Lilypie Kids Birthday tickers Lilypie First Birthday tickers

perjantai, 12. helmikuuta 2010

Nollalinjan kaksivuotias!

Meidän pikku päivänsäteemme on nyt kaksivuotias. Tämän merkkipaalun kunniaksi kävimme heti aamulla neuvolassa määräaikaiskatsastuksessa. Neuvolakäynti oli kaikinpuolin onnistunut. Ensinnäkin äidin suuri jännityksen ja hermostuksen aihe: paino. Tyttö kasvaa nyt ihan kaikilta osin aivan nollakäyrillä! Pituus 87,5 cm, paino 13,5 kg ja päänympärys 50 senttiä. Tyttö oli paljon lyhyempi kuin luulin, johtuu kai lähinnä housuista. Hennalle alkaa 92 käymään hiljalleen housuissa lyhyeksi ja sillä oletin, että kyllä se sitten varmaan 90 senttiä on ohittanut. Mutta sepä onkin vain merkki siitä, ettei tytössä ainakaan persjalkaisen vikaa ole. Paidoissa siis edelleen menee sujuvasti 86.

Muutenkin palaute oli hyvää. Hennan mielileikkejä on nuken hoitaminen (syöttö, potatus, riisuminen, kylvettäminen, nukuttaminen ja että aikuinen pukee nuken, kun itse ei vielä osaa), Duplo-hahmoilla leikkiminen (menevät kauppaan, kotiin, kouluun, töihin, pussaavat, halaavat jne) sekä "ruuan" tarjoilu ja valmistus omassa huoneessa. Muita mieluisia juttuja on palapelit, piirtäminen, pallon potkiminen isän kanssa ja Haban Minun ensimmäinen pelini - Värit&Muodot (suosittelen kaikille noin kaksivuotiaille, menee pitkään ja on hauska). Terkkari tuumasi, että Hennan leikki menee keskiverto kolmivuotiaan tasolla. Puhumisesta terkkari totesi aika pian, että eipä meillä taida olla enää aavistusta sanojen lukumäärästä. Miehen kanssa keskenämme juteltiin, että sanoja on satoja, jos ei mennä jo nelinumeroisen puolelle, ja kaiken huippuna on sanojen taivuttaminen sijoissa, persoonissa ja aikamuodoissa sekä omistusliitteen liittäminen sanan perään. Me emme siis itse puhu suinkaan kirjakieltä, jos edes puhekieltä. Raa'asti murteella menee.

Nuppipalapeli siis meni leikiten. Torniin Henna pisti 10 palikkaa tukien viimeisten palojen asettamisessa tornia kädellään. Niin kuin sinäkin korkean tornin kasaisit. Henna luki kirjaa, laittoi nuken nukkumaan, halasi nallea, laittoi nallen nuken kainaloon nukkumaan ja oli muutenkin oma touhukas itsensä, hieman vaitonaisena toki. Henna selitti tädille, että isä oli tuonut hänet illalla nukkumaan ja että kun isä tulee kotiin, niin syödään ja hän saa paketin. Henna näytti, että hän on kaksi vuotta vanha ja kertoi, että yhdellä kaverillakin on tänään synttärit ja sekin täyttää kaksi ja että toisella kaverilla oli synttärit ja sillä kaverilla on vauva kotona ja hän haluaisi silittää sitä vauvaa.

Poistuessamme jäimme vielä leikkimään odotustilaan ja siihen tuli seuraavaksi uusi poika. Osoittautui, että poika on Hennan tuleva luokkakaveri, jonka toinen mummula on naapurissamme. Pojan äidiltä sain kyseltyä kulmakunnan päivähoitoasioista, ne kun on meille täysi mysteeri. Tämä äiti auttoi meitä paljon tässä asiassa ja varmasti tulemme jatkossa tapaamaan, kunhan lapset vanhenevat ja poika osaa kipittää suoraan mummulasta meille leikkikaveria hakemaan. Jos ei Henna sitten jopa joskus päädy samaan hoitopaikkaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 2-vuotiaalle Hennalle! On teillä taitava tyttö! Mitä kaikkea Henna jo taitaakaan. Mun pikkumiehellä on vasta aavistus palapeleistä, siis että miten saada pala siihen koloon ;)

Nähdään hiihtolomalla!

HH

Peikkotyttö Hanna kirjoitti...

Onnea näin myöhässä Hennalle! <3 Todella osaavainen pikkuneiti!!! :)