henna ujostaa edelleen todella voimakkaasti, jopa lapsia. Muutoinkin Henna on melko varovainen ja arka. Hennaa joutuu usein rohkaisemaan kovastikin fyysisiin suorituksiin. Rohkaistuttuaan liukua alas 1-vuotiaille tarkoitetusta liukumäestä ihan yksin, Henna katsoo ansaitsevansa huimat kehut. Ja me ne annamme, koska tiedämme, kuinka kova rohkeuden ponnistus se hänelle on. Ujosteluun suhtaudumme Hennan ominaisuutena, joka varmaan rippikouluikään mennessä helpottaa. Nopeimmin ujostuskohtaus menee ohi, kun siihen ei liiemmälti reagoi, vaan antaa lapsen piileksiä jaloissa aikansa.

Ja vaikka Henna ujostaakin ihan kamalasti tulevaa hoitotätiään ja kahta siellä olevaa lasta, Henna on kovasti innoissaan menossa hoitoon. Henna selittää, että: "Isä menee töihin, äiti vie minut hoitoon ja sitten äitikin menee töihin. Sitten minä syön monta kertaa ja leikin paljon ja huilaan ja sitten isä tulee hakemaan minut kotiin. Ja sitten me ollaan kaikki kotona."